Blogi: Professorin Ajatuksia, ma 04.11.2019 22:01

Miksi Yle ryhtyi uutisoimaan Ruotsin maahanmuutto-ongelmista?

Kuten arvoisa lukijani tietää, on Ruotsin maahanmuuttajavaltaisissa lähiöissä ollut jo pitkään sen tyyppistä väkivaltaa, johon pohjoismaissa ei ole totuttu. Media on kuitenkin ollut asiasta suhteellisen hiljaa.

Nyt marraskuun alussa on verorahoitteinen Yle ryhtynyt kuitenkin varovaisesti uutisoimaan asiasta. Ensin oli juttu Malmön kahdesta räjäytyksestä. Sitä seurasi vielä samana päivänä tieto, jossa kerrottiin miestä ammutun. Ja lopulta eilen myös artikkeli, jossa valotettiin maan yleistilannetta mainiten myös maahanmuuttajien osuus.

Scanian entisen toimitusjohtajan synkkää tilanneanalyysiä Yle ei sentään ole tuonut esiin, mutta siitä huolimatta yhtiön marraskuun alun Ruotsi-uutisoinnissa on selvä muutos aiempaan. On siis kysyttävä, että mistä se johtuu?

Onko näissä kohtuullisen varovaisissa tilanteen valottamisjutuissa kysymys valtamediaan kohdistuvan kritiikin sammuttamisesta vai uudenlaisesta tilanneanalyysistä. Eli ovatko Ylen toimittajat oivaltaneet, että naapurimaan tilanne on oikeasti hirveä - ja Suomessa ollaan menossa samaa tietä yhteiskunnalliseen kaaokseen etenkin kun vallassa on tämän muutoksen varsinainen kätilö eli vihervasemmisto?

Jos kyse on jälkimmäisestä, onko tuo oivallus johtanut myös pelkoon toimittajien itsensä ja heidän lastensa tulevaisuudesta? Ja onko marraskuun mediamuutos siis viime kädessä reaktio oman turvallisuuden puolesta?

Minulla ei ole vastausta näihin kysymyksiin. Mutta Yle tulee sen antamaan seuraavien viikkojen uutisvalikoimallaan. Jos naapurimaan tilanteen valottaminen loppuu lyhyeen, on kyse vain yhtiöön kohdistuvan kritiikin sammuttamisesta sillä Ruotsin maahanmuuttajalähiöiden väkivaltakierteelle ei ole näkyvissä pikaista loppua.

Mutta mikäli Ruotsin tilannetta ryhdytään seuraamaan yhtä suurella intensiteetillä kuin vaikkapa Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiä, on syytä olettaa jopa yleläisen toimittajakunnan oivaltaneen, että heillä on suuri vaikutus omaan ja lastensa tulevaisuuteen. Ja kirjoitusten siis olevan keino poliitikkojen silmien avaamiseksi - tai oikeammin viimeisten 30 vuoden aikana harjoitetun äärikritiikittömän maahanmuuttopolitiikan muuttamisen oikeuttamiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalainen esimerkki velvoittaa
Rantautuiko ruotsalainen kulttuuri Helsinkiin?
Yle kertoi jengien taisteluista Ruotsissa, mutta ei ihan kaikkea

 

 

Professorin Ajatuksia ma 04.11. 22:01

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Tumman pigmentin kulttuuria?

su 27.09. 22:56

Väkivaltaa Myyrmannissa?

ma 21.09. 22:41

Kreikkalaisten prioriteeteista

su 13.09. 22:57

Kuin aivottomat eläimet

ti 01.09. 22:55

Kaipolan paperitehtaan lopettaminen toimikoon vakavana varoituksena hallitukselle ja medialle

to 27.08. 18:02

Onko Elokapina menossa kohti poliittista väkivaltaa?

ma 24.08. 22:20

Paavo Arhinmäki ja Italian talouden opetukset

la 22.08. 23:49

Vihjeinä "Ruotsi" ja "kansainvaellus"

ma 17.08. 23:50

Ville Tavio ja afrikkalainen kulttuuri

ma 10.08. 22:09

Ville Tavio ja afrikkalainen kulttuuri

to 06.08. 23:14

blogit

Vieraskynä

Euroopan islamisaatio ei ole näennäistieteellinen salaliittoteoria

ma 21.09.2020 22:51

Juha Ahvio

Valheellisen valkoinen Jeesus hävitettävä ja tilalle nynny queer?

ma 21.09.2020 22:49

Professorin Ajatuksia

Tumman pigmentin kulttuuria?

su 27.09.2020 22:56

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Hallitus tuhlaa ja tekee senkin väärin

ma 21.09.2020 22:46

Petteri Hiienkoski

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkaisuus

la 11.07.2020 19:59

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

MEP Huhtasaari: EU:n ilmastolaki pahentaa ilmastoa

pe 11.09.2020 14:33

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Haloo, Li Andersson: Kytöpuiston pahoinpitelijät koulun vaihtoon

to 24.09.2020 01:19

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09.2020 22:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Tiedolliseen relativismiin perustuva identiteetti-ideologia uhkaa länsimaita

ti 11.08.2020 11:45

Heikki Porkka

Koronaviruspandemia syynä "nuorison" väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja uhoon?

pe 31.07.2020 10:55

Tapio Puolimatka

Nuorten transhoidot - lääketieteellinen skandaali?

ke 09.09.2020 22:21

Olli Pusa

Looginen ongelma

pe 11.09.2020 10:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Miljoonien eurojen polkupyörät

ke 09.09.2020 22:18

Timo Vihavainen

Paluumatkalla

su 27.09.2020 22:57

Matti Viren

Paluu menneeseen

su 27.09.2020 22:59