Blogi: Timo Vihavainen, ma 09.12.2019 21:53

Veljeyttä ei hankita, vaan peritään

Veljeyden variaatioita

 

Vapauden ja tasa-arvon ohella keksittiin Ranskassa aikoinaan vannoa myös veljeyden -fraternité- nimiin.

Kuten on usein todettu, vapaus ja tasa-arvo ovat asioita, joita voi vain osittain, mutta ei koskaan täysin sovittaa toistensa kanssa yhteen eikä veljeydellä puolestaan ole mitään empiiristä sisältöä.

Mitä tahansa voimme nimittää veljeydeksi, alkaen pyyteettömästä lähimmäisen auttamisesta aina ns. veljelliseen apuun eli pyytämättä suoritettuun aseelliseen puuttumiseen saakka.

Veljeyssuhteet ovat hyvin läheisiä ja siksi niissä erityisen paljaana ilmenee myös viha, jos niin sattuu käymään. Kainin ja Abelin suhde toistuu joskus myös ns. veljeskansojen välisenä. Veljessodat ovat poikkeuksetta verisempiä kuin muukalaisia vastaan käydyt.

No, mitä nyt tulee tähän käynnissä olevaan Itä-Ukrainan konfliktiin, toimii se lähinnä säästöliekillä, mutta sen vaikutukset ovat sitäkin suuremmat, koska toiminta on pitkäkestoista. Kysymys ei enää voi olla vain hairahduksesta. Vakain tuumin tässä ollaan liikkeellä.

Kovin moni ei näy odottavan suuria siitä sovittelusta, joka nyt ollaan käynnistämässä. Putin varmaan mielellään irtautuisi koko hommasta, mutta ei voi sitä tehdä menettämättä kasvojaan. Izborskin klubi puolihulluine änkyröineen tulee taatusti järjestämään ikävyyksiä, jos sotilaallisella mahdillaan kerskaillut Venäjä nyt lähteekin leikistä.

Kaipa Putin nyt sitten jää historiaan sinä miehenä, joka menetti Ukrainan.

Lenin joskus pilkkasi niitä, jotka syyttivät häntä Suomen menettämisestä ja selitti, etteivät bolševikit voineet Suomea menettää, kun sitä ei koskaan heillä ollutkaan.

Ukrainan kanssa kävi toisin. Kyllä se taas takavuosina oli jo aika selvästi Venäjän taskussa, mutta sitten kaikki muuttui. Muutos tapahtui siitä huolimatta, että molemmilla kansoilla oli ja on hyvin merkittäviä yhteisiä intressejä, perinteistä puhumatta.

Putinin suuri ajatus Euraasian liitosta on jäämässä ja kaiketi jo jäänyt pelkäksi haavekuvaksi. Kaikki kammoksuvat sen kaltaista Venäjää, joka nyt pitää peliään Itä-Ukrainassa. Joku taannoin lohkaisikin, että Putinille pitäisi antaa kunniamerkki Ukrainan kansan yhdistämisestä. Siinä asiassa hänen ansionsa ovat kiistämättömät.

Jäätynyt konflikti on aikamme merkittävä innovaatio ja tiedämme jo, että sellaiset voivat jatkua vuosikymenestä toiseen ja kenties jopa vuosisatoja. Ajatelkaamme nyt vaikkapa Kyprosta.

Jokainen vuosi lisää tätä konfliktia on omiaan kasvattamaan osapuolia eroon toisistaan. Kansakunnan rakentaminen tarvitsee konfliktia kuin auto polttoainetta.

Tämän huomaa Kiovassa kaikkialla.

Kansallinen Ukrainan historian museo maalauksellisella paikallaan Antinrinteen (Andrejevski spusk) harjalla on täynnä erilaisia ammuksia, joita tuskin on tuotettu Itä-Ukrainassa, vaan luultavimmin hieman kauempana. Tuhatvuotinen historia ei siellä pääty arkiseen nykypäivään, vaan silloin se vasta repeääkin avoimeksi sodaksi, jossa ns. veljeys näkyy nurjalta puoleltaan.

Kiova kunnioittaa yhä ja kai entistä hartaammin niin Vladimir Suurta, jonka patsas on korkealla harjulla, kuin myös Jaroslav Viisasta ja muita Venäjälläkin palvottuja esi-isiä. Apostoli Andreas Ensinkutsuttu (Andrei Pervozvanni) on koko Venäjän suojeluspyhimys, koska hänen kerrotaan siunanneen Kiovan vuoria.

Andreas on saanut lainata nimensä Venäjän laivaston suurimmille taistelulaivoille, hänen vinoristinsä on laivaston lipussa ja hänen nimeään kantava kunniamerkki on Venäjän korkein. Ja kuitenkin hänen nimensä liittyy nimenomaan Ukrainaan, Kiovaan.

Andreaksen ja myös Krimillä kastetun Olgan sekä aakkosistaan tunnettujen Kyrilloksen ja Methodioksen patsaat lähellä Mikaelin luostaria, korostavat nyt itsenäisen Ukrainan aikana sen vanhoja perinteitä.

Uuteen arvoon on tainnut nousta myös jo 1800-luvulta periytyvä Ukrainan hetmanin, Bogdan Hmelnitskin patsas lähellä Sofian, Pyhän Viisauden kirkkoa.

Toisaalta Hmelnitski on problemaattinen tapaus. Hänhän se juuri solmi sopimuksen Moskovan kanssa vuonna 1654, jota sitten ruvettiin pitämään noiden kahden kansan jälleenyhdistymisen toteavana traktaattina.

Merkkivuoden kunniaksi Hruštšov sitten vuonna 1954 lahjoitti Ukrainalle Krimin, jota jo viimeinen hetmani, Pavlo Skoropadski oli vaatinut kansalleen. Hetmanien historia onkin nyt nostettu Kiovassa korkealle.

Antinrinteen alla sijaitseva idyllinen Podilin kaupunginosa on sekä ukrainalaisten ylpeydenaiheen, Slaavilais-kreikkalais-latinalaisen akatemian kehto että muun muassa hetmanaatin museon sijaintipaikka.

Museo sijaitsee pienehkössä talossa, jota pidetään Ivan Mazepan talona. Mazepahan oli se hetmani, joka liittoutui meidän eli siis Kaarle XII:n kanssa ja josta lordi Byron sittemmin kirjoitti kuuluisan runoelmansa.

Kyseessä oli siis romanttinen sankarihahmo vailla vertaa, vaikka hänen nimensä tarkoittaa pölkkypäätä.

Mazepa nauttii arvostusta myös muista kuin sotaisista pyrkimyksistään, jotka Poltavassa valitettavasti kärsivätkin pahan tappion. Hetmanien museossa hänelle on varattu epiteetti ”Ukrainan suuri hetmani”. Bogdan Hmelnitski taas on ”Ukrainan valtakunnan arkkitehti”. Pilip Orlik on ”Ukrainan ensimmäisen perustuslain tekijä” ja Pavlo Skoropadski -Mannerheimin rykmenttitoveri- on yksinkertaisesti ”Viimeinen hetmani”.

Museon henki, joka on kohdettaan syvästi arvostava, ansaitsee huomiota. Neuvostoaikana hetmanit olivat, veljellisesti tulkittua Hmelnitskiä lukuunottamatta, petturin maineessa. Skoropadskia (erään aiemman samannimisen hetmanin jälkeläistä) nimitettiin saksalaisten sätkyukoksi ja Mazepan nimeä suorastaan kirottiin kirkoissa aina pääsiäisen tienoilla.

Kun Uudenkaupungin rauha solmittiin, tuli siitä tavallaan, muodollisesti ikään kuin sovintorauha, kun se sisälsi huomattavat korvaukset, joita ei maksanut hävinnyt Ruotsi, vaan voittanut Venäjä.

Kun se oli maksanut saamistaan uusista alueista, voitiin tapahtunutta pitää myös kauppana, joka velvoitti molempia osapuolia tyytymään osaansa. Kuitenkaan Pietari ei suostunut mazepalaisten armahtamiseen. Kiinni saadut teloitettiin äärimmäisen julmasti.

Mutta nyt ovat etumerkit muuttuneet. Se, mikä kerran oli rikollista separatismia, on nyt ihanteellista isänmaallisuutta.

Tämän valossa tuntuu hätkähdyttävältä lukea Mikaelin luostarin seinällä olevan, valtavan Itä-Ukrainan sodassa kaatuneiden gallerian olevan valtakunnan yhtenäisyyden puolesta kuolleiden muistoksi. Siis separatismia vastaan taistelleiden…

Näinhän se historia etenee.

 

 

Timo Vihavainen ma 09.12. 21:53

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Vastenmielisten ruokien maailmasta

la 25.01. 23:41

Muuan rikos.

pe 24.01. 13:56

Kunne kuljetettanehen?

to 23.01. 23:42

Kulttuurimme kärkipaikat

ke 22.01. 21:07

Neron mietteitä

la 18.01. 22:53

Tunnuksia ja vaalilauseita

ke 15.01. 22:48

Vihaisuuden kauhistuksesta

su 12.01. 21:41

Korruptiota marokkolaisittain

la 11.01. 00:09

Sydänmaiden syvyyksistä

to 09.01. 21:47

Kanaljan ihannointia?

ti 07.01. 22:04

blogit

Vieraskynä

"Ei koskaan enää"

pe 24.01.2020 14:32

Juha Ahvio

Apostolinen uskontunnustus määrittelee klassisen kristinuskon

la 25.01.2020 23:43

Professorin Ajatuksia

Miksi ruotsalaiset muuttavat Ahvenanmaalle?

la 25.01.2020 23:39

Marko Hamilo

Kaksi kirjaa humanismin hulluudesta

su 22.12.2019 00:08

Jukka Hankamäki

Taas uutta luksuslinnaa ulkomaalaisille tutkijoille

ke 22.01.2020 21:11

Petteri Hiienkoski

Hallituskriisi on myös laillisuuskriisi

pe 13.12.2019 14:45

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Apua, valta vaihtuu

la 04.01.2020 00:01

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

ISIS:in vangin tositarina - Nadia Murad

la 25.01.2020 04:43

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Vihreät pyrkivät totaaliseen hallintaan - kuten kommunistit aikoinaan

to 23.01.2020 23:43

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Nyt HS megavalehtelee Delhin ilmansaasteiden syistä

to 23.01.2020 23:46

Heikki Porkka

Hämeenlinnan murha herätti jälleen keskustelun kielteisen päätöksen saaneiden asemasta Suomessa

la 25.01.2020 13:53

Tapio Puolimatka

Voiko mies synnyttää?

ma 07.10.2019 23:31

Olli Pusa

Tutkija Ohisalon logiikka?

pe 24.01.2020 00:04

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01.2020 20:49

Reijo Tossavainen

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08.2019 09:24

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Vastenmielisten ruokien maailmasta

la 25.01.2020 23:41

Matti Viren

Rahaa Suomen Akatemiasta

la 18.01.2020 23:39