Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen uhoaa twitterissä "ryhtyvänsä konkreettisiin toimenpiteisiin" saatuaan kuulla vasemmisto- ja homoaktivistien masinoimia perättömiä syytöksiä Jyväskylän yliopiston kasvatuksen teorian ja tradition professorin, Tapio Puolimatkan blogikirjoituksesta.
Sosiaalisessa mediassa aloitetuille, nykyään muodikkaille poliittisille lynkkaysvainoille tyypillistä on se, että Tapio Puolimatkaa itseään ei asiassa ole kuultu lainkaan ennenkuin jo julistetaan tuomioita eri medioiden ja vastuuhenkiöiden suulla ja uhkaillaan "konkreettisilla toimenpiteillä".
Tälläkin kertaa julkisen vainon alullepanijat ovat opiskelijajärjestöjen sateenkaari- eli äärivasemmistoaktivistit, jotka eivät kestä kuulla itselleen epämieluisia totuuksia eivätkä erilaisia mielipiteitä. He ovat yleensä todelliseen pitkäjänteiseen tieteelliseen työskentelyyn kelvottomia ja käyttävät yliopistoa ja opiskelijajärjestöä vain omien poliittisten ideologioidensa edistämiseen. Heidän tavoitteensa on pakottaa kaikki sateenkaarikulttinsa palvojiksi.
Jyväskylän Yliopiston professori Tapio Puolimatka perustelee kirjoituksessaan seikkaperäisesti ja tieteellisiin tutkimuksiin vedoten, että mielikuvia seksuaalisen suuntautumisen synnynnäisyydestä ja pysyvyydestä voidaan käyttää pedofiilien seksuaalioikeuksien puolustamiseen samaan tapaan kuin niitä käytettiin sukupuolineutraalin avioliittolain ajamiseen.
”Jotkut tutkijat ovat esittäneet, että mielikuvat seksuaalisen suuntautumisen synnynnäisyydestä ja muuttumattomuudesta luovat perustan myös kampanjalle pedofiilien seksuaalioikeuksien puolustamiseksi”, professori Puolimatka kirjoittaa.
Väitteelle löytyy vankkaa tukea tieteellisestä tutkimuksesta ja kirjoituksen lopussa onkin pitkä lähdeluettelo näistä väitettä tukevista tieteellisistä julkaisuista.
Tiede ei kuitenkaan vasemmisto- ja homoaktivisteja juurikaan kiinnosta, mikäli faktat koetaan epämiellyttävinä. Nähtäväksi jää, mitä tieteestä jää jäljelle, jos yliopistot jatkavat tällaisen alustan tarjoamista uuslysenkolaisuuden nousulle ja poliittiselle vainolle yliopistojen sisällä. Heikko aatehistorian tuntemus saa Neuvostoliiton ja kommunismin järkyttävät esimerkit lähihistoriasta unohtumaan liian nopeasti.
Jyväskylän yliopiston professori Tapio Puolimatka tunnetaan vapaan ja avoimen tieteellisen keskustelun sekä ehdottoman ihmisarvon puolestapuhujana.
Lue Jyväskylän yliopiston professori Tapio Puolimatkan kirjoitus kokonaan.
Poliittista vainoa lietsovia kirjoituksia muissa medioissa:
On mahdollista eheytyä homoudesta ja löytää se oikea identiteetti ja paras mahdollinen elämä
Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06. 10:23EU-vaaleista Suomessa, Virossa ja vähän muualla
ma 10.06. 11:03Konservatiivinen käänne haastaa utopiaglobalismin
la 08.06. 22:26Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05. 08:02Tutkintapyyntö Suomen journalismista
su 28.04. 17:57