Blogi: Heikki Porkka, ti 05.03.2019 12:54

Mitä saa 3 200 miljoonalla (3,2 miljardilla) eurolla vuodessa?

 

Perustetaanko esimerkiksi lääninsomalin, lääninafgaanin ja lääninirakilaisen virat jokaisen entisen läänin alueelle? Suomessa oli vuoteen 2009 asti kuusi lääniä, joten siltä pohjalta etnisiä lääninvirkoja syntyisi yhteensä 18.

Jos innostutaan oikein tosi kivoiksi, perustetaan lisäksi lääninkiinalaisen, lääninvenäläisen ja lääninvirolaisen virat. Ja jos oikein höveleitä ollaan, perustetaan myös lääninamerikkalaisen, lääninsyyrialaisen, lääninfilippiiniläisen ja lääninthaimaalaisen virat, ettei kenellekään tule paha mieli.

Toistaiseksi Suomeen on saatu jättimäisellä summalla humanitaarista maahanmuuttoa, joka on eskaloinut terroria, naisten ja lasten raiskauksia, ryöstöjä ja turvattomuuden kasvua sekä heikentänyt maan taloutta ja huoltosuhdetta.

Yksi "Suomesta Pohjolan DDR" -hankkeen puuhanaisista, nykyisin oikeusministeriön demokratia- ja kieliasioiden yksikön johtajana vaikuttava Johanna Suurpää totesi Helsingin Sanomien haastattelussa 21.4.1991:

"Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina."

Pakolaisilla Suurpää tarkoitti somalialaisia turvapaikanhakijoita, jotka osasivat lausua sanan asylum pyrkiessään maahan ilman matkustusasiakirjoja ja asiallisia todisteita henkilöllisyydestään.

Suurpää tunnetaan myös siitä, että hän on ollut jo yli kymmenen vuoden ajan erityisen innokas sananvapauden vastustaja. Vihapuhevirkamies Suurpää.

Suurpää ja 90-luvulla ulkomaalaisvaltuutettuna vaikuttanut Antti Seppälä olivat merkittävässä roolissa, kun paperinsa tahallisesti hävittäneet somalit otettiin Suomeen vuonna 1991. Suurpään ja Seppälän aktiivista toimintaa somalien rantautumisessa voidaan pitää Suomeen suuntautuvan haitallisen maahanmuuton alkupisteenä.

Vuonna 1995 Antti Seppälä esitti Suomeen lääninsomaleja, jotta somalit sopeutuisivat paremmin länsimaiseen yhteiskuntaan.

Seppälän aikoinaan tekemä esitys saattaa kuulostaa koomiselta, mutta hän oli täysin vakavissaan esityksen tehdessään.

HS 24.8.1995: "Ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä vakuuttaa olevansa ehdottoman tosissaan ehdottaessaan, että lääninhallituksiin perustettaisiin lääninsomalien virkoja. Lääninsomalin tehtävänä olisi tasoitella ja tulkita kulttuurieroista johtuvia vaikeuksia."

Miten olisi lääninirakilainen? Tai lääninafgaani?

Haitallisen maahanmuuttopolitiikan synnyn taustalla vaikutti erityisen voimakkaasti Kalevi Sorsan johtama sdp, joka aloitti työministeriössä 1980-luvun puolessa välissä Ruotsin mallin mukaisen maahanmuuttopolitiikan suunnittelun perustellen maahanmuuton tarpeellisuutta nurkan takana odottavalla työvoimapulalla.

Sdp oli Suomen ensimmäinen eduskuntapuolue, joka pyrki valtiojohtoisesti tuottamaan Suomeen halpatyövoimaa. Puolueen johto ihaili Olof Palmen maailmoja halaavaa politiikkaa, jonka seuraukset ovat nyt kaikkien nähtävillä Ruotsissa, joka on raiskausten, kranaatinheittelyn, ampumistapausten, koulupalojen ja autojen polton Euroopan kärkimaa ja ehdotonta eliittiä koko maailmassa.

Työministeriössä maahanmuuttoa valmisteli 80-luvulla virkamies nimeltään Risto Laakkonen (sdp). Hän sai tukea kansliapäällikkö Pertti "Kalevin veli" Sorsalta (sdp).

Kuinka väärässä tai oikeassa Johanna Suurpää oli väitteensä "kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain, pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta" kanssa?

Yleisradion 18.5.2016 julkaistu artikkeli kertoi seuraavaa: 

”Eurooppaan tulleiden pakolaisten vastaanottamiseen ja kotouttamiseen käytetyt rahat palautuvat yhteiskunnalle lähes kaksinkertaisina viidessä vuodessa, kertoo tuore tutkimusraportti.

Tent Foundation -järjestön ja Open Political Economy Network -ajatushautomon raportin mukaan pakolaiset hyödyttävät uusien asuinmaittensa talouksia monilla tavoin: työpaikkoja syntyy ja palvelujen ja tavaroiden kysyntä lisääntyy, ja heidän palkoistaan karttuu veroja ja eläkemaksuja.

Raportin laatija, OPEN:n perustaja Philippe Legrain on EU:n komission puheenjohtajan entinen talousneuvonantaja.

Hän laskee, että Eurooppaan lyhyessä ajassa tullut suuri pakolaismäärä tietää valtioille vuosina 2015–2020 miltei 69 miljardin euron menoja. Samaan aikaan kuitenkin bruttokansantuote nousee 126,6 miljardia euroa, eli yhden euron investointi tuottaa miltei kaksi euroa, keskiviikkona julkaistu raportti kertoo.”

Yleisradion julkaisema uutinen kertoo, että pakolaisten (turvapaikanhakijoiden) vastaanottaminen on taloudellisesti kannattavaa toimintaa valtiolle. Itse asiassa raportti antaa ymmärtää, että humanitaarinen maahanmuutto on todellinen kultakaivos vastaanottavalle maalle.

Helsingin Sanomien 4.3.2019 julkaistussa artikkelissa Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä (kok) valittelee maahanmuuton aiheuttamia valtavia kustannuksia, mutta samalla hän käyttää maahanmuuton yhteydessä positiivista sanaa ”ansiosta”, jolla viittaa Espoon asukasluvun voimakkaaseen kasvuun. Espoon viime vuoden (2018) asukasmäärän kasvusta peräti 80 prosenttia perustuu ulkomaalaisten muuttoon.

Mäkelä käyttää sanaa ”ansiosta” siitäkin huolimatta, vaikka toteaa, että ”vieraskielisen väestön määrä kymmenkertaistuu 30 vuodessa. Se tarkoittaa meille valtavia haasteita”.

Mäkelä hienostelee korrektin poliittisen kaavan mukaisesti, sillä kyse ei ole haasteista vaan vakavista ongelmista.

Vaikuttaa siis siltä, että maahanmuutto ei olekaan rikkaus ja voimavara, kuten punavihreät puolueet sekä kokoomuksen ja keskustan puoluejohto ovat antaneet toistuvasti ymmärtää viimeisten vuosien aikana.

Juha Sipilän (kesk) hallituksen eräänä tehtävänä oli kertoa suomalaisille mitä maahanmuutto maksaa yhteiskunnalle, mutta hallitus ei selvittänyt asiaa lupauksistaan huolimatta.

KHT-tilintarkastaja Pauli Vahtera sen sijaan pudotti tänään (5.3.2019) varsinaisen pommin kertomalla julkisuuteen humanitaarisen maahanmuuton hintalapun.

Summa on karmea, suhteuttaa sen mihin tahansa yhteiskunnan toimintaan.

Vahteran Iltalehden blogissa esittämien laskelmien mukaan "humanitäärinen maahanmuutto maksaa Suomelle 3,2 miljardia euroa vuodessa".

Siis 3 200 000 000 euroa vuodessa.

Vahtera on vertaillut humanitaarisen maahanmuuton menoja esimerkiksi takuueläkkeiden nostoon sadalla eurolla kuukaudessa sekä arvolisäverokannan alentamiseen 24 prosentista 15 prosenttiin (Uuden Seelannin taso).

Takuueläkkeen korottaminen 100 eurolla kuukaudessa maksaisi 123,7 miljoonaa euroa vuodessa. Laskelma perustuu vuoden 2018 tilastoon. Takuueläkkeiden korottaminen olisi pikkusumma verrattuna humanitaarisen maahanmuuton hintaan (3 200 miljoonaa euroa vuodessa).

Arvonlisäveron alentaminen vähentäisi valtion arvonlisäverotuloja vuodessa 2,7 miljardia euroa. Arvonlisäveron muutos laskisi kuitenkin hintoja, joka puolestaan parantaisi vähävaraisten asemaa eläkkeiden paremman ostovoiman vuoksi. Tämän seurauksena valtion sosiaalimenot vähenisivät toisin kuin humanitaarisen maahanmuuton tuloksena.

Millään muulla puolueelle kuin perussuomalaisilla ei ole esittää todellisia lääkkeitä haitallisen maahanmuuton lopettamiseksi.

Sdp:n Antti Rinne on todennut suoraan, että demarien maahanmuuttopoliittinen linja ei muutu. Sen sijaan Rinne on sanonut verojen korottamisen olevan keino paikata vaalilupausten aiheuttama budjettivaje.

Kokoomuksen Petteri Orpo ja demarien Rinne ovat ilmoittaneet jo aikaa sitten, että perussuomalaiset ei mahdu niiden kanssa samaan hallitukseen. Perussuomalaisten arvopohja on Orpon ja Rinteen mielestä kestämättömällä pohjalla!

Karkeasti ottaen voidaan todeta, että perussuomalaiset asettavat suomalaisten edun etusijalle, kokoomus, keskusta ja punavihreät sen sijaan suuntaavat katseen maailman kaikkien kansojen joukkoon.

Kun katsoo vaaliennusteiden (gallupit) tuloksia, tulee väistämättä mieleen, että Suomessa ei enää asu kovin kaukonäköinen ja viisas kansa. Sen sijaan Suomesta näyttää kehittyneen maailmanhalaajien ja internationalistien maa, jossa omista kansalaisista ei ole niin väliä, koska tärkeintä on miettiä mitä ne muut ajattelevat meistä, jos me ei pelasteta koko maailmaa.

Heikki Porkka ti 05.03. 12:54

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Demokratia - Virossa toteutuu, Suomessa halveksitaan

ke 17.04. 10:07

Ajatuksia vaaleista

ma 15.04. 08:59

Muutos

su 14.04. 13:34

Heräämisen ja poistumisen aika

la 13.04. 12:35

Maahanmuuttopolitiikka kertoo poliittisen johdon tahtotilasta

pe 12.04. 11:09

Länsimaisen sivistyksen uusi aamunkoitto sarastaa

to 11.04. 15:39

Huu haa [-Halonen]

la 06.04. 09:45

Yle valikoi faktat ja fiktiot vaaleja varten

to 04.04. 11:31

Korjauksia valtamedian ja sosiaalisen median viestintään

ke 03.04. 09:46

Rakkaudesta isänmaahan

su 31.03. 18:36

blogit

Vieraskynä

Kadonnut maskuliinisuus ja puolustuskyvytön kristillinen länsi

pe 26.04.2019 00:01

Juha Ahvio

Vaikuta vaaleissa kristillissosiaalisen ja kansallismielisen arvokonservatismin puolesta!

la 13.04.2019 23:49

Professorin Ajatuksia

Pitäisikö perintöoikeus poistaa?

to 25.04.2019 23:53

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Taaskaan ei saa antaa vihalle valtaa

to 25.04.2019 23:57

Petteri Hiienkoski

Jeesuksen kuolemantuomio ja valtapoliittinen suhmurointi

su 21.04.2019 03:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Miksi europarlamenttiin?

ke 24.04.2019 10:45

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Perussuomalaiset ei ole oikeistopuolue

ma 22.04.2019 17:25

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kun EU-idealismi kuoli - ja jatkettiin vaan jurpo-turona

to 25.04.2019 00:25

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

YLE: "Kunhan vain osaat takoa kyrpänä kontenttia"

to 18.04.2019 16:04

Heikki Porkka

Demokratia - Virossa toteutuu, Suomessa halveksitaan

ke 17.04.2019 10:07

Tapio Puolimatka

Seksuaalinen normittomuus tekee nuorista helppoja uhreja

ke 10.04.2019 22:55

Olli Pusa

Eduskuntavaalien jälkeen

ke 24.04.2019 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Some mahdollistaa sananvapauden. Käytä sitä!

pe 26.04.2019 06:37

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

Etuoikeutetut

la 20.04.2019 00:46

Timo Vihavainen

Maiden nimet

to 25.04.2019 23:54

Matti Viren

Koulutus avain kaikkeen

ti 23.04.2019 22:31