Mauri Peltokangas (ps) vaatii hallitukselta selitystä "vihapuhe"-termille

Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas jätti tänään ensimmäisen kirjallisen kysymyksensä hallitusohjelman vihapuhe-kirjauksesta.

Kotimaa ti 17.09.2019 23:32
Mauri Peltokangas (ps), Kansanedustaja

Hallitusohjelman kohdassa ”Oikeusvaltion kehittäminen” sanotaan näin: ”Nykytilan parantaminen edellyttää arjen turvallisuuden edistämistä, eriarvoisuuden kaventamista sekä toimivaa yhteiskuntaa, jossa syrjäytymiseen ja vihapuheeseen puututaan”.

"Mitään konkreettista selitystä, mitä vihapuhe tarkoittaa, ei hallitusohjelman kirjauksissa mainita", Peltokangas kertoo.

"Nyky-yhteiskunnan kirjoittamattomissa säännöissä vihapuhetta on kaikki, mikä ei sovi vastaanottavan henkilön tai kohderyhmän omiin tarkoitusperiin tai henkilökohtaisiin arvopohjiin", Peltokangas jatkaa.

Sanaa viljellään myös laajasti verovaroin kustannetussa Yleisradiossa sekä muissa medioissa. Väitetään jopa, että vihapuheesta on langetettu tuomioita, vaikka koko vihapuhe-sanaa ei suomen lainsäädäntö tunne, eikä siitä ole rikoslaissa mainintaa.

"On vaarallista sisällyttää laajasti tulkittua ja suoraan sanottuna keppihevosena käytettyä sanaa hallitusohjelmaan, jotta sitä voitaisiin käyttää asioista erimieltä olevien hiljentämiseen ja sananvapauden rajoittamiseen", Peltokangas muistuttaa.

Hallituksen ministereille Peltokankaan jättämä kirjallinen kysymys kuuluu seuraavasti ”Mitä hallitusohjelmakirjauksen vihapuhe konkreettisesti tarkoittaa, mikä taho sen määrittelee ja aikooko hallitus ottaa huomioon mahdolliset tulkintavirheistä aiheutuvat ongelmat vihaisen puheen ja vihapuheen välillä lainsäädäntöä valmistellessaan?

 

Jukka Rahkonen ti 17.09. 23:32

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Miksi presidentti Niinistö hyökkäsi Halla-ahon perussuomalaisia vastaan kesäkuussa 2017?

Klo 16:56.

Mikko Paunio

Hourulan väen ilmastovallankumous julkistettiin

Klo 09:51.

Vieraskynä

Jälleen kerran kaikki alkoi siitä, kun Israel ampui takaisin

Klo 00:37.

Professorin Ajatuksia

Ilmastonmuutos vie kohti sosialismia

la 16.11. 23:35

Jukka Hankamäki

Pitäisikö Suomen erota Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta?

la 16.11. 23:34

videot