Olen joskus julkisesti toivonut tällä Vieraskynä –palstalla, että konservatiivisten ajatussuuntien edustajat julkistaisivat oman koulutus- ja tiedepoliittisen ohjelmansa.

Nyt on päästy alkuun, kun PS-puolue sellaisen julkaisi. Valtamedia ehti sille jo vinoillakin, kuten asiaan kuuluu. Minusta ohjelmassa on paljon hyvää, ja se nostaa esiin asioita, joita esimerkiksi Oikeaan Mediaan kirjoittaneet yliopistolaiset ovat pitäneet tärkeinä.

Minä nostan hattua jo pelkästään sille, että jokin puolue esittää tiedepoliittisia näkemyksiä suorasanaisesti, ilman sitä tyhjää sanahelinää, jota akateeminen jargon vilisee fokusointeineen, keskiöineen, resurssikapeikkoineen, globaaline haasteineen ja kestävine kehityksineen.

Pidän erinomaisena ajatuksena myös kodin ja koulun roolien erottelua, jonka ohjelmasta luen: koti kasvattakoot ja koulu opettakoot. Ensinmainittu on perusedellytys sille, että jälkimmäinen onnistuu tehtävässään.

Sivistysyliopiston asian ajamisen toivotan niin ikään mielihyvin tervetulleeksi, kuten myös muistutuksen siitä, että kaikki, mikä on mutkallisesti ja/tai vakuuttavasti ilmaistua, ei ole tiedettä. Ja että tieteen menetelmin saadut tulokset ovat eri asia kuin mielipiteet.

Sellaista tiedepolitiikkaa ei olekaan, joka täydellisesti tyydyttäisi kaikkia, mutta PS on tehnyt hyvän aloitteen. Ohjelman kanssa hiukan samansuuntaisia ajatuksia ovat esittäneet myös jotkut kokoomuksen ja keskustan suorapuheisimmat edustajat – kuten esimerkiksi arvostamani Wille Rydman – mutta valitettavasti heidän äänensä ei kuulu kyseisten puolueitten virallisissa kannanotoissa riittävän voimakkaana.

Tiedän myös, että monet vanhemmat ja opettajat ovat toivoneet esimerkiksi kännykkäkieltoa koulun alueella tai oppitunneilla – mikä on esimerkiksi Ranskassa jo toteutunutkin. Ei siksi, että digitaalisia apuvälineitä sinänsä halutaan vastustaa, vaan siksi, että niistä on tullut itsetarkoitus, joka aiheuttaa monenlaisia ongelmia. Ne saattavat muun muassa heikentää oppimistuloksia alaluokilla, kun perustaidot ovat vielä heikot.

Osa opettajista ei ole uskaltanut kantaansa tuoda esiin, koska pelkää leimautuvansa kehityksen jarruksi. Nyt he ovat saaneet yhden instituution, oppositiopuolueen, tuekseen.

Toivotan lämpimästi tervetulleeksi myös ideologianeutraalin tai paremminkin ideologiakriittisen koulun. Soisin opetusministeriönkin tunnustavan, että feminismin tai kulttuurirelativimsin kaltaiset aatteet eivät suinkaan ole puolueettomia tai neutraaleja hyveitä, vaan voimakkaan poliittisesti värittyneitä. Opetusministeriö –ja hallitus ovat innokkaasti olleet työntämässä esimerkiksi kristillistä luterilaisuutta tai isänmaallisuutta pois kouluista. Sen voisi vielä hyväksyä, jos toiseen suuntaan nojaavia ideologioita ei samalla ajettaisi sisään ikään kuin ne olisivat jotenkin epäpoliittisia.

PS:n koulutus- ja tiedepoliittisen ohjelman rakentajat ovat tuoneet jotain uutta ja konkreettista kouluihin ja kampuksille keskusteltavaksi ja edelleen jalostettavaksi. Kiitos siitä.

Mai Allo,
Tietokirjailija, valt.lis ja Luk, Helsinki