Blogi: Timo Vihavainen, to 06.06.2019 23:11

Heräämisiä

Heräämisiä

 

Kauppis-Heikki kirjoitti vuonna 1912 kertomuksen, jossa kuvitteli, miten hämmästynyt olisi 30 vuotta sitten kuollut mies, jos saisi nyt herätä uuteen maailmaan. (https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=suuri+murros ).

Kaikkihan oli ympärillä muuttunut. Eivät olleet työt niin kuin ennen, eivätkä tavat ja tavarat. Pyörittämällä kävi kaikki ja ostotavaran varassa elettiin. Herra oli helpon antanut, mutta oltiinko muka tyytyväisiä? Vielä mitä. Päinvastoin.

Se muutos, jota entinen pappilan renki kuvasi, oli suuri modernisaatioloikka. Lajissaan  ensimmäinen, vaikka tiettyä kehitystä oli kyllä pikku hiljaa tapahtunut Suomessakin ja jopa sen maaseudulla.

Mutta nyt hypättiin yhden sukupolven aikana aivan uuteen maailmaan. Vanhat arvot oli unohdettu tai ainakin sysätty nurkkaan.

Tämähän oli se hullu kausi, josta Philip Blom kuvasi kirjassaan Der taumelnde Kontinent. Paitsi, että vauhti oli hurjaa, kuljettiin myös silmät kiinni, kuten muuan toinen kirjoittaja asiaa hieman myöhemmin kuvasi. Maailmansotahan se siitä syntyi, sellainen, jota kukaan ei halunnut eikä odottanut.

Mutta se oli sitä aikaa. Mieleen tulee, että vastaavanlaisia irtiottoja on Euroopalla, ihmiskunnalla ja kansakunnalla sittemmin ollut muitakin. Meillä ovat olleet sodat ja suuri muutto, yhtenäiskulttuurin lopullinen hajoaminen. Uuden varallisuuden ja koulutuksen, uuden liikkuvuuden ja uusien keksintöjen maailma on tullut vanhaan maailmaan syntyneille äkkiä ja yllättäen.

Koko sotien jälkeinen aika on ollut yhtä muutoksen huumaa ja sen on koettu yleensä tapahtuvan aina vain parempaan suuntaan. Uudenaikainen tai nykyaikainen ovat jo kauan olleet lyömättömiä suosituksia mille tahansa. Vanha on aina vain ylitetty ja kehitys on ollut edistystä.

Mutta silmät ummessa tässäkin on menty tai ainakin illuusioiden vallassa.

Ajatelkaamme sitä sukupolvea, joka sai herätä kansalaissotaan. Se oli jotakin aivan luonnotonta ja odottamatonta.

Mikäli ihminen olisi kuollut vuonna 1888 ja sitten herännyt vuonna 1918, hän ei olisi ymmärtänyt näkemästään mitään. Kaikki oli tavallaan saavutettu ja myös tuhottu. Koko suuri ihmiskunnan siveellisen kasvun projekti oli muuttunut irvokkaaksi väkivallan orgiaksi.

Mutta entäpä, jos ihminen olisikin kuollut vuonna 1942 ja herännyt vuonna 1972?

Hänkin olisi saanut todeta, ettei vanhan maailman perusteista ollut jäljellä mitään. Suur-Suomi ja kansallisromantiikka kelpasivat tuskin edes mauttomien vitsien aiheeksi. Nuoriso hurrasi bolševikkien suurimmillekin typeryyksille ja yleinen riettaus lisääntyi jättiaskelin.

Samaan aikaan aineellinen hyvinvointi oli rintamailla räjähtänyt ja sydänmaat olivatkin nopeasti tyhjenemässä. Nyt puhuttiin käsitteestä elintaso ja oli myös mistä puhua. Jäädytetyn kanan sai itsepalveluna vaikka joka päivä pöytäänsä, mökin mummon saattoi tavata etelän lomarannalla, auto oli melkein jokaisella. Oliko ihmiskunta itse asiassa yhtäkkiä saavuttanut kehityksensä huipun?

Se, joka kuoli vuonna 1972 ja sai herätä vuonna 2002 joutui kyllä toteamaan, ettei kulminaatiopistettä ollutkaan saavutettu eikä edes saturaatiota.

Kirjainyhdistelmä IT, joka menneelle sukupolvelle oli tarkoittanut vain ilmatorjuntaa, oli nyt mullistanut maailman. Globaalisuus oli käsin kosketeltavaa, lapset pelasivat pelejä toisella puolella maailmaa asuvien kanssa ja puhuivat yhteistä kieltä. Herkkujen ja härpäkkeiden määrällä ei ollut äärtä, ei rajaa, mediat keskittyivät kulutuksen ylistämiseen.

Mutta missä olikaan nyt Neuvostoliitto, aatteen –typeränkin- palo ja koko työväenluokka?

Ne olivat siellä, missä mennen talven lumetkin ja niiden tilalle oli tullut villin luonnon ja villin ihmisen palvonta. Kulttuuriarvot, joita kansalle niin suurella touhulla ja suurin uhrauksin oli oltu tuomassa vuonna 1890, oli jo kauan sitten unohdettu.

Ihmiskunta oli nyt vapaa kaikesta muusta kuin luonnosta.

Toki siitäkin pyrittiin vapautumaan julistamalla, että luonnoton on yhtä luonnollista kuin kaikki muukin, mutta eihän maailmaa puheilla muuteta.

Luonto on sitkeä ja vastahakoinen ja lopulta se aina voittaa eli siis pitää omansa.

Öljyn loppuminen jo vuoteen 1980 mennessä oli kyllä havaittu ennenaikaiseksi peloksi samoin kuin happamien sateiden ja otsoniaukon vaikutus. Nyt oli kuitenkin löydetty uusi uhka, ilmaston liiallinen lämpeneminen ja nimenomaan ihmisen toiminnan takia.

Niinpä ihmiskunta ensimmäistä kertaa historiansa aikana avasi silmänsä ja ryhtyi valmistautumaan kohtaloonsa, josta ei tosin tiedetty, millainen se on oleva, mutta ottaen huomioon kaiken sen holtittomuuden, jonka vallassa oli eletty, oli syytä odottaa pahinta. Kukapas se ihmiskunnan asiat ratkaisisi, ellei ihminen itse?

Kun nyt ajattelee vuonna 2002 kuollutta ihmistä, joka herätetään henkiin vuonna 2032 (ehkäpä se tosiaan onnistuu?), niin voi vain arvailla, mikä häntä ihmetyttää.

Kun aikaa on jo tuosta vuodesta kulunut pian kaksi vuosikymmentä, helpottaa tämä ehkä arvausta.

Luulen, että muuan ihmetyksen aihe on ympärillä olevan ihmisaineksen muuttuminen. Kyllä suuri muuttoliike Eurooppaan oli vanha ja vakiintunut tosiasia jo 1990-luvulla. Silloin se kuitenkin koski lähinnä entisiä siirtomaavaltoja. Vuonna 2032 tilanne on jo laadullisesti muuttunut.

Kiinnostavaa on, miten korkealle tuo tuleva aikakausi priorisoi hiilidioksidipäästöjen merkityksen. Luulen kuitenkin, että niiden sijasta on herätty huomaaman hillittömän väestönkasvun katastrofaalisuus ja yritetään tehdä jotakin sen hyväksi.

Se, ettei asioita ratkaista muuttoliikkeellä etelästä pohjoiseen on kukaties jo havaittu ja jotakin itse aiheutetusta vahingosta ehkä voidaan jopa korjata ja sitä nyt yritetään.

Feminismin ja sen liepeillä viihtyvien friikki-ideologioiden ehtyminen saattaa olla jo käsillä, vaikka vielä ei ehkä ole aika sille, että ne aikakauden perspektiivistä katsoen alkavat näyttää puhtaalta idiotismilta, kuten taistolaisuus vuonna 2002.

Mutta kaikki tapahtuu aikanaan. Joskus kehitys on hyvin nopeaa ja katkokset jyrkkiä, joskus mennään tasaisempaa vauhtia. Ehkäpä 1960-70-lukujen kaltaista todella suurta katkosta ei koskaan aiemmin ole ollut eikä koskaan enää tule? Tai sitten käy toisin.

Mutta onhan tässä jo puolitoista vuosisataa saatu seurata hullun lailla etenevää kehitystä, jonka mukana ihmiset menevät silmät ummessa tai oikeastaan pikemmin unissa kävellen ja juosten ja tuon tuostakin kompastellen, kuten ensimmäisen maailmansodan kaasun sokaisemat kulkueet.

1920-luvulla sanottiin: mitä ylioppilaat tänään, sitä koko kansa huomenna! U.K. Kekkonen, joka oli jo ehtinyt hieman maailmaa nähdä, tokaisi siihen 1960-luvulla: Mitä ylioppilaat tänään, sitä he eivät varmasti enää huomenna.

Mutta eiväthän he tätä usko, eivätkä voisikaan.

 

Timo Vihavainen to 06.06. 23:11

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Outoja pohjolan kansoja

to 21.05. 23:12

Kerettiläinen pietistien piireissä

la 16.05. 23:12

Kollektiivinen agitaattori

ma 11.05. 23:19

Tiedemies ja hänen aikansa

su 03.05. 22:20

Kansakunnan muistiongelmat

ti 28.04. 23:27

Turpaa tukitaan?

to 23.04. 18:35

Kun näytettiin, kenellä on varaa ja kenellä ei

su 19.04. 22:49

Olennaisista kysymyksistä

ke 15.04. 21:54

Exodukset

la 11.04. 20:14

Vasemmuuden ongelmia

ma 06.04. 22:37

blogit

Vieraskynä

Pedofiilipropagandaa sukupuolentutkimuksen peruskurssilla

la 16.05.2020 23:43

Juha Ahvio

Se on salaliittoteoria!

to 21.05.2020 23:17

Professorin Ajatuksia

Se on laatu eikä määrä - mutta miten lasku maksetaan?

to 21.05.2020 23:11

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Koronaviruksen lentoon lähtö: näyttö vihervasemmiston viisaudesta

to 21.05.2020 23:13

Petteri Hiienkoski

Koronavirustaudin maailmanlaajuinen tuhovoima pandemiavertailussa

la 09.05.2020 16:34

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Euron purkaminen pysäyttäisi liittovaltiokehityksen

la 25.04.2020 12:03

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Logged in: Loisivatko hikikomoreiksi vetäytyneet suomalaisnuorukaiset?

ma 20.04.2020 01:30

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Vihriälän visio: Suomesta tautinen Kurjala

la 16.05.2020 23:13

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04.2020 09:51

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Kuinka suomalaisten rahat huijataan?

su 24.05.2020 23:20

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Poikkeukselliset ajat

to 16.04.2020 12:37

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Monikulttuurisuus tuhoaa luottamuksen yhteiskunnassa

to 21.05.2020 23:28

Timo Vihavainen

Outoja pohjolan kansoja

to 21.05.2020 23:12

Matti Viren

Kuka pelastaa kunnat?

to 21.05.2020 23:15