Blogi: Heikki Porkka, to 07.03.2019 09:17

Suomi on kulkemassa kohti katastrofia?

 

Aamun (7.3.2019) Ylessä puhuttiin pääministerin mahdollisesta velvollisuudesta kertoa terveystietonsa julkisuuteen.

Aiheellinen asia pohdittavaksi, sillä pääministerin asema on nykyisessä Suomessa poliittisesti merkittävämpi pesti kuin presidentin tehtävä.

Mielestäni terveystiedoista pitäisi selvitä perustietojen lisäksi kaksi asiaa:

1) älykkyyden taso

2) selkärangan vahvuus

Näkemykseni mukaan vain yksi suomalainen eduskuntapuolueen johtaja omaa riittävän vahvan selkärangan ja älykkyyden tason kyetäkseen pitämään huolen suomalaisten edusta kansainvälisellä ja kotimaisella kentällä.

Tällä hetkellä Suomen pääministeriksi on ehdolla sosialisti, jolla ei ole riittävästi "munaa" edistää suomalaisten asioita kansainvälisesti.

Antti Rinne on Juha Sipilää ja Petteri Orpoa heikompi tapaus kansainvälisesti ja kuten nyt hyvin tiedetään, Sipilä ja Orpo kuuluvat kansainvälisesti ns. joo joo -henkilöiden ryhmään.

Rinne on kotimaassa änkyrä, mutta ulkomailla samanlainen tai vielä surkeampi lapatossu kuin Sipilä ja Orpo.

Rinteen lääke Suomen talouden vakauttamiseksi on verotuksen kiristäminen.

Kenen verotusta Rinne aikoo kiristää?

Täytyy muistaa, että kateuspuolueen (sdp) periaate, jonka mukaan "rikkailta" voi aina ottaa lisää, ei hetkauta Suomen taloutta suuntaan tai toiseen.
Toisaalta täytyy ymmärtää, että kasvattamalla menestyjien verotaakkaa, saattaa käydä niin, että menestyjät poistuvat maasta muille maille vierahille, kuten moni on jo tehnyt tai on aikeissa tehdä.

Suomi on jo nyt verotuksen ja julkisen sektorin menojen osalta Euroopan neuvostoliitto, joten kenen kimppuun Rinne aikoo käydä lisäverojen keruun kanssa?

Vai onko niin, että hän tekee perinteisen sosialistien tempun ja nostattaa sellaisia välillisiä veroja, joiden maksumiehiksi joutuu koko väestö, erityisesti keskiluokka (talouden mittarilla mitattu keskiluokka)?

Polttoainevero ja energiaverot ovat hyviä kohteita, sillä niiden avulla verojen kiristys kohdistuu ns.juustohöyläperiaatteen mukaisesti kaikkiin, mutta rokottaa tulotasoon suhteutettuna eniten köyhiä ja keskituloisia.

Varmaa on, että sdp ei puutu humanitaarisen maahanmuuton menoihin, jotka ovat vähintään 3 200 miljoonaa euroa (3 200 000 000) vuodessa, kuten Pauli Vahteran laskelmista (yksi, kaksi, kolme) selvisi.

Neljän vuoden hallituskauden aikana humanitaarisen maahanmuuton kustannukset olisivat 12 800 000 000 euroa.

Mitä kaikkea kivaa olisi tarjolla kantaväestölle 12,8 miljardilla eurolla seuraavien vuosien aikana?
Suomen valtion vuosibudjetissa kokonaismenot pyörivät 55 miljardin tienoilla. Velkaa valtiolla arvioidaan olevan 107 miljardia vuoden 2019 lopussa.
Tyhmempikin ihminen ymmärtää, että humanitaarisen maahanmuuton kustannukset ovat olleet jo pitkään kestämättömällä tasolla. Sinun kustantamana, koska konsensuspuolueet ovat näin päättäneet.

Miksi Suomi on suostunut tällaiseen mielipuoliseen toimintaan? Koska suuri mörkö eli Brysselin kabinetti niin vaatii eikä Suomen poliittisesta johdosta ole löytynyt yhtään miestä tai naista, joka laittaisi stopin idiotismille.

Itse asiassa uskon, että demarien johdolla Suomen humanitaarisen maahanmuuton ja kehitysavun hinta tulee nousemaan entisestään, sillä demarit on perinteisesti ollut erittäin innokas maailmanhalaajapuolue.

Maailmanhalausintoa ei vähennä se, että sdp on Sosialistisen internationaalin aktiivijäsen Eero Heinäluoman toimiessa maailman suurimman kansainvälisen poliittisen järjestön yhtenä varapuheenjohtajana.
Sosialistisen internationaalin perimmäisenä tavoitteena on rajaton maailma, joka on kaikkien aitojen internationalistien päämäärä.

Ilmastopoliittisesti tarkastellen demarit haluaa tehdä autoilusta mahdollisimman kallista. Sdp aikoo vaihdattaa kansalaisten autot sähköautoihin ennätystahdilla.

Kenestä sähköautojen maksumies? Sinusta tietenkin, sillä kuten Suomen poliittisesta historiasta tiedetään, demareilla on tapana toteuttaa unelmiaan muiden rahoilla.
Ja toisaalta, kuten nyt hyvin tiedetään, sähköauton hankkiminen ei ole edes aito ilmastoteko, kuten on väitetty jo pitkään.

Sinänsä on aivan sama johtaako Suomea tulevalla kaudella demari, kepulainen vai kokoomuslainen, sillä ne kaikki edustavat todellisuudessa samaa konsensusperhettä, The Puoluetta, jonka toiminta on jo vuosikymmenien ajan perustunut ajatukseen, jonka mukaan tärkeintä on The Puolueen aseman sementoiminen ja The Puolueen edustajien pääsy eurooppalaiseen kultapossukerhoon.

Hyvin ovat onnistuneet jo vuosien ajan. Johtuuko The Puolueen menestys siitä, että suomalaiset ovat periaatteessa hiukan yksinkertaisia vai johtuuko menestys siitä, että massamedia johtaa kansalaisia jatkuvasti harhaan?

Harhaanjohtamisesta tuli mieleen, että aamun Ylessä ei mainittu sanallakaan maahanmuuttoa, kun demarien, kokoomuksen ja keskustan eduskuntaryhmien edustajat istuivat studiossa.

Fakta on, että kevään eduskuntavaaleissa on asetelma perussuomalaiset vastaan muut eduskuntapuolueet. Tätä taustaa vasten ei näytä kovin kivalta.

Täytyy kuitenkin muistaa, että lähes 40 prosenttia suomalaisista ei kerro miten aikoo äänestää.
Suomella on siis toivoa, mutta aika käy todella vähiin, jos seuraavat neljä vuotta marssitaan edelleen The Puolueen edustajan johdolla.

Heikki Porkka to 07.03. 09:17

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

Folkrockia, raamatullista sanomaa, äärimieliä, elokapinaa ja maailmanparannusta

ma 30.09. 10:33

Suomi-media, poliitikot ja rasismi

ke 04.09. 11:31

Raakut ja rasistit Ylen uutisoinnissa

ti 27.08. 22:00

Yle on epäluotettava media

ke 31.07. 11:59

EU-vaaleista Suomessa, Virossa ja vähän muualla

ma 10.06. 11:03

EU-vaalit, maahanmuutto, monikulttuurisuus ja poliittinen vastuu

pe 07.06. 10:17

Islamofobia, Yle, SDP, punavihreät ja Iltalehti

ti 04.06. 17:17

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Paavi Leo XIII:n linja

su 25.05.2025 22:15

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?

su 12.01.2025 00:48

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä

to 03.04.2025 19:38

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Trump näytteli loistavasti hullua neokonkuningasta ja globalistien satraappia muutaman päivän ja juksasi lähes kaikki

ke 25.06.2025 16:58

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?

to 24.04.2025 11:23

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44