Blogi: Professorin Ajatuksia, to 08.10.2020 22:43

Suomalaisvastaiset EU-parlamentaarikot

Arvoisan lukijani on hyvä huomata, että viisi suomalaista europarlamentaarikkoa päätti äänestää EU:n metsien käytöstä sellaisen vaihtoehdon puolesta, joka olisi käytännössä johtanut suurimman uusiutuvan luonnonvaramme käytön oleelliseen vaikeutumiseen – riippumatta siitä onko se kestävää vai ei. Nämä suomalaisvastaiset edustajat olivat kokoomuksen Sirpa Pietikäinen, vasemmistoliiton Silvia Modig sekä vihreiden Ville Niinistö, Heidi Hautala ja Alviina Alametsä.

Äänestyksessä voittaneen vaihtoehdon valmisteleman raportin valmistelija Petri Sarvamaa (kok) totesikin, että ”onnistuimme kaatamaan ympäristövaliokunnan kantaan perustuneen vaihtoehtoisen mietinnön, jossa painotetaan metsiin liittyviä ulottuvuuksia yksipuolisesti, lähinnä biodiversiteetin suojelun näkökulmasta. On taidettu unohtaa, että kyse on EU:n metsästrategiasta, ei biodiversiteettistrategiasta.”

Sekä edelleen, että ”kestävän metsätalouden rooli tulee nähdä tasapainoisesti ilmaston, ympäristön, talouden, työpaikkojen sekä virkistyskäytön kannalta, eikä mustavalkoiselle vastakkainasettelulle voi antaa tilaa. Siksi lopputulos on merkittävä myös Suomen kannalta.”

Nähtäväksi jää, miten suomalaisen talouden tukijalalle käy tulevaisuudessa. Juuri nyt se on kuitenkin siirtymässä paperintuottajasta kartonkivetoisuuteen. Siis vaihtamassa korkeamman jalostusasteen tuotteesta matalampaan koska markkinat ovat katoamassa paperilta.

 

Nähtäväksi jääkin, minkälaisina volyymeinä metsäteollisuutemme saa lähitulevaisuudessa markkinoitua vaatekuituja, paperipillejä, vesitiiviitä kartonkinkuppeja, laastareita ja muita tulevaisuuden puutuotteita. Lienee kuitenkin niin, etteivät niiden volyymit ihan nopeasti korvaa katoavaa paperin massatuotantoa. 

 

Metsien taloudellinen hyödyntäminen on vaikeuksistaan huolimatta kuitenkin meille suomalaisille elämän ja kuoleman kysymys. Tai siis köyhyyden ja rikkauden. 

 

Siksi on käsittämätöntä, että EU-parlamenttiin on äänestetty viisi suomalaista, jotka tekevät myyräntyötä maamme talouden tukijalan toimintaedellytysten kaatamiseksi. Ja samaan aikaan pääministeri haluaa viedä pohjan puuta hyödyntävän teollisuuden yrityksiltä pitää itsensä elinkelpoisena myös tulevaisuudessa.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Tuotekehityksen hinta ja suomalaiset päättäjät
EU:n metsäkiista päättyi järkevään ratkaisuun
Heidi Hautala ja Sirpa Pietikäinen aikovat vahingoittaa Suomen taloutta

 

Professorin Ajatuksia to 08.10. 22:43

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01. 11:04

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12. 01:26

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11. 23:28

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11. 16:59

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

to 12.11. 21:23

Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon

ti 10.11. 15:07

Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?

la 07.11. 23:06

Raikas tuulahdus suomalaisessa valtamediassa

ma 02.11. 23:57

Frontex velvoittaa toimintaan, ministeri Ohisalo!

su 25.10. 22:55

Sananvapaus ja fasistinen ideologia

su 18.10. 22:06

blogit

Vieraskynä

Poistettu kirjoitus: Kiusaamisen vastustamisen varjolla

pe 08.01.2021 22:01

Juha Ahvio

USA:n presidentinvaalit 2020, vaalivilppi ja sen todisteet

su 07.02.2021 23:54

Professorin Ajatuksia

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01.2021 11:04

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Antisemitismi III: Seemiläisiä, heprealaisia, israelilaisia vai juutalaisia?

la 23.01.2021 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Mielisairas ilmapiiri 2020

to 31.12.2020 18:54

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Johtaako Helsingin vuokra-asuntojen ylitarjonta keskustan kiihtyvään etnistymiseen?

ti 02.03.2021 23:39

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11.2020 17:19

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Petteri Orpo lopaali vaan ei lokaali ilmastosoturi

la 27.02.2021 17:50

Heikki Porkka

Sukupuolittunutta ja harhaanjohtavaa viestintää Marinin hallituksen tapaan

to 04.03.2021 13:30

Tapio Puolimatka

Uusi tasa-arvoajattelu murentaa oikeusjärjestelmän perustaa

to 08.10.2020 22:52

Olli Pusa

Kun kulissit romahtavat

ke 03.03.2021 11:26

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Mikä on kunnioituksen asema arvopohjassamme?

ti 19.01.2021 11:08

Matti Viren

Gallupit eivät äänestä, vai äänestävätkö?

ke 18.11.2020 17:06