Blogi: Petteri Hiienkoski, la 01.09.2018 19:52

Vaiettu vehkeily ja Trumpin vaikeat valinnat

Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen ja senaatin komiteat ovat Donald Trumpin presidenttikauden alusta alkaen kuulleet tiedusteluviranomaisten lisäksi liittovaltion oikeus- ja poliisiviranomaisten valaehtoisia lausuntoja. Osa kuulemisista (congressional hearings) on ollut julkisia, osa on tapahtunut suljettujen ovien takana. Jälkimmäisistä kongressiedustajat ovat raportoineet sen, mikä ei ole salassapidon alaista.

Presidentti Trump on lisännyt hallinnon läpinäkyvyyttä määräämällä komiteoiden käyttöönsa saamia salaisia asiakirjoja julkisiksi. Niiden sisältämästä tekstistä osa on kuitenkin peitetty sillä perusteella, että se koskee kansallista turvallisuutta tai käynnissä olevaa Venäjä-tutkintaa.

Kuulemiset ovat tuoneet julki hätkähdyttäviä asioita, joista YLE ja suomalainen valtamedia ovat vaienneet lähes kokonaan. Trump viittaa näihin tietoihin monissa twiiteissään. Näiden merkitys jää YLE-uutisten lukijoille helposti käsittämättömäksi, koska suomalaisille ei ole kerrottu niiden taustoista. YLE uutisoi asioista siltä osin kuin tiedot tukevat salaliittoteoriaa Trumpin ja Venäjän hallituksen välisestä vehkeilystä, jonka ansioista hänen uskotellaan petoksella voittaneen presidentinvaalit.

Edustajainhuoneen tiedustelukomitea julkaisi helmikuun alussa 2018 puheenjohtajansa Devin Nunesin laatiman nelisivuisen muistion (Nunes memo). Presidentti Trump oli määrännyt sen julkiseksi vastoin demokraattiedustajien ja FBI:n pyyntöjä. Muistion mukaan liittovaltion poliisi FBI on "saattanut vedota poliittisesti motivoituneisiin tai kyseenalaisiin lähteisiin", että se sai FISA-tuomioistuimelta lokakuussa 2016 luvan ja kolme jatkolupa vakoilla Trumpin kampanjan vapaaehtoista ulkopoliittista avustajaa Carter Pagea. Vakoilu liittyi väitettyyn epäilyyn Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Perusteena oli niin sanottu törkyraportti (Dirty Dossier) Trumpista.

Vähemmistössä olleet demokraattiedustajat julkaisivat oman muistionsa. Sen tarkoitus oli kyseenalaistaa Nunesin muistion väite, jonka mukaan törkyraportti oli merkittävä peruste FBI:n hakemuksessa saada FISA-tuomioistuimelta vakoilulupa.

Obaman hallinnon sekaantuminen presidentinvaaleihin

Julkitulleiden tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että presidentti Barack Obaman hallinto puuttui kulissien takana aktiivisesti vuoden 2016 presidentinvaaleihin sekä syyllistyi tulevan presidentin perustuslaillisen aseman horjuttamiseen – vieläpä ulkomaisten toimijoiden tuella. Kongressin kuulemisten kautta jäsentyvä asetelma on lähes peilikuva sille salaliittoteorialle, jota presidentti Trumpin vastustajat ovat levittäneet tämän virkakauden alusta asti.

Silloinen FBI-johtaja James Comey näyttää vapauttaneen Trumpin vastaehdokkaan, entisen ulkoministerin, Hillary Clintonin väärin perustein rikosoikeudellisesta vastuusta ennen presidentinvaaleja. Tämä tapahtui huolimatta siitä, että Clintonin todettiin syyllistyneen huippusalaisten ja arkaluontoisten asiankirjojen käsittelyyn ja säilyttämiseen ilmeisen lainvastaisesti yksityisellä sähköpostipalvelimellaan.

Oikeusministeriön ylitarkastaja Michael Horowitzin kesällä 2018 valmistuneen raportin mukaan ulkovaltojen agenttien tiedettiin saaneen sitä kautta tietoja haltuunsa. Salaisia tietoja on todettu päätyneen ainakin kiinalaiselle valtionyhtiölle. FBI on tosin kieltäytynyt sekä vahvistamasta että kumoamasta tätä väitettä.

Kongressin kuulemisissa julkitulleet tiedot viittaavat myös siihen, että Clintonin kampanjatiimi ja Demokraattien puoluetoimisto (DNC) hankkivat yhteistyössä korkea-arvoisten oikeus- ja poliisiviranomaisten kanssa ulkomaisilta toimijoilta vahvistamattomia ja virheellisiksi osoittautuneita tietoja presidenttiehdokas Trumpista. Ne koskivat tämän väitettyjä Venäjä-yhteyksiä. Tietojen alkuperän kerrotaan olevan Venäjän tiedustelupalvelu FSB.

"Törkyraportin" rahoittajat vaihtuivat

Uuskonservatiivinen (neocon) The Washington Free Beacon -julkaisu tilasi jo syksyllä 2015 Fusion GPS -nimiseltä yritykseltä niin sanotun vastatutkimuksen (oppo research) Trumpin mustamaalaamiseksi. Free Beaconilla – jonka päärahoittaja oli globalistimiljardööri Paul Singer – oli tiiviit siteet republikaanien puolue-eliittiin.

Vastatutkimuksen rahoittajiksi epäiltiin Jeb Bushia puolueen presidenttiehdokkaaksi ajaneita republikaanipoliitikkoja. Edesmenneen senaattori John McCainin uskottiin olleen yksi heistä. Bushin avustajien myös epäiltiin tilanneen brittien salaisen palvelun (MI6) entiseltä agentilta Christopher Steeleltä aineistoa, joka vahingoittaisi Trumpia. Paul Singerin tiedetään kuitenkin tukeneen Marco Rubion ehdokkuutta.

Kun Trumpin valinta republikaanien presidenttiehdokkaaksi huhtikuussa 2016 alkoi näyttämään ilmeiseltä, vastatutkimuksen tilaaja vaihtui. Uudet rahoittajat olivat Clintonin kampanja ja DNC, joita edusti Marc Elias lakiasiaintoimisto Perkins Coiesta.  Tuloksena oli kuuluisaksi tullut törkyraportti (Dirty Dossier).

Clintonin kampanja maksoi Perkins Coielle kesäkuusta 2015 joulukuuhun 2016 yhteensä 5,6 miljoonan dollaria. DNC maksoi sille marraskuusta 2015 lähtien yhteensä 3,6 miljoonan dollarin palkkion. Vain osa varoista käytettiin raporttiin.

Presidentti Obaman kampanjaorganisaatio (Obama For America OFA) – joka 2016 vaalien jälkeen organisointiin vastustamaan presidentti Trumpia – maksoi huhtikuusta alkaen yli 972 000 dollaria "lakiasiainpalveluista" Perkins Coielle, joka tilasi törkyraportin Fusion GPS -yritykseltä. Siitä, ohjautuiko varoja Fusion GPS:n kautta raportin rahoittamiseen, ei ole tietoa. Kampanjavuoden 2016 aikana OFA käytti 4,5 miljoonaa dollaria.

Fusion GPS:n mukaan Perkins Coie maksoi raportista sille yhteensä 1,02 miljoonaa dollaria. Fusion GPS puolestaan maksoi entisen brittiagentin Christopher Steelen edustamalle Orbis Business Intelligence -yritykselle 168 000 dollaria. Siitä, minne varat ohjautuivat, ei myöskään ole varmuutta.

Simpsonin Fusion GPS tilaa törkyraportin Steelen Orbis Business Intelligenceltä

Fusion GPS:n johtajan Glenn Simpsonin kerrotaan ottaneen jo varhain keväällä yhteyttä ex-agenttiin Steeleen. Miehet tunsivat toisensa entuudestaan. Molemmilla oli yhteyksiä samoihin FBI-virkailijoihin sekä Venäjä-asiantuntemusta. Steelen Lontoossa toimiva Orbis Business Intelligence oli tehnyt yhteistyötä Washingtonissa toimivan Fusion GPS:n kanssa. Ne tarjosivat palveluita venäläisille oligarkille.

Steelen kerrotaan tutkineen Trumpia Fusion GPS:n toimeksiannosta jo huhtikuusta alkaen tietämättä ketkä olivat rahoittajia. Tutkimuksen kerrotaan keskittyneen aluksi Paul Manafortiin, joka maaliskuussa oli liittynyt vapaaehtoisena Trumpin kampanjatiimiin. Toisten lähteiden mukaan Steele aloitti työnsä toukokuussa. Simpson on puolestaan ilmoittanut, että hän palkkasi Steelen vasta touko- tai kesäkuussa hankkimaan "törkytietoja" republikaanien tulevasta ehdokkaasta.

Steele oli erikoistunut lähteisiin, joista monet olivat venäläisiä. Hänellä tiedettiin olevan yhteyksiä Venäjän tiedustelupalveluun. Steele ei tosin vuodesta 2009 lähtien itse ollut käynyt Venäjällä eikä muissa entisen Neuvostoliiton maissa. Venäläisiä kontakteja saattoi haastatella myös muualla, kuten  Lontoossa, jonne neuvostoajan jälkeen oli muuttanut runsaasti venäläisemigrantteja. Muutamassa viikossa pari-kolme Steelin pitkäaikaista tietojenkeräilijää oli koonnut laajemmasta lähteiden verkostosta kaivattuja tietoja. Steelen Orbis Business Intelligence kuitenkin salasi lähteittensä identiteetin.

Steele kokosi ensimmäiset 17 muistiota, joista törkyraportti koostui. Se sisälsi kokoelman rinnakkaisia haastatteluja. Ensimmäisen väitteen mukaan Venäjän tiedustelupalvelu FSB voisi helposti kiristää Trumpia, koska sillä kerrottiin olevan kiusallista videomateriaalia hänestä harjoittamassa seksuaaliperversioita Venäjällä. Väite perustui toisen käden lähteisiin. Keskeisin oli "entinen korkean tason tiedustelu-upseeri, joka toimii edelleen aktiivisesti Kremlissä".

Merkittävämmäksi nostettiin väitteet, joiden mukaan Kreml ja Trump olisivat tehneet poliittista yhteistyötä 2016 vaalikampanjassa. Venäläisten väitettiin kypsytelleen Trumpia "ainakin viisi vuotta" saadakseen hänet heille suosiolliseksi. Putin esitettiin Trumpin tukijaksi tavalla, jonka tarkoitus oli "kylvää ristiriitoja ja epäyhtenäisyyttä sekä Yhdysvalloissa" että transatlanttisessa liittoutumassa. Raportissa väitettiin, että Trump ja hänen läheiset avuastajansa olivat toistuvasti ottaneet Kremlistä vastaan tietoja Hillary Clintonista ja muista poliittisista kilpailijoista.

Simpson otti Steeleen yhteyttä 24.6.2016 ja pyysi tätä toimittamaan asiakirja-aineiston hänelle. Steele lähetti kuriirin omakätisesti viemään Washingtoniin kopiota, josta oli poistettu lähteiden henkilötiedot. Ne oli korvattu kuvailuilla, että niiden luotettavuutta saattoi jotenkin arvioida. Simpsonin mukaan Steele kertoi hänelle kesäkuussa 2016, että hän halusi ilmoittaa tiedoista Yhdysvaltain viranomaisille.  Simpson on kertonut pyytäneensä häntä harkitsemaan asiaa vielä muutaman päivän. Kun tämä palasi asiaan uudestaan, Simpson suostui siihen. Steele tapasi 5. 7.2016 Lontoon toimistoossaaan tuntemansa FBI-agentin, joka hänen mukaansa "shokissa ja kauhuissaan" ensimmäisestä muistiosta.

Kerrotaan, että huhtikuussa 2016 Trumpin ulkopoliittinen neuvonantaja George Papadopoulos olisi paljastanut lontoolaisessa baarissa australialaisdiplomaatille, että Venäjä oli pääsy tuhansiin Clinton-sähköpostille. Diplomaatti ilmoitti esimiehilleen oudosta väitteestä, mutta nämä eivät antaneet sille paljoa painoa. Papadopoulos oli nuori ja kokematon.

Steele oli myös FBI:n palkkalistoilla "luottamuksellisena ihmislähteenä" (Confidential Human Source CHS)  1.10.2016 saakka mahdollisesti helmikuusta 2016 lähtien. Vaalien jälkeen FBI sopi maksavansa Steelelle lisätutkimuksista mutta sopimus purettiin kun BuzzFeed-sivusto julkaisi törkyraportin 10.1.2017.

Simpsonilla oli oikeusministeriössä korkea-arvoinen yhteyshenkilö – Bruce Ohr. Simpson palkkasi hänen vaimonsa Nellie Ohrin koostamaan törkyraporttia. Perusteena oli tämän väitetty Venäjä-tuntemus. Yhteydenpitoon suoraan Bruce Ohrin kanssa osallistui myös venäläinen oligarkki. Yhteistä osallisille joka tapauksessa oli Trumpin kiihkeä vastustaminen.

"Ei hänestä tule [presidenttiä]. Me estämme sen."

FBI:ssa oli agentteja, jotka myös olivat tekemisissä törkyraportin kanssa. Heistä Peter Strzok ja Lisa Page tunnetaan Trump-vastaisesta viestittelystään.

Page kysyi Strzokilta 8.8.2016, vain muutama kuukausi ennen presidentinvaaleja: "[Trumpista] ei koskaan tule presidenttiä, vai mitä? Vai mitä?!" Strzok vastasi tähän: "Ei. Ei hänestä tule. Me estämme sen."

Kumpikin tutkija osallistui Clinton-jutun tutkintaan ja sen käänteisiin. Strzok oli lisäksi käynnistämässä Trumpin Venäjä-yhteyksien tutkintaa. Hän osallistui aluksi myös erikoistutkija Robert Muellerin tutkijatiimiin, kunnes Mueller siirsi hänet syrjään.

Trumpin kampanjaväen vakoilu

FBI:n johtaja James Comey ja varajohtaja Andrew McCabe, sekä oikeusministeriön johto, kuten apulaisoikeusministeri Rod Rosenstein, käyttivät törkyraporttia FISA-oikeuden (FISA Court) harhauttamiseen. Näin FBI sai niin sanotulla FISA-luvalla (FISA warrant) salaa vakoilla Trumpin tiimiin kuuluvia raportissa mainittujen Venäjä-yhteyksien tutkimiseksi.

Muodollisesti vakoilun kohteena oli Carter Page. Tämä oli kuitenkin toiminut viimeistään kesäkuusta 2013 lähtien FBI:n vastavakoilun ilmiantajana (informant). Saatuaan tiedon siitä, että FBI oli vakoillut häntä sillä perusteella, että se olisi epäillyt häntä Venäjän agentiksi, Page torjui epäilyt jyrkästi ja piti niitä naurettavina ja epäloogisina. Hän kritisoi ankarasti sitä miten FBI käytti häntä hyväkseen.

FBI käytti yhtä tai useampaa ilmiantajaa Trumpin kampanjan Venäjä-yhteyksien tutkinnassa. Operaatio  "Crossfire Hurricane" alkoi virallisesti 31.7.2016. Ilmianjana tehtävänä kerrotaan olleen väitettyjen Venäjä-yhteyksien selvittäminen.

Ilmiantajaksi paljastui Cambridgen yliopistosta eläköitynyt amerikkalainen kansainvälisen politiikan professori Stefan Halper, joka tapasi Carter Pagen kuitenkin jo heinäkuun alussa. Halper tunnetaan yhteyksistään keskustiedustelupalvelu CIA:n ja brittien tiedustelupalvelu MI6:n kanssa.

Median kautta manipulointia tietovuodoilla

Tietoja vuodettiin myös medialle. Näin herätettiin julkisuudessa epäilyjä Trumpin vehkeilystä Venäjän hallituksen kanssa.

Obaman tiedustelujohtaja James Clapper on myöntänyt, että levittäessään törkyraportin "tietoja" tiedusteluyhteisöt toimivat niiden ohjeiden mukaisesti, jotka eroava presidentti aivan virkakautensa lopulla antoi. Clapper ja muut tiedusteluviranomaiset ovat kuitenkin vahvistaneet, ettei tiedusteluyhteisöillä ole todisteita siitä, että Trump olisi vehkeillyt Venäjän kanssa.

Kun Trump toukokuussa 2017 ensin erotti Comeyn Rosensteinin kehotuksesta, tämä nimitti pian sen jälkeen Muellerin tutkimaan väitettyä vehkeilyä. Muellerin nimittäminen perustui sekin törkyraportin tietoihin. Mueller ja Comey tunsivat toisensa pitkältä ajalta ja olivat entisiä työtovereita keskenään. Mueller oli Comeyn edeltäjä FBI:n johtajana. Comey puolestaan työskenteli tuolloin oikeusministeriössä.

Heti erottamisensa jälkeen Comey vuoti virassaan saamia luottamuksellisia tietoja medialle. Hänen tarkoituksensa oli tietovuodon avulla tuoda julkisuuteen perusteita erikoistutkijan nimittämiseksi. Näin myös tapahtui.

Arvoituksellinen Trump Tower -tapaaminen

Trumpin tiimin Venäjä-yhteyksien tutkintaa on kestänyt jo noin pari vuotta. Todisteita epäillystä laittomasta vehkeilystä ei kuitenkaan ole tullut ilmi.

Sellaisena on kuitenkin haluttu pitää kuuluisaksi tullutta tapaamista venäläisen ihmisoikeusjuristi Natalia Vaselnitskayan kanssa New Yorkin Trump Towerissa kesäkuussa 2016. Vaselnitskayan mukana oli venäläislobbari Rinat Akhmetshin, joka Neuvosto-aikana oli palvellut KGB:ssä vastavakoilu-upseerina.

Tapaamiseen osallistuvat Trumpin poika Don Trump Junior ja vävy Jared Kushner sekä hänen silloinen kampanjapäällikkönsä Paul Manafort. He odottivat saavansa Clintonin sopimuksista venäläisten kanssa arkaluonteista "törkytietoa", joka palvelisi Trumpin kampanjaa. Trump Juniorin mukaan he eivät kuitenkaan saaneet toivomaansa, minkä takia tapaamisen kerrotaan päättyneen lyhyeen.

Keskustelua on herättänyt presidentti Trumpin väite, jonka mukaan hän sai tietää tapaamisesta vasta sen jälkeen. Asialla ei tosin todellisuudessa ole merkitystä suuntaan tai toiseen.

Kongressin kuulemisissa on tullut ilmi asioita, joiden perusteella on epäilty jopa sitä, että Trump Tower -tapaaminen oli lavastettu sen osoittamiseksi, että Trumpin ja Venäjän hallituksen välillä olisi salaliitto. Lavastuksen mahdollisuutta tukee se, että tapaamiseen osallistunut venäläisjuristi Vaselnitskaya oli Fusion GPS:n asiakas. Hänen kerrotaan myös tavanneen sen johtajan Glenn Simpsonin vain päivää ennen Trump Tower -kokousta ja seuraavana päivänä sen jälkeen.

"Noitavainon" loppu on vielä avoin

Pitkittävätkö liittovaltion poliisi- ja oikeusviranomaiset tutkintaa välttääkseen sen, että heidän toimiaan ryhdytään tutkimaan? Käyttääkö demokraattipuolueen johto tutkintaa hyväkseen horjuttaakseen presidentin asemaa ja pitääkseen huomion Trumpissa välttääkseen puolueen omaan toimintaan kohdistavan tutkinnan käynnistämisen?

Trump on kiusaantunut "noitavainoksi" (witch-hunt)  kutsumansa Venäjä-tutkinnan venymisestä. Huolimatta siitä, että hänellä presidenttinä olisi halutessaan valtuudet erottaa Mueller, hän on monien tukijoidensa pettymykseksi ilmoittanut, ettei tule niin tekemään.

Muellerin erottaminen ei kuitenkaan liene täysin pois suljettu mahdollisuus. Oikeustieteen asiantuntijat epäilevät onko istuvaan presidenttiin kohdistuva tutkinta ylipäätään perustuslain mukainen. Presidentillä on syytesuoja eikä häntä voi edes haastaa kuultavaksi.

Kynnys Muellerin erottamiseen on kuitenkin korkea, sillä valtaosa amerikkalaisista odottaa kuulevansa tutkinnan tuloksista: vehkeilikö Trump laittomasti Venäjän kanssa vai ei?

Trumpin vaikeat valinnat

Trump on turhautunut siitä, ettei oikeusministeri Jeff Sessions näytä ryhtyneen toimiin Clintonin sähköpostijutun tutkinnan laiminlyöntien selvittämiseksi ja mahdolliseksi uudelleen avaamiseksi sekä häntä vastaan mahdollisesti kohdistetun laittoman vehkeilyn tutkimiseksi.

Turhautumista lisää se, että asiat ovat olleet julkisuudessa jo viime joulukuusta lähtien. Hätkähdyttävät tiedot poliittisesta korruptoituneisuudesta näyttävät sen jälkeen vain vahvistuneen.

Mitä Trump aikoo tehdä palauttaakseen luottamuksen oikeusministeriön ja FBI:n toimintaan sekä saattaakseen väärinkäytöksiin syyllistyneet oikeudelliseen vastuuseen, on kysymysmerkki. Presidentillä on kaksi vaihtoehtoa, joita hänen uskotaan harkitsevan.

Osa Trumpin tukijoista on sitä mieltä, että hänen tulisi erottaa oikeusministeri Sessions ja nimittää tämän tilalle rohkea ja ripeäotteinen tyyppi, joka ryhtyy hommiin oikeusministeriön ja FBI:n "puhdistamiseksi" korruptiosta (drain the swamp). Osa on puolestaan sitä mieltä, että hänen tulisi sopia Sessionsin kanssa siitä, että tämä nimittäisi ulkopuolisen ja puolueettoman erikoissyyttäjän tutkimaan näitä asioita.

Poliittisten asiantuntijoiden mukaan ratkaisuja ei ole odotettavissa ennen kongressin välivaaleja (midterm elections) marraskuussa. Vaalitulos saattaa kuitenkin muuttaa voimasuhteita edustajainhuoneessa demokraattipuolueen eduksi. Se puolestaan saattaa hidastaa ja vaikeuttaa esiin tulleiden arkaluontoisten tietojen tutkinnan käynnistämistä.
Siitä, miten ja milloin Trump tulee toimimaan, tuskin sen takia tietää vielä edes hän itse.

Watergatea suurempi skandaali

Jos tapahtumainkulku, mikä kongressin kuulemisissa saatujen tietojen kautta hahmottuu, osoittautuu edes pääpiirteissään todeksi, kysymyksessä joka tapauksessa on Watergatea paljon suurempi skandaali.

Viranmaisten valjastamisen poliittiseen kampanjaan kansan valitsemaa laillista presidenttiä vastaan kohdistuu näet koko perustuslaillisen järjestelmän ja amerikkalaisen demokratian perusteisin. Sen rinnalla kalpenevat monet Hollywoodin poliittiset trilleritkin.

Vehkeilyn suunnitelmallisuuden paljastuminen olisi demokraattipuolueelle todennäköisesti katastrofi. Jos törkyraportin sylttytehtaaksi vielä varmistuu Kremlin isäntä Vladimir Putin, presidentti Trump tuskin suhtautuu siihen välinpitämättömäksi. Venäjän talous on jo nyt horjumassa Trumpin määräämien lisäpakotteiden seurauksena.

Häpeään joutuisivat täydellisesti epäonnistuneesta uutisoinnistaan myös valtiollinen YLE ja suomalainen valtamedia. Kuten tapahtui presidentinvaalien tulosten tultua julki. Yllyke loppuun asti salata, kiertää ja kieltää epämiellyttävät tosiasiat on epäilemättä suuri.

Petteri Hiienkoski

 

Lähteitä ja lisätietoja:

HUOM! Kirjoitus perustuu julkisiin tietoihin. Ne tarkentuvat kunhan saan lisättyä lähteet. Kaikkia tietoja ei kuitenkaan voi vahvistaa todeksi. Se edellyttäisi rikostutkintaa, jollaista erikoissyyttäjä Robert Muellerin tiimi tekee – vaikkakin sen tarkoituksena ilmeisesti  on vain yrittää osoittaa, että Trump syyllistyi salaliittoon Venäjän kanssa.

Samasta aihepiiristä:

"Onko YLE korjannut Trump-uutisointiaan vastuullisemmaksi?" OM Blogi: Petteri Hiienkoski, to 19.07.2018.

"Clintoniin liittyvät skandaalit kuohuttavat Amerikassa – miksi YLE vaikenee?" Petteri Hiienkoski US Puheenvuoro 3.11.2017.

"Mitä Don Trump Juniorin sähköpostit todella kertovat?" Petteri Hiienkoski US Puheenvuoro 13.7.2017.

"YLE vaikenee Trump-tiimiin kohdistuneesta vakoilusta – miksi?" Petteri Hiienkoski US Puheenvuoro 24.3.2017.

"Valtamedia hävisi vaalit – You're Fired". Petteri Hiienkoski US Puheenvuoro 9.11.2016.

Petteri Hiienkoski la 01.09. 19:52

Petteri Hiienkoski

Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".

tuoreimmat

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Miksi länsimaat eivät sovi rauhasta Venäjän kanssa?

ke 13.03. 21:05

Miksi ydintuhon riski Euroopassa on kasvanut?

ti 12.03. 15:05

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06. 16:58

Länsimaiden harhautumisen logiikka

pe 26.05. 14:00

Korruptio ja sen torjunta 4: Vapaan yhteiskuntajärjestelmän jälleenrakentaminen

ke 17.05. 15:08

Korruptio ja sen torjunta 3: Vapaan kansalaisyhteiskunnan voimaannuttaminen

ti 16.05. 18:43

Bidenin hallinnon tavoite Venäjän tuhoamisesta ja keinot sen saavuttamiseen

la 13.05. 19:33

Korruptio ja sen torjunta 2: Järjestelmällisen korruptoituneisuuden aiheuttaja ja sen poistaminen

pe 12.05. 15:28

Korruptio ja sen torjunta 1: Korruptoitunut yhteiskuntajärjestelmä

pe 12.05. 01:55

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44