Blogi: Timo Vihavainen, ti 03.12.2019 22:24

Henki tuli ja meni

Talvisodan hengen elinkaari

 

Ne, jotka kokivat talvisodan ajan, muistelevat siihen kuuluneen aivan poikkeuksellisen tunnelman. Matti Kurjensaari, 30-luvun radikaali vertasi sitä jumalanpalvelukseen, messuun.

Tuota henkeä kartoitettiin jo aikanaan paikan päällä useankin järjestelmän kautta ja siitä kertoo Sampo Ahto kirjassaan Talvisodan henki.

Kyseessä oli ainutlaatuinen ja sitä paitsi ainutkertainen ilmiö. Kaikki olisi voinut mennä myös toisin.

Suomessa säilyi tai itse asiassa syntyi kansakunnan yhtenäisyys pitkälti juuri vihollisen erikoislaatuisten toimien takia. Kyllä sitä toki pyrittiin mahdollisuuksien mukaan luomaan myös omalla puolella. Venettä ei keikuteltu eikä vaadittu esimerkiksi kansanäänestystä tai edes eduskuntakäsittelyä aluevaatimusten johdosta.

Mielialatarkkailu totesi kyllä, että YH:hon ja kaupunkien evakuointeihin oltiin myös tyytymättömiä. Moni piti sodanuhkaa aivan tuulesta temmattuna ja moisia valtavia operaatioita Suomen herrojen suoranaisena provokaationa.

Kun kaupunkeja sitten pommitettiin ja siviiliväestöä tulitettiin konekivääreillä, oli pakko uskoa, että koko tuo Saksan liittolaisen ja suomalaisuuden kansanmurhan järjestäjän, eli neuvostohallituksen asiasta kertoma tarina oli totaalista valhetta. Maassa oli muka vallankumous, kaupunkeja ei muka pommitettu ja Neuvostoliitto oli muka lahjoittanut Suomen uudelle hallitukselle valtavan maa-alueen. Suomen itsenäisyyttä se kunnioitti… Kyllä kai, niin.

Ne tekivät sen itse. Taitavammalla politiikalla, vaikka sitten ihan raa’alla ultimaatumilla Neuvostoliitto olisi kyennyt todennäköisesti estämään tuon hengen muodostumisen. Nyt sitä ei enää saanut takaisin pulloon.

Kaikille oli selvää, että kyseessä oli provosoimaton hyökkäys, jossa ei kunnioitettu sopimuksia, ihmishenkiä eikä totuutta. Neuvostohallitus oli kokonaan menettänyt uskottavuutensa.

Mutta eihän tästä vielä seurannut, että joka mies oli valmis menemään rintamalle ja taistelemaan ylivoimaista vihollista vastaan, jolla muuten sattui olemaan maailman ylivoimaisesti suurin ja modernein armeija.

Mihin siinä oikein uskottiin? Se oli myös kysymys, joka rajan takaa usein esitettiin: mihin te oikein luotatte? Ettekö ymmärrä, että taistelu on toivoton? Miksi kuolisitte turhaan?

Taisteluhan tunnetusti käytiin kodin, isänmaan ja uskonnon puolesta. Mitä tämä ajan mielikuvissa merkitsi, selviää esimerkiksi Eino Railon romaanista Valittu kansa ja luvattu maa.

Suomalainen elämänmuoto oli uhattuna ja sen mukana kansalaisvapaudet ja itse oikeuden periaate. Bolševikit oli at tulossa päästämään barabbasta irti ja hävittämään kaikkea, mikä yhteiskunnassa ja kulttuurissa oli arvokasta ja kunnioitettua.

Itärajan takana tiedettiin vallitsevan orjuus ja pakkotyö, kuten Uuno Kailas aivan oikein vuonna 1931 runoili. Hänen käsitteensä tulivat suoraan ajan uutisaineistosta, joka ei ollut väärennettyä.

Niskalaukausten käyttö politiikan välineenä oli tunnettu asia, joskaan eivät ne valtavat mittasuhteet, joissa niitä oli sovellettu esimerkiksi suomalaisiin ja moniin muihinkin kansallisuuksiin. Sellaiset aineksethan niin sanotusti likvidoitiin, jotka eivät kuuluneet uuteen, sosialistiseen valtioon.

F.E. Sillanpää ei suotta runoillut: ”Tääll’ on suorana seistä tai kaatua, joka miehellä oikeus”. Vaihtoehtona rintamalla kaatumiselle oli monellekin tuo niskalaukaus. Muistakaamme myös, että SKP:n julistuksessa aivan sodan alussa selitettiin myös, että nyt vuoden 1918 vallankumous viedään loppuun asti.

Moni muisti tuon ajan, mutta harva halusi enää kokea sitä uudelleen, ainakaan puna-armeijan avustamana versiona.

Talvisotaromaaneista ensimmäisen palkinnon sai Viljo Sarajan Lunastettu maa (Otava, 1940). Se on tavattoman pateettinen, uskonnollishenkinen maa, jonka perusidea on suorastaan outo: sodassa kaatunut mies oli lunastanut maan.

Mihin moista lunastusta tarvittiin? Eikö maa siis ollutkaan jo oma? Vai maksoiko mies kuolemallaan joitakin syntejä, joita maan saamiseen oli liittynyt?

Toinen, luultavasti keskellä sotaa kirjoitettu kirja oli Mika Waltarin Antero ei enää palaa. (WSOY 1940). Siinä sitoudutaan puolustamaan omaa maata hinnalla millä tahansa. Mikään uhri ei voi olla liikaa eikä väkivalta voi oikeutta kukistaa.

En hetkeäkään epäile kirjan paatoksen aitoutta. Hetki oli todella dramaattinen ja järkyttävä: läheiset tapettiin rintamalla, kodit poltettiin…

Kirjan päähenkilö vannoo kuin Churchill hieman myöhemmin puheessaan, ettei suomalaisia voida koskaan lannistaa. Väkivalta ei kukista tahtoa, joka kunnioittaa vain oikeudenmukaisuutta.

Itse asiassa näistäkin kirjoista tuntuu heijastuvan Sakari Topeliuksen usko siihen, että suomalaiset ovat Jumalan valittu kansa.

Uskonnollisuus oli tuohon aikaan jo aika lailla haalistunut etenkin sinänsä harvalukuisen sivistyneistön keskuudessa, mutta sodan johdosta sen merkitys nousi huimasti.

Kaikki tämä on toki yleistä tietoa. Talvisodan henki oli tosiasia ja sitä paitsi aivan odottamaton ja tietyllä tavalla hurmoksellinen asia. Ikuisesti sellainen ei voinut jatkua ja normaaliin elämään oli ennen pitkää pakko palata.

Tämä kuitenkaan tuskin tapahtui edes vielä heti Moskovan rauhan jälkeen, jolloin valtava emotioonalinen hyöky pyyhkäisi maata ja suomalaiset vastoin tapojaan itkivät julkisesti.

Kuinka nyt niin kävi, että menetettiinkin koko Karjala? Miten oli mahdollista, ettei uusi raja jää nyt edes rintamalinjalle, vaan Neuvostoliitto ottaa enemmän kuin puna-armeija oli edes kyennyt valloittamaan?

Kuka oli syyllinen? Ruotsi? Hallitus? Neuvostoliittoa avustanut Saksa? Itse Neuvostoliitto?

Hallituksen puolelta vihjattiin melko halpamaisesti Ruotsin riittämättömään solidaarisuuteen ja presidentti Kallio puolestaan puhui suoraan venäläisestä imperialismista, ”Pietari Suuren harrastuksista”.

Hallitus ei katastrofin takia menettänyt uskottavuuttaan, vaikka suuria ongelmia oli syytä pelätä myös siinä suhteessa. Kyllä koko synti jäi ja jätettiin nyt Neuvostoliiton harteille ja senhän se oli ansainnutkin. Vasta myöhemmin alettiin yhä yleisemmin ymmärtää, että oli mahdollista ajatella myös naapurilla olevan niin sanottuja ”legitiimejä” intressejä.

Tavallaan talvisodan henki tai ainakin sen rippeet jäivät vaikuttamaan aina 1950-luvulle saakka. Suomen sisäinen rintama kesti myös jatkosodan, mitä olisi mahdoton selittää ilman talvisodan kokemuksia.

Vielä sodan jälkeenkin osoittautui mahdottomaksi lyödä niin suurta kiilaa Suomen sisälle, että sovjetisointi olisi onnistunut.

Mutta eihän sitä yhtenäisyyttä enää ole, eikä ole ns. sisuakaan.

Itse asiassa meillä päinvastoin on tietty elementti, joka suhtautuu koko isänmaallisuuteen ja siinä luvussa myös talvisodan perintöön hyvin nuivasti, suorastaan vihamielisesti. Mikäli ajattelemme vaikkapa ruotsalaisten tai tanskalaisten mutkatonta suhtautumista omaan historiaansa ja lippuunsa, on ero hyvin selvä, vaikka nuo molemmat maat ovat aikoinaan olleet eräänlaisia imperiumeja.

Toki talvisodan henki sanan syvimmässä mielessä menetti meilläkin merkitystään jo jatkosodan aikana. Itse asiassa jo välirauhan oloissa monet vasemmistolaiset, jotka eivät ymmärtäneet pelastuneensa niskalaukaukselta juuri Suomen itsenäisyyden säilymisen vuoksi, alkoivat voimallisesti kuuluttaa suuntautumista suureen naapuriin päin.

Jatkosodan aikana sitten moni sellainen, joka oli talvisodassa taistellut mukisematta rintamalla, joutui turvasäilöön.

Se vuoden 1918 perintö, jota sodan aikana oli turhaan yritetty manata esille mielten kellareista, on itse asiassa palannut ihmisten ilmoille vasta 1960-luvulla ja sen jälkeen.

Mutta ei siitä sen enempää.

Muuan erityinen piirre talvisodan muistamisessa ansaitsee ehkä huomiota. Se on surun päivä.

Militaristinen pullistelu paraateilla sopisi talvisodan muistoon erittäin huonosti. Siinä sodassa pärjättiin vain miesten henkisen ryhdin säilymisen ansiosta. Se taas ei perustunut aseisiin eikä rumpujen paukutukseen. Sen takana oli vakaumus velvollisuudesta ja sen täyttämisestä epätoivoisissakin oloissa.

On luultavaa, että kaikki olisi voinut mennä toisin.

 

 

Timo Vihavainen ti 03.12. 22:24

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Patsaiden kohtaloita

ke 08.07. 23:39

Ennen oli paremmin

ke 01.07. 22:49

Anti-intellektualismin ydin

pe 12.06. 23:52

Aikansa innovaatio

su 07.06. 23:25

Nähdä Kuola ja kuolla.

ti 02.06. 23:47

Outoja pohjolan kansoja

to 21.05. 23:12

Kerettiläinen pietistien piireissä

la 16.05. 23:12

Kollektiivinen agitaattori

ma 11.05. 23:19

Tiedemies ja hänen aikansa

su 03.05. 22:20

Kansakunnan muistiongelmat

ti 28.04. 23:27

blogit

Vieraskynä

Suomen vaiennettu raiskausepidemia: Miten suomalaiset valjastettiin rakastamaan hyväksikäyttäjiään

la 13.06.2020 00:30

Juha Ahvio

Vaatiiko evankeliumi tukemaan marxilaista vallankumousta?

ke 01.07.2020 23:05

Professorin Ajatuksia

Suru-uutisia maailmalta

ke 08.07.2020 23:38

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07.2020 22:51

Petteri Hiienkoski

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkainen väkivallan logiikka

la 11.07.2020 19:59

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Keskusjohtoisuus ei ole ratkaisu

ti 07.07.2020 20:43

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Rasismiin auttaa ainoastaan tiukka maahanmuuttopolitiikka

pe 03.07.2020 18:41

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

"R-idioottien" riemukinkerit

ke 01.07.2020 22:54

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04.2020 09:51

Tapio Puolimatka

Hermostuiko Seta uuden kirjani paljastuksista?

ke 01.07.2020 23:07

Olli Pusa

Valheiden verkko

ke 08.07.2020 10:04

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rakenteellinen rasismi

ke 01.07.2020 13:05

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Jos Suomessa olisi 3 miljoonaa asukasta

la 13.06.2020 00:01

Timo Vihavainen

Patsaiden kohtaloita

ke 08.07.2020 23:39

Matti Viren

Paljonko Suomi maksaa?

ke 01.07.2020 22:52