Yleisradion vasemmistolainen Saksan kirjeenvaihtaja Sampo Vaarakallio raportoi aamun uutisissa (18.9.2017 klo 7:00) Saksan liittopäivävaaleista.

Vaarakallio linkitti lähetyksessä natsit ja AfD:n toteamalla tarkoin valikoidun kuvamateriaalin kera, että ”[AfD:n] tulilinjalla on ollut Merkel ja hänen avoin pakolaispolitiikkansa. AfD tahtoo Merkelin ulos Saksan johdosta. AfD on muuttunut viime ajat entistä enemmän äärioikealle, puheissa on vilahdellut jopa Saksan natsimenneisyyden vähättelyä”.

Lausuntonsa jälkeen Vaarakallio haastatteli Saksan äärivasemmistolaisessa, ”taistolaiskommunistisessa” opiskelijaliikkeessä vaikuttanutta ja Yle-uutisissa politiikantutkijaksi esiteltyä Hans-Joachim ”Hajo” Funkea, jonka mukaan ”puolue (AfD) on kehittynyt nopeasti äärioikeiston puolueeksi, jolla on kansallisia teemoja. Siinä mielessä se on haaste kaikille demokratiaa kannattaville.”

Funke oli aktiivinen toimija sosialistisessa saksalaisessa SDS-opiskelijaliitossa (SDS = Sosialistische Deutscher Studentenbund), jonka lisäksi hän oli myös SB-aktiivi (SB = Sozialistisches Büro).

SB:n tarkoituksena oli kerätä yhteen SDS:n hajaannuksen seurauksena syntyneet radikaalivasemmistoa edustavat äärivasemmistolaiset liikkeet, joista käytettiin nimikettä K-ryhmät.

Äärivasemmistolaisia liikkeitä yhdisti kommunismi eri muodoissaan, esimerkiksi maolaisuus, stalinismi ja trotskilaisuus.

Selitys Hajo Funken innostukselle ja omistautumiselle äärivasemmistolaiseen toimintaan saattaa piillä Funken taustassa. Funken perheessä ääriajattelu ei ole harvinainen ilmestys.

Mielipiteidensä ja toimintansa perusteella Funke saattaa kärsiä Tukholman syndroomasta isänsä natsimenneisyyden seurauksena. Isä oli natsipuolueen eli kansallissosialistisen puolueen, NSDAP:n jäsen vuodesta 1935 alkaen.

Laajempaa kokonaisuutta, jolla tarkoitettiin läntisen Euroopan ja Yhdysvaltojen äärivasemmistolaisia liikkeitä, anarkisteja ja erilaisia sosialistista vallankumousta hamuavia liikkeitä, kutsuttiin Saksassa nimellä Neue Linke, Uusi Vasemmisto.

Nykypäivän Euroopassa vasemmistoa yhdistää Euroopan vasemmistopuolue, jonka suomalaisia jäseniä ovat SKP (Suomen kommunistinen puolue) ja Li Anderssonin vasemmistoliitto. Vasemmistoliitto liittyi tuskanpunaiseen joukkoon Paavo Arhinmäen tahdosta välittömästi, kun Arhinmäki oli valittu vasemmistoliiton puheenjohtajaksi. Arhinmäki mainitsi puheenjohtajana ollessaan usein sanaparin "uusi vasemmisto", jonka lisäksi hän ilmoitti eurooppalaiseksi esikuvakseen Saksan Die Linke-puolueen.

Hajo Funken edustaman SDS:n yksi merkittävä johtohahmo oli Rudi Dutschke, joka nosti syksyllä 1967 esiin idean, jonka mukaan on mahdollista muodostaa pieniä vallankumouksellisia toimintaryhmiä, jotka taistelevat sosialistisen (kommunistisen) yhteiskunnan saavuttamisen puolesta.

Kun terroristijärjestö Punaisen Armeijakunnan (RAF) tulevat johtajat Andreas Baader ja Gudrun Ensslin olivat keväällä 1968 mukana toteuttamassa tavaratalon polttamista Frankfurtissa, irtisanoutui SDS iskusta.

Syksyllä 1968 SDS heikkeni yritettyään ensin löytää yhteistä säveltä jo pitkään jatkuneen sirpaloitumisen vuoksi. Heikkenemisen myötä Saksaan muodostui useita pieniä äärivasemmistolaisia radikaaliryhmiä, joista käytetään edellä mainittua nimitystä K-ryhmät.

Yleisradion aamun uutisissa esiintynyt Hajo Funke toimi näiden radikaalivasemmistolaisten voimien ytimessä.

Yhtenä SDS:n sirpaloitumisen seurauksena voidaan pitää keväällä 1970 perustettua Punaista Armeijakuntaa eli Baader-Meinhof –terroristijärjestöä, joka syyllistyi pankkiryöstöihin, murhiin ja terrorismiin.

Terrorismin perustaitoja RAF hankki esimerkiksi Jordaniasta PLO:n koulutusleiriltä. PLO:n, palestiinalaisten vapausjärjestön tai sen jäsenjärjestöjen tunnetuimpia terrori-iskuja on Münchenin verilöyly vuonna 1972, jossa muslimiterroristit murhasivat kymmenen Israelin olympiaedustajaa.

RAF perustettiin, kun Andreas Baader onnistui pakenemaan vankilasta, jossa kärsi tuomiotaan Frankfurtin tavaratalon tuhopoltosta. Yhtenä paon mahdollistajana oli Ulrike Meinhof, joka tunnettiin Saksassa vasemmistolaisena toimittajana ja päätoimittajana.

Ennen lopullista radikalisoitumistaan Meinhof hankki elantonsa vasemmistolaisen Konkret-lehden toimittajana (1959–1969) ja päätoimittajana (1962–1964). Hän oli vuoteen 1968 asti naimisissa kommunistina tunnetun Klaus Rainer Röhlin kanssa.

Ulrike Meinhof vaikutti ennen terroristiuraansa APOssa (Außerparlamentarische Opposition), ulkoparlamentaarisessa oppositiossa, jonka osaksi myös Saksan sosialistinen opiskelijaliike (SDS) koki itsensä. APO:ssa Meinhof tutustui Rudi Dutschkeen, jonka kanssa koki poliittista hengenheimolaisuutta.

Yleisradion asiantuntijana esiintynyt Hajo Funke, Punaisen Armeijakunnan johtohahmoina vaikuttaneet Gudrun Ensslin ja asianajaja Horst Mahler sekä sosialistiopiskelijoiden ideologisena ”isänä” vaikuttanut Rudi Dutschke olivat kaikki Berliinin vapaassa yliopistossa (Freie Universität Berlin) opiskelleita.

Horst Mahler oli myöhemmässä elämässään muutaman vuoden uusnatsistiseksi tituleeratun NPD-puolueen (Nationaldemokratische Partei Deutschlands- Die Volksunion) jäsen.

Punaisen Armeijakunnan aivoina pidetyn ”kympin tytön” Gudrun Ensslinin ”poikaystävä” Andreas Baader oli harvoja RAF-terroristeja, jolla ei ollut yliopistokoulutusta. Baader oli pikkurikollinen, johon Gudrun Ensslin rakastui.

Sampo Vaarakallion, suomalaisen valtamedian, vihervasemmiston sekä liberaalikeskustalaisten ja -kokoomuslaisten ministerien tavoin Baader-Meinhof –ryhmän terroristit näkivät natseja kaikkialla pyrkien luomaan mielikuvaa, jonka mukaan saksalainen yhteiskunta on ajautumassa fasismin tielle.

Samalla tavoin maailmaa katselee myös Hajo Funke, toimittaja Vaarakallion käyttämä asiantuntija.

Ilmiö samaistuu voimakkaasti henkiseen tilaan, jossa Suomi ja monet länsimaat elävät juuri nyt.

Natseihin ja fasismiin fakkiutuneet ”näkijät” eivät ole huomaavinaan, että eurooppalaisia yhteiskuntia uhkaa natsismia ja kommunismia julmempi ja jyrkempi uskonnollis-poliittinen ideologia, islam, jonka avoimen poliittisesta ilmentymästä käytetään nimitystä islamismi.

Muistan hyvin, kuinka 1970-luvun suomalaisissa laitavasemmistolaisissa piireissä suhtauduttiin kaihoisan ymmärtäväisesti Baader-Meinhof –terroristien toimintaan.

Murhia, vandalismia ja väkivaltaa pidettiin jollain tavoin oikeutettuna. Suhtautumista terroristijoukon toimintaa pyrittiin liennyttämään kertomalla, että he ovat työläisten asialla oikeiston riistäjiä vastaan.

Suomalaisessa mediassa ei koskaan painotettu, että esimerkiksi Ulrike Meinhof sai Saksassa vuosien ajan runsaasti tv- ja radioaikaa kertoakseen mitkä asiat ovat yhteiskunnassa vialla. Hän esiintyi kymmenissä ohjelmissa ennen terroristiksi ryhtymistään.

Meinhof ei kyennyt hyväksymään tilannetta, jossa kansalaisten enemmistö ei asetu tukemaan hänen ajatuksiaan. Valinnaksi muodostui lopulta väkivallan, murhien ja ryöstöjen edistäminen ja tukeminen.

Ajatusmalli noudattelee hyvin samantapaista kaavaa kuin nykyisen vasemmiston toiminta.

Julkisuudessa esiinnytään puhtain purjein parlamentaarisen päättämisen puolesta, mutta pienissä piireissä kiihotetaan ja tuetaan toimintaa, jolla pyritään hajottamaan yhteiskuntaa vandalismin ja väkivallan kautta.

Tosin vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto antoi Ylen haastattelussa ymmärtää, että hänen mielestään jokaisen tulee itse miettiä, millä tavoin kapinoi vääriksi kokemiaan, lain velvoittamia toimia vastaan. Aallon metodein yhteiskunta ajautuisi kaaokseen, joten toivon mukaan hänen ajatuksensa eivät nauti suurta kannatusta.

Tunnettua on, että useita suomalaisia vasemmistoliiton ja vihreiden aktiiveja on esiintynyt väkivaltaisiksi tai vähintään uhkaaviksi kääntyneissä laillisissa ja laittomissa mielenilmauksissa.

Suomalainen valtamedia on asettunut omalla asenteellaan, vaikenemisen ja vähättelyn kulttuurilla, tukemaan tahoja, jotka vastustavat laillisesti tehtyjä päätöksiä.

Ikävintä on kuitenkin havaita, että jopa lainsäädäntövaltaa käyttävien eduskuntapuolueiden johtajissa (vas, vihr) on persoonia, jotka eivät ymmärrä, millaiseen lopputulokseen heidän passiivinen, mutta selkeä tukensa johtaa.

Yleisradion kirjeenvaihtaja Sampo Vaarakallion toimittajahistoriasta löytyy muitakin todisteita hänen taipumuksestaan löytää asiantuntijaksi henkilö, jolla on äärivasemmistolainen tausta.

Aate yhdistää, joten siinä ei ole mitään ihmettelemistä, kun kyseessä on Yleisradion toimittaja, mutta suotavaa olisi, että Vaarakallio kertoo käyttämiensä asiantuntijoiden taustat, jotta suomalaiset voivat asettaa henkilöiden sanat oikeaan viitekehykseen.

Yleisradion uutistoimituksella on vielä pitkä matka todellisuuteen, josta Yle-uutisten johtaja Riikka Venäläinen lausui seuraavasti Porissa kesällä 2017 Yle-uutisille (sanatarkka lainaus):

”Kyllä ne on ne perinteiset vahvuudet eli (1) faktan tarkistus, (2) luotettavuus, (3) oikea tieto, (4) pyritään antamaan tasapainoinen kuva, (5) ei valikoida faktoja, (6) ei luoda mielikuvia, vaan (7) pyritään antamaan mahdollisimman niinkun, paras mahdollinen saatavissa oleva käsitys todellisuudesta, niin se on se perinteisen median vahvuus.”