Blogi: Professorin Ajatuksia, la 23.03.2019 11:54

Pelastaisiko 1,4 miljoonaa maahanmuuttajaa suomalaisten eläkkeet?

Helsingin Sanomat väitti Eläketurvakeskuksen laskelmiin perustuen, että "Suomessa pitäisi vuonna 2050 olla 1,4 miljoonaa ulkomaalaista, jotta eläkemaksujen merkittävä nousu vältettäisiin". Laskelmassa ei ole erikseen huomioitu sitä, ovatko maahanmuuttajat turvapaikanhakijoita tai vaikkapa työperäisiä maahanmuuttajia, mutta siinä on käytetty arviota, jonka mukaan maahanmuuttajamiesten työllisyys on 20 prosenttia ja naisten 30 prosenttia pienempi kuin Suomessa syntyneillä.

Tosiasia kuitenkin on, että kun puhutaan näin suurista ihmismääristä, olisi huomioon otettava myös maahanmuuttajien taloudellinen tuottavuus. Se ei ole pelkkää työllistymistä vaan myös ihmisten taloudellista tuottavuutta. Siinä lienee vielä suurempi ero humanitaaristen ja työperäisten maahanmuuttajien välillä. HS:n laskelmassa tällaisia eroja ei ole huomioitu.

Siksi onkin selvää, että mikäli Suomeen saataisiin henkilöitä, joiden taloudellinen tuottavuus olisi selvästi suurempi kuin kantasuomalaisten, riittäisi paljonkin 1,4 miljoonaa ihmistä pienempi maahanmuutto turvaamaan eläkkeet. Ongelmana vain on, että millä keinoin sellaisia ihmisiä saataisiin houkutelluksi maahamme.

Toisaalta on yhtä selvää, että jos maahan tullessaan luku- ja kirjoitustaidottomat ihmset muodostaisivat koko tuon maahanmuuttajien joukon, eivät he kykenisi ylläpitämään Suomen nykyistä taloudellista hyvinvointia vaikka joka ikinen heistä työllistyisi. Tuskin edes silloin, jos heillä olisi kelvollinen suorittavan tason ammattiosaaminen. Näin siksi, että noin suuren joukon tulisi taloudellista tuottavuutta ylläpitääkseen kyetä myös yritysten perustamiseen ja kasvattamiseen sekä kansainvälisessä vertailussa menestyvän tuotekehitykseen, markkinointiin ja niin edelleen.

Kysyä tietenkin sopii, miksi Helsingin Sanomat on julkaissut laskelmansa, vaikka sen tekijöillä on täytynyt olla yhtä hyvä käsitys kuin minulla esille tuomistani seikoista. Valitettavasti vastaaminen ei kuulu minulle vaan Eläketurvakeskuksessa laskelman tehneille henkilöille, jutun kirjoittaneelle toimittajalle tai julkaisupäätöksen tehneelle lehden päätoimittajalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eläkkeistä kannustin lastenhankintaan
Kestävyysvaje väestöpyramidin valossa
Työajan pidennyksellä, eläkeiän nostolla, vastikkeellisella työttömyysturvalla ja perustulollako Suomen ongelmat kuriin?

Professorin Ajatuksia la 23.03. 11:54

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Pitäisikö perintöoikeus poistaa?

to 25.04. 23:53

Valtionvelka kääntyi laskuun

to 25.04. 00:20

Yllättäviä käänteitä

ti 23.04. 22:21

Väkivaltaisen sarjaseksuaalirikollisen ihmisoikeudet

ma 22.04. 22:05

Halla-ahosta pääsiäisen kunniaksi

su 21.04. 22:51

HS:n rikosuutisista pohjaa EU-vaaleihin

la 20.04. 00:30

Miksei rahaa löydy katastrofiapuun?

to 18.04. 23:57

Sirpa Kurppa vaati väestöräjähdyksen tukemista luopumalla lihansyönnistä

ke 17.04. 21:41

Ilmastonmuutos. Nyt?

ti 16.04. 22:42

Syntyykö Rinteen ensimmäinen?

ma 15.04. 23:46

blogit

Vieraskynä

Kadonnut maskuliinisuus ja puolustuskyvytön kristillinen länsi

pe 26.04.2019 00:01

Juha Ahvio

Vaikuta vaaleissa kristillissosiaalisen ja kansallismielisen arvokonservatismin puolesta!

la 13.04.2019 23:49

Professorin Ajatuksia

Pitäisikö perintöoikeus poistaa?

to 25.04.2019 23:53

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Taaskaan ei saa antaa vihalle valtaa

to 25.04.2019 23:57

Petteri Hiienkoski

Jeesuksen kuolemantuomio ja valtapoliittinen suhmurointi

su 21.04.2019 03:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Miksi europarlamenttiin?

ke 24.04.2019 10:45

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Perussuomalaiset ei ole oikeistopuolue

ma 22.04.2019 17:25

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kun EU-idealismi kuoli - ja jatkettiin vaan jurpo-turona

to 25.04.2019 00:25

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

YLE: "Kunhan vain osaat takoa kyrpänä kontenttia"

to 18.04.2019 16:04

Heikki Porkka

Demokratia - Virossa toteutuu, Suomessa halveksitaan

ke 17.04.2019 10:07

Tapio Puolimatka

Seksuaalinen normittomuus tekee nuorista helppoja uhreja

ke 10.04.2019 22:55

Olli Pusa

Eduskuntavaalien jälkeen

ke 24.04.2019 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Some mahdollistaa sananvapauden. Käytä sitä!

pe 26.04.2019 06:37

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

Etuoikeutetut

la 20.04.2019 00:46

Timo Vihavainen

Maiden nimet

to 25.04.2019 23:54

Matti Viren

Koulutus avain kaikkeen

ti 23.04.2019 22:31