Blogi: Timo Vihavainen, la 13.07.2019 23:49

Papit ja pellet

Papit ja pellet

 

Der Spiegel-lehden kolumnisti kirjoittaa siitä omituisesta ilmiöstä, että koomikot ovat nyt päässeet politiikassa pinnalle joka puolella.

Siihen joukkoon kirjoittaja laskee tietenkin Italian Beppe Grillon ja Ukrainan Volodymyr Zelenskyn, mutta lisäksi myös Donald Trumpin, Boris Johnsonin, Silvio Berlusconin ja myös sellaisia kotimaisia suuruuksia kuin Jan Bömermann ja Peer Steinbrück. Tämän lisäksi esille tulevat myös Andrea Nahlesin ja Annegret Karrenbauerin nimet.

Kaksi viimeksi mainittua tuskin kuitenkaan ovat varsinaisia koomikkoja, mutta molemmat tulivat karnevaalien aikana lausuneeksi poliittisesti epäkorrektin vitsin.

Tuo täysin huumorille vieras poliittinen korrektius onkin kirjoittajan mielestä nähtävä koko pelleilyn menestyksen taustana.

Kyseessä näyttäisi hänen mielestään olevan jonkinlainen paralleeli vanhalle hovinarri-instituutiolle. Kun aikanaan kaikenlainen kritiikki oli normaali-ihmisiltä kielletty, muodostivat hovinarrit henkireiän. Heille sallittiin sellaista, jota muille ei sallittu.

Hovinarrit eivät kuitenkaan koskaan nousseet valtaan, kuin ehkä vitsin vuoksi ns. väärän kuninkaan päivänä. Nyt on toisin.

Klovneja äänestävä esittää samalla mahdollisimman suuren protestin, arvelee kirjoittaja. Hänhän tavallaan sanoo, että pellekin tekee parempaa politiikkaa kuin nuo päättäjät nykyään.

Toisaalta kyse voi olla alistumisesta. Vitsi on kirjoittajan mukaan pelkkää kritiikkiä eikä sisällä mitään konstruktiivista.

Joka tapauksessa politiikasta ollaan nyt vieraantuneita. Sen piirissä puhutaan tavalla, joka näyttää todellisuudesta irrotetulta. Miksi ei sanota totuutta, vaan pysytään ontoissa rituaaleissa?

Tätäpä kannattaakin kysyä. Avain koko asiaan näyttää olevan juuri se ns. tiedostavan yhteiskunnan osan kärkkäys pakottaa jokaista ihmistä haluamaansa kaavaan, jossa todellisuus on väännetty sellaiseksi kuin sen tuon ryhmän mielestä pitäisi olla.

Itse asiassa, uskallan sanoa, kyseessä on uudenlainen totalitarismi, jossa paskamyrskyjen uhka ylläpitää itsesensuuria. Kekkosen aikana Suomessa oli ilmapiiri nykyiseen verrattuna aivan toisenlainen. Se oli itse asiassa aivan vapaa ja vain jonninjoutavat mielistelijät muuttivat käyttäytymistään ns. yleisten syiden takia, vaikka toimittajat silloinkin vahtivat poliitikkojen linjauksia ja hyökkäsivät heti, kun tilaisuus tuli.

Nyt ostrakismos on luonteeltaan paljon totaalisempi. Väärinpuhujat ilmiannetaan heti ja karkotetaan erinäisistä yhteisöistä, ns. paskamyrsky-ilmiö on yhtä sokea ja häikäilemätön kuin vastuuton eivätkä sen herättäjät koskaan joudu tilille tekosistaan. Vai onko joku jo unohtanut hihamerkkijutun ja ns. laatumedian roolin siinä. Tai muutamien poliitikkojen demonisoinnin jopa väärän sanan takia.

Mutta ilmiö on tosiaankin kansainvälinen, etten sanoisi yleismaailmallinen. Annegrete Kremp-Karrenbauer oli kuitenkin erehtynyt karnevaaleilla laskemaan leikkiä transgender-vessoista.

Hän sai pian tuta puuttuneensa pyhään asiaan. Tätä on nyt pidetty todisteena siitä, että hän aikoo hylätä Merkelin liberaalin linjan.

No, tässä kai lienee sanottava, ettei vitsailu nyt ollutkaan tie menestykseen. Kremp-Karrenbauer on aika kaukana kärjestä, kun poliitikkojen suosiota mitataan ja saa yhä vain kärkkyä liittokanslerin paikkaa, syystä tai toisesta.

Poliittisen korrektiuden totinen papisto haluaa ajaa asiansa yhä suurempaan täydellisyyteen ja panna puhumisen ja saman tein ajattelunkin niin ahtaalle kuin mahdollista. Mutta raja se vielä löytyy tälläkin alueella. Klovnien menestyshän se siitä kertoo.

Amerikkalainen kirjailijatar Sarah Pines kuuluu sanoneen, että radikaali poliittinen korrektius vaatii arvovapaita sanoja ja kuvia, jotka jättävät pois sellaiset kategoriat kuin rotu, seksuaalisuus ja uskonto. Se ei suvaitse mitään kaksimielisyyttä, ambivalenssia eikä huumoria tai ironisia kärjistyksiä.

Itse kyllä väittäisin, ettei tuo sielunsairaus ole suinkaan pysähtynyt arvovapaan kielen vaatimukseen. Kyllä kyseessä on aivan uuden arvojärjestyksen ajaminen ja siinä rotu, seksuaalisuus ja uskonto saavat aivan uuden latauksen. Vanhaa valtavirtaa ja normaaliutta pyritään järjestelmällisesti tekemään halveksittavaksi ja jopa demonisoimaan samalla, kun uutta, bisarria utopiaa nostetaan normiksi.

Tämän havaitseminen ei vaadi erityisiä taitoja eikä sen olettamiseen tarvita mitään salaliittoteoriaa. Mikäli jaksaa hieman lukea ns. laatumediaamme, käy asia piankin selväksi.

Kirjoittajan, Dirk Kurbjuweitin mielestä politiikka nykyään muodostuu vastinparista, jossa toisaalla on aikamme papisto ja toisella pellet. Perinteiset poliitikot sijaitsevat siinä välissä.

Se, joka ei usko äärimmäisyyksiin, kannattaa kirjoittajan mukaan tuota perinteistä keskustaa. Klovneilla voisi olla politiikalle annettavanaan lisää lisää kevytmielisyyttä (Lockerheit) politiikkaan ja ”papistolla” taas lisää herkkyyttä (Sensibilität).

Herkkä kevytmielisyys voisi tehdä terää keskustallekin, hän arvelee.

Ainakin kelpo kolumnisti on onnistunut löytävään tavan olla ärsyttämättä vaarallisia tahoja, mutta onko tuo uusi vihamielisyys huumoria kohtaan todella vain herkkätuntoisuutta, vaiko kenties pahempaa?

Itse näen siinä pettämättömän merkin totalitaarisesta ajattelusta. Jo ukko Freud ymmärsi, että vitsi on alitajunnan vapaapäivä. Kun se halutaan kieltää, kohdistuu hyökkäys jo ihmisen sisimpään asti.

Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopassa taistelu vitsejä vastaan ei koskaan onnistunut. Ei se onnistu täällä lännessäkään. (ks. tästä https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=vitsi ).

 

 

Timo Vihavainen la 13.07. 23:49

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Hyperkorrektius

su 12.07. 23:46

Patsaiden kohtaloita

ke 08.07. 23:39

Ennen oli paremmin

ke 01.07. 22:49

Anti-intellektualismin ydin

pe 12.06. 23:52

Aikansa innovaatio

su 07.06. 23:25

Nähdä Kuola ja kuolla.

ti 02.06. 23:47

Outoja pohjolan kansoja

to 21.05. 23:12

Kerettiläinen pietistien piireissä

la 16.05. 23:12

Kollektiivinen agitaattori

ma 11.05. 23:19

Tiedemies ja hänen aikansa

su 03.05. 22:20

blogit

Vieraskynä

Suomen vaiennettu raiskausepidemia: Miten suomalaiset valjastettiin rakastamaan hyväksikäyttäjiään

la 13.06.2020 00:30

Juha Ahvio

Vaatiiko evankeliumi tukemaan marxilaista vallankumousta?

ke 01.07.2020 23:05

Professorin Ajatuksia

Onko poliittisen korrektiuden arvo suurempi kuin tieteen

su 12.07.2020 23:44

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07.2020 22:51

Petteri Hiienkoski

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkaisuus

la 11.07.2020 19:59

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Keskusjohtoisuus ei ole ratkaisu

ti 07.07.2020 20:43

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Rasismiin auttaa ainoastaan tiukka maahanmuuttopolitiikka

pe 03.07.2020 18:41

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

"R-idioottien" riemukinkerit

ke 01.07.2020 22:54

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Joko valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen lähtölaskenta on alkanut?

ti 14.07.2020 12:23

Tapio Puolimatka

Hermostuiko Seta uuden kirjani paljastuksista?

ke 01.07.2020 23:07

Olli Pusa

Valheiden verkko

ke 08.07.2020 10:04

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rakenteellinen rasismi

ke 01.07.2020 13:05

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Suuri pudotus

su 12.07.2020 23:50

Timo Vihavainen

Hyperkorrektius

su 12.07.2020 23:46

Matti Viren

Paljonko Suomi maksaa?

ke 01.07.2020 22:52