Blogi: Heikki Porkka, ke 11.12.2019 10:26

Miksi punaiset, vihreät ja keskusta vihaavat turvallista yhteiskuntaa?

 

Voi olla, että kokoomus pitäisi liittää otsikon ryhmään, mutta se ei ole tällä hetkellä hallitusvastuussa, joten siksi lasken sen nyt vain ehdokasjäseneksi tuhopuolueiden joukossa.

Sitten itse asiaan.

Tiedetään varmuudella, että Suomesta Syyriaan terroristien avuksi ja tueksi lähteneet naiset ovat menneet kalifaatin rakennushommiin omasta tahdostaan.
Itse asiassa on niin, että he ovat olleet erittäin sitoutuneita islamiin (salafismiin / wahhabismiin), joka on tuottanut länsimaihin kymmeniä terrori-iskuja.

Wahhabismi on esimerkiksi Saudi-Arabian valtionuskonto. Wahhabismi perustuu kirjaimelliseen koraanin ja sharia-lain tulkintaan. Sen mukaan koraani on erehtymätön eikä sen tarjoamia oppeja pidä soveltaa nykyaikaan.

Oulun moskeija, jota johtaa imaami Abdul Mannan, saa avustusta Saudi-Arabiasta.
Mannanin tytär lähti miehensä ja lapsensa kanssa Isisin palvelukseen oletettavasti vuonna 2014.
Miehen kerrotaan kuolleen vuonna 2017, sen sijaan Mannanin tyttärestä ja hänen lapsestaan (lapsistaan?) ei ole ollut tietoa valtamediassa tai vaihtoehtomediassa.
Saattaa olla, että Mannanin tytär on lapsensa (lapsiensa?) kanssa yksi niistä, joita pyritään tuomaan Suomeen al-Holin leiriltä.

Abdul Mannan on ollut sdp-aktiivi vuosien ajan. Yleisradion vuonna 2013 kertoman tiedon mukaan hän oli siihen mennessä vaikuttanut Oulun poliittisessa elämässä jo 12 vuoden ajan.

Sdp ei kokenut Mannanin jyrkän islamilaisen asenteen olevan ongelmallinen. Mannan kuuluu joukkoon, jonka mielestä

a) homoudesta seuraa kuolemanrangaistus,
b) miehen ei tule kätellä naista
c) naisen paikka on ainoastaan kotona
d) lain edessä mies on naista arvokkaampi (sharia-lain mukainen periaate)

Sharia-laki pitää sisällään paljon muutakin, kuten varkaan raajojen katkaisua, ruoskimista esiaviollisesta suhteesta ja hirttotuomion islamista luopumisesta, mutta tämän tekstin tarkoitus ei ole sharian esittely, joten nämä tiedot vain esimerkkeinä islamiin (wahhabismiin ja salafismiin) liittyen.

Mannanista takaisin al-Holin naisiin ja lapsiin.

Kansainvälisten mediatietojen mukaan Isis-naiset ovat osallistuneet "vääräuskoisten" naisten orjuuttamiseen, kiduttamiseen ja murhaamiseen.
Tiedetään myös se, että Isis on kouluttanut pienistä lapsista tappajia periaatteella, jonka mukaan jo kuusivuotiaat ovat valmiita toteuttamaan murhia.

Kaikki edellä mainitut asiat selviävät kansainvälisestä mediasta ja myös suomalaisista valtavirtamedioista ja vaihtoehtomedioista.

"Suomalaisista" Isis-naisista tiedetään lisäksi, että suurin osa heistä ei ole etnisesti suomalaisia vaan todennäköisesti somaleja.
Somalian perustuslaki on alisteinen sharia-laille ja kuten Suomessa asuvien somalien ja palestiinalaisalueelta saapuneiden suusta on kuultu, heidän mielestään muslimeille pitäisi antaa oikeus noudattaa shariaa riippumatta siitä, missä maassa he asuvat.

Miten ihmeessä on mahdollista, että Suomen eduskunnasta löytyy henkilöitä, joilla on valtava halu saada potentiaaliset terroristit Suomeen?

Mikä saa poliitikon vihaamaan omaa maata ja kansaa niin paljon, että on valmis tuomaan yhteiskuntaan lisää äärimmäisen vaarallisia henkilöitä, joiden alkuperäisen kalifaattiin lähdön eräs motiivi on ollut viha länsimaista yhteiskuntajärjestelmää ja länsimaista elämäntapaa viettäviä ihmisiä kohtaan?

Voi olla rumasti sanottu, mutta mielestäni muutamat suomalaiset ministerit ovat psykiatrisen hoidon tarpeessa. He ovat vaaraksi suomalaiselle yhteiskunnalle.

Sitäkään en ymmärrä miksi niin moni nainen äänestää vaaleissa nimenomaan henkilöitä, joiden haluna on tuhota turvallinen länsimainen sivistysyhteiskunta.
Mikä saa niin monen suomalaisen vihaamaan yhteiskuntaa, joka on tähän asti tarjonnut heille peruskoulutuksen ja ajatuksen vapauden sekä mahdollisuuden opiskella lähes mitä tahansa?

Heikki Porkka ke 11.12. 10:26

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

"Oikeusvaltio" Suomi - valehtelevien ja vastuuttomien poliitikkojen maa

pe 09.10. 13:52

Koronaviruspandemia syynä "nuorison" väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja uhoon?

pe 31.07. 10:55

Joko valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen lähtölaskenta on alkanut?

ti 14.07. 12:23

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04. 09:51

Irakin Alin valekuolema ja suomalaisvastaiset suomalaiset

la 25.04. 15:38

Marinin hallituksen on aika väistyä

ma 20.04. 10:53

Marinin hallitus ja sdp - vastuu siirtyy toisaalle

la 11.04. 21:19

Sanna Marinin murkkuhallitus kiukuttelee, syyttelee ja väistää vastuuta

to 09.04. 10:56

Sosiaali- ja terveysministeri(ö) pakoilee vastuuta

ke 08.04. 11:29

Suomalaisten hengelle ja terveydelle vaarallinen sisäministeri Ohisalo

ti 31.03. 09:54

blogit

Vieraskynä

Poistettu kirjoitus: Kiusaamisen vastustamisen varjolla

pe 08.01.2021 22:01

Juha Ahvio

Arkkipiispa Viganon osuva tilanneanalyysi

pe 08.01.2021 14:52

Professorin Ajatuksia

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12.2020 01:26

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Mitä Yhdysvalloissa tapahtuu keskiviikkona 6.1.2021?

pe 01.01.2021 05:20

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Mielisairas ilmapiiri 2020

to 31.12.2020 18:54

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Autetaan Afrikkaa velkaantumatta

su 10.01.2021 03:02

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11.2020 17:19

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Petteri Taalaksen epätieteelliset jorinat Osa 11b

to 12.11.2020 21:34

Heikki Porkka

"Oikeusvaltio" Suomi - valehtelevien ja vastuuttomien poliitikkojen maa

pe 09.10.2020 13:52

Tapio Puolimatka

Uusi tasa-arvoajattelu murentaa oikeusjärjestelmän perustaa

to 08.10.2020 22:52

Olli Pusa

Sananvapauden rajat

ke 13.01.2021 16:06

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Ankkalammikon Augustinus?

la 19.12.2020 01:29

Matti Viren

Gallupit eivät äänestä, vai äänestävätkö?

ke 18.11.2020 17:06