Britannian pääministerin Boris Johnsonin päätös lähettää parlamentti tavallista pidemmälle syystauolle on herättänyt kuohuntaa. On puhuttu jopa vallankaappauksesta, mikä ei tietenkään ole täysin totta, koska on toimittu maan lakien mukaisesti.

Johnsonin päätöksen taustalla lienee se umpisolmu, jonka brittiparlamentti ja EU:n komissio ovat EU-erosta päättäneen kansanäänestyksen jälkeen saaneet aikaiseksi - eli molempia osapuolia tyydyttävän sopimuksen jäämisen pelkäksi haaveeksi.

Vielä on tietenkin liian aikaista sanoa, eroaako Britannia lopulta EU:sta vai vieläkö se päätyy hakemaan lisäaikaa. Puhumattakaan siitä myöntääkö EU sellaista. Mutta ehkäpä pari sanasta nähdystä teatterista on jo nyt paikallaan.

Britannian EU-eron taustalla oli pitkälti saarivaltioon suuntautunut itäeurooppalaisen halpatyövoiman sekä myös EU:n ulkopuolisten maahanmuuttajien tulva. Näin Britannian työväestön asema heikkeni, terveydenhuoltokulut kasvoivat ja monet maahanmuuttajien aiheuttamat lieveilmiöt lisääntyivät.

Mikäli ero nyt toteutuu, jää nähtäväksi onko sillä merkitystä edelle kirjaamieni eron syiden korjaamisen kannalta: ainakaan EU:n ulkopuolisten maahanmuuttoa ei voi panna yksin EU:n syyksi. Joka tapauksessa näiden ratkaisu riippuu uudelleen itsenäistyvän Britannian tulevasta maahanmuuttopolitiikasta.

Ensi alkuun tullee vastaan kuitenkin toinen kansanäänestys ja sen seurauksena EU-myönteisen Skotlannin itsenäistyminen ja EU:n jäsenhakemus. Näin Brexit johtaisi satojen vuosien mittaisen valtioliiton purkautumiseen. Nähtäväksi jää, toimiiko Englanti siinä samalla tavoin kuin EU Britanniaa kohtaan, vai onko asenne rakentavampi.

Meidän kannaltamme Skotlannin itsenäistyminen ja liittyminen Unioniin tarkoittaisi todennäköisesti yhden uuden yhteistyökumppanin liittymistä Unioniin ja siten Suomen aseman vahvistumista. Toisaalta EU:n kannalta Brexitissä on tietenkin kyse isosta tappiosta, mutta myös Saksan ja Ranskan aseman korostumisesta.

Käytännössä Unioni saattaisi tämän kehityksen seurauksena muuttua entistäkin kankeammaksi ja byrokraattisemmaksi, eikä ainakaan vapaakaupan asema vahvistuisi. Se taas olisi Suomen kaltaisen ulkomaankaupasta elävän pikkumaan tappio. Samoin kuin yhden nettomaksajan maksamien jäsenmaksujen siirtyminen muiden - siis myös Suomen - maksettavaksi.

Entä Britannia? Sen tulevaisuus riippuisi vahvasti siitä, minkälaisen aseman se pystyisi rakentamaan erityisesti suhteessa Yhdysvaltioihin ja Kiinaan. Mikäli kauppa näiden kanssa vilkastuu, tarkoittaa se myös Britannian talouden säilymistä vahvana.

Jos näin kävisi - ja vaikkei kävisikään - on selvää, että EU:lla ja Britannialla on niin paljon yhteisiä intressejä, ettei Brexit jättäisi parantumattomia arpia. Kyllä näiden suurten talousvaikuttajien välinen yhteistyö on niin paljon molempia hyödyttävää, että yhteinen sävel löytynee muutamassa vuodessa.

Ja sitten vielä EU:n mekanismeista. Tapaus Brexit on osoittanut, ettei Unionista ole mahdollista erota rakentavasti. Sen osoitti jo se, ettei Britannialle suostuttu antamaan samanlaista asemaa kuin Norjalle, joka nauttii pitkälti samoista eduista kuin jäsenmaat. Minusta on vaikuttanut jatkuvasti siltä, että EU:n komissio on tässä asiassa ollut vähintään yhtä paljon tunteiden vietävissä kuin brittihallituksetkin.

Lopuksi. Mikäli Britannia nyt todella eroaa ilman sopimuksia, herää kysymys siitä, että olisiko EU:n lopulta kuitenkin pitänyt pyrkiä molempia tyydyttävään sopimukseen?  Eli kärsiikö EU brittien eroamisen estämiseksi harrastamastaan nihkeydestä enemmän kuin se olisi saavuttanut rakentavammalla asenteella?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kanaalin yli pyrkijät muistuttivat hallitusneuvottelijoita
Kuinka taipuu briteiltä EU:n iltalypsy
Humanitaarinen paradoksi Holmströmiläisen paradoksin valossa