Junnila (ps): Pysyviä oleskelulupia ei tule myöntää suojelutarpeen muututtua luvat peruttava

"Jos kohteessa on mahdollista jopa lomailla tai muuten oleskella, niin silloin on kotiinpaluun aika"

Kotimaa ke 25.09.2019 23:47
Vilhelm Junnila, kansanedustaja ps

Maahanmuuttoviraston mukaan vuonna 2015 turvapaikanhakijana Suomeen tulleet voivat nyt hakea pysyvää oleskelulupaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnilan mukaan lupia ei tule myöntää, jos lähtömaan turvallisuustilanne on parantunut ja suojelun tarve poistunut.

"Turvallisuustilanteen muuttuessa oleskeluluvan perusteena oleva suojelutarve ei enää vastaa tosiasiallista ja tarkoituksenmukaista syytä nauttia suojelua ja oikeutta turvapaikkaan. Suojelutarve tulee arvioida uudelleen ja johtaa oleskelupien peruuttamiseen. Ei oleskelulupa voi olla automaatio tietyn ajan kuluttua vaan sen pitää aina perustua todelliseen tarpeeseen", Junnila toteaa.

Monet maat ovatkin arvioineet suojelutarpeen uudelleen esimerkiksi Somalian, Afganistanin ja Irakin turvallisuustilanteiden muuttuessa. Myös Suomi on toisinaan päivittänyt esimerkiksi Somalian turvallisuustilannetta, mutta sen vaikutukset pysyvien oleskelulupien myöntämiseen ovat jääneet rajalliseksi.

"Turvapaikkajärjestelmää ei tule väärinkäyttää pysyvän oleskeluvan saamiseksi tilanteissa, joissa aikaisemmin epävakaa tilanne on kehittynyt ja muuttunut siten, että kohteessa on mahdollista jopa lomailla tai muuten oleskella.  Tällaisissa tilanteissa on kotiinpaluun aika", Junnila jyrähtää.

Keskiviikkona Junnila lähestyi asiassa sisäministeri Maria Ohisaloa (vihr.). Hän kysyy kirjallisessa kysymyksessä mihin toimiin hallitus ryhtyy, ettei kansainvälisen suojelun perusteella anneta pysyviä oleskelulupia tilanteissa, joissa suojelutarvetta ei enää ole käytännössä olemassa. Hän haluaa Maahanmuuttoviraston päivittämään arvioitaan lähtömaiden turvallisuustilanteesta.

Junnila osallistuu ensi viikolla Marokossa järjestettävään Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ:n syysistuntoon ja sen yhteydessä pidettävään välimerifoorumiin. Maahanmuuttokysymykset ovat kokouksen keskeisiä aiheita.

 

Jukka Rahkonen ke 25.09. 23:47

Pääuutiset

blogit

Mikko Paunio

Hourulan väen ilmastovallankumous julkistettiin

Klo 09:51.

Vieraskynä

Jälleen kerran kaikki alkoi siitä, kun Israel ampui takaisin

Klo 00:37.

Professorin Ajatuksia

Ilmastonmuutos vie kohti sosialismia

la 16.11. 23:35

Jukka Hankamäki

Pitäisikö Suomen erota Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta?

la 16.11. 23:34

Heikki Porkka

Suomalaisvastainen Yleisradio esittelee maahanmuuttopolitiikan hedelmiä

to 14.11. 14:09

videot