Suomalaiset ovat reilun viikon ajan lukeneet mediasta ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikon (ps) yritystoiminnasta – median itse kehittelemillä teorioilla höystettynä.

Maalitus alkoi, kun 16. tammikuuta Suomen Kuvalehti julkaisi pitkän artikkelin otsikolla ”Perussuomalaisten kansanedustajat salasivat osakkuutensa Kiinan valtioon kytkeytyvässä teknologiayhtiössä”.

Tosiasiassa yksittäinen suomalainen McDonalds -ravintola liittyy Yhdysvaltoihin suunnilleen yhtä paljon kuin uutisessa viitattu Realmax Oy kytkeytyy Kiinan valtioon. Kiinassa on kyllä olemassa Realmax Group -niminen yhtiö, jonka omistavat pääasiassa yksityishenkilöt. Valtiollinen investointiyhtiö on vähemmistöosakas. Ja mikä olennaista, kiinalainen Realmax Group ei omista prosenttiakaan suomalaisesta Realmax Oy:stä, jota kansanedustajat omistivat neljän kuukauden ajan viidensadan euron osuudella aikana, jona yhtiöllä ei käytännössä ollut liiketoimintaa lainkaan.

Lisäksi väitettä perusteltiin sillä, että Realmax Oy:n toimitusjohtaja Hang Si:n LinkedIn-profiilista löytyy merkintä Kiinan tiede- ja teknologiayhdistyksestä, jonka johdossa työskentelee kuulemma kommunistisen puolueen henkilö. Kertomatta jäi, että samaisen tiedeyhdistyksen kanssa yhteistyötä tekee heidän kotisivujensa mukaan myös Business Finland ja VTT (työ- ja elinkeinoministeriön alainen tutkimus- ja teknologiyhtiö) – monen muun Euroopan maan ohella.

Kommunisteja on epädemokraattisessa Kiinassa yhden ja toisen yhdistyksen ja järjestön johdossa, joten agenttitarinoiden kehittäminen sen perusteella lienee jonkin verran yliampuvaa journalismia. Voitaisiinko sitä melkein jopa kutsua rotusyrjinnäksi, että ulkomainen henkilö maalataan huterin perustein – käytännössä vain kansalaisuutensa vuoksi – vieraan valtion kätyriksi?

Mitä otsikossa mainittuihin salaamisväitteisiin tulee, niin Niikon tai Vähämäen vähemmistöosuus ei kuulunut eduskunnassa ilmoitusvelvollisuuden piiriin lainkaan.

Hyvä yritys yhdistellä asioita miten sattuu – ja muu media toisti uutisen varsin kritiikittömästi. Kuvalehti kieltäytyi oikaisemasta uutiseen edes sille lähetettyjä sitaattien asiatarkistuksia. Esimerkiksi Niikko pyysi korjaamaan tekstivedokseen, että suomalaisyhtiö ostaa tuotteet amerikkalaiselta Realwear-yhtiöltä, mutta toimittaja säilytti tekstin muodossa, jonka mukaan maahan tuodaan kiinalaisyhtiön tuotteita.

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen arvioi asiaa objektiivisemmin. Hänen mukaansa eduskunnan ei ole tarpeen selvittää asiaa, ja kansanedustajalla on oikeus olla yrittäjä siinä missä muillakin. Hän myös totesi Niikon ymmärtäneen valiokuntapuheenjohtajuuden myötä roolinsa muuttuneen.

Kuvalehti jatkoi agendajournalismiaan ja maalittamistaan 20.1 uuden otsikon kera. ”Kansanedustaja Niikolta paljastuu lisää vaiettuja yritysyhteyksiä: puhui sähkötupakan puolesta, suunnitteli itse maahantuontia.”

Muut mediat riemastuivat uutisesta niin, että toistivat sitaattikaupalla Niikon puheita sähkötupakan ”puolesta”. Sitaateista unohtuivat kuitenkin ne kohdat, joissa Niikko samaisissa keskusteluissa toi esille kielteisen kantansa tupakointiin kaikissa muodoissaan.

Me olemme, edustaja Heikkinen, varmasti samaa mieltä siitä, että tupakointi ei ole koskaan hyväksi. Ei edes sähkötupakointi viime kädessä ole mikään hyvä asia. En minä toivo, että kukaan alkaa höyryttelemään ja pössyttelemään sähkötupakkaa vain sen vuoksi, että se on nastaa tai uusi trendi. En minä siihen kannusta enkä sitä kannata missään muodossa. (Täysistunto PTK 16/2016 klo 20:34)

Sähkötupakoinnista voi tietysti olla montaa mieltä – ja varmastikaan se ei ole terveysviranomaisten suosittelema tapa päästä eroon savullisista tupakoista. Kun Niikon eduskuntapuheet lukee, ei jää kuitenkaan epäilystä siitä, etteikö hänen tähtäimessään olisi ollut tupakoitsijalle ja hänen lähipiirilleen aiheutuvien haittojen pienentäminen – eikä suinkaan oman bisneksen lobbaus.

Nimittäin minkäänlaisia sähkötupakan maahantuontisuunnitelmia ei Niikon läheisillä – saati hänellä itsellään – ollut aikana, jona tupakkalakia käsiteltiin eduskunnassa. Niikon poika oli myynyt sähkösavuketuotteita hetken, mutta oli tuohon aikaan juuri ajanut bisneksensä alas.

Otsikoissa hämmästeltiin, miten Niikko eduskuntakeskustelun aikana poisti sidonnaisuusilmoituksesta Finnsolid Export Oy -nimisen yhtiön. Tämä tulikin tehdä, sillä sidonnaisuus oli vanhentunut jo edellisenä vuotena hänen luovuttaessaan omistusosuutensa pois.

Vähemmälle huomiolle mediassa jäi, että kyseinen yhtiö ei ollut koskaan myynyt yhtäkään sähkösavuketta tai mitään muutakaan. Toiminta käynnistyi vasta syksyllä 2018, minkä yhteydessä Niikolta poistettiin myös yhtiön nimenkirjoitusoikeus. Pojan harjoittama kauppa oli tapahtunut Eurosolid Oy:n kautta, joka on näkynyt Niikon sidonnaisuusilmoituksissa koko ajan.

Lisäksi Suomen Kuvalehti kuvaili Niikon salanneen Finnsolid Exportin sidonnaisuusilmoituksiltaan. Sidonnaisuuksien ilmoittaminen muuttui pakolliseksi vasta 2015, jolloin yhteys Finnsolidiin oli ilmoitettu. Sitä aiemmin Niikko ei ollut nähnyt pöytälaatikkoyrityksestä vapaaehtoisesti ilmoittamista tarpeelliseksi.

Seuraavana päivänä 21.1 Kuvalehti onnistui tekemään journalistisen pohjanoteerauksen. ”Kansanedustaja Niikko sanoo maksaneensa kiinalaismieheltä saadun vaalilainan pois – varmuutta siitä ei ole edes valvojalla”, julisti jutun otsikko.

Artikkelissa kerrottiin: ”Suomen Kuvalehti kysyi lisäksi, kuinka moni edustaja toimitti VTV:lle [Valtiontalouden tarkastusvirastolle] kuitin tai tiliotteen lainojen takaisinmaksusta vuosina 2015 ja 2019. VTV vastasi, ettei se ole pyytänyt yhdeltäkään ilmoitusvelvolliselta kuitteja tai tiliotteita lainojen takaisinmaksusta.”

Ei ihme, ettei viranomainen ollut saanut kuitteja vaalivuosina 2015 tai 2019. Kuten Suomen Kuvalehti oli itse kirjoittanut 16.1, Niikko oli toimittanut ilmoituksensa lainan takaisinmaksusta viranomaiselle vuonna 2017. Takaisinmaksu oli tapahtunut joulukuussa 2016. Valvova viranomaisen ei ollut tarvinnut pyytää kuittia, sillä Niikko oli toimittanut sen oma-aloitteisesti. Tällainen ”asiajournalismi” tekee lähinnä selväksi uutisoinnin tarkoitushakuisuuden.

Kaikkien artikkeleiden jälkeen yksi Kuvalehden toimittajista pääsi ääneen omassa kolumnissaan: ”Mika Niikon epäuskottavat selitykset: Kiina-kytkennöissä olennaisia kysymyksiä auki”.

Kolumnin sisältö ei yllätä. Toimittajan mielestä Niikon tiedotteet, joissa hän torjuu väitteet, eivät ole uskottavia. Kolumnissa on tehty luettelo Suomen Kuvalehdelle epäselviksi jääneistä kysymyksistä ja sen alla mainitaan: ”Näitä mallikysymyksiä voidaan laatia toimituksessa vapaaseen käyttöön lisääkin, jos tarve vaatii.” Viime aikoina on keskusteltu runsaasti maalittamisesta, joka kohdistuu töitänsä lakien ja asetusten mukaan hoitaviin viranomaisiin. Mutta ollaanko tässä yhtään lähempänä asiallista käytöstä?

Juttuja lukiessa alkaa pohtia, ovatko toimittajat unohtaneet olevansa toimittajia. Poliitikoksi pääsee, jos menee ehdolle yleisissä vaaleissa. Vai harmittaako vain, että ulkoasianvaliokuntaan on viimein saatu suoraselkäinen puheenjohtaja, joka laittaa vihervasemmiston presidenttisuosikille kampoihin, jos siihen on syytä?

Perjantaina 24.1 Kuvalehti ehätti tekemään pääotsikon tekstillä: ”Kiinan kultaiset kahleet alkavat ahdistaa – Jättilainen on alkanut liehitella Euroopan oikeistopopulisteja”. Milloin alkaa suomalaista suurta yleisöä ahdistaa ”laatujournalismin” turhuuden köydet?

Oikean Median toimitus