Koronaviruksen aiheuttaman katastrofin seuraukset on pyrittävä minimoimaan, ja juuri nyt tulee keskittyä estämään yrityksiä joutumasta konkurssiin. Hallitus on esitellyt paketin työttömyysaallon torjumiseksi. Hallituksen tulee muistaa myös ammatinharjoittajat ja toiminimiyrittäjät, jotka ovat ahdingossa.
Koronaviruksen aiheuttama teollisen tuotannon seisahdus Kiinassa osoitti, miten riskialtista suomalaisilta yrityksiltä on ollut hajauttaa arvoketjunsa Itä-Aasiaan pelkkien kustannussäästöjen toivossa. Pienet omat varastot, just in time -tuotantofilosofia ja liian pitkälle maan rajojen taakse ulottuvat tuotantoketjut ovat muodostuneet selväksi Akilleen kantapääksi kansainvälistyneille yrityksille.
Koronakriisistä viisastuneena yritysten pitäisi pyrkiä hankkimaan alihankkijansa mahdollisimman läheltä kotimaata. Ideaalitapauksessa tuotanto palautettaisiin kokonaan Suomeen, mutta tuotannon järjestäminen Euroopan talousalueen sisällä olisi hyvä alku.
Tuotantoketjun varmuuden lisäämisen, korkean laadun ja tuotteiden valmistuksen kotimarkkinoita lähempänä tulisi jatkossa saada enemmän arvoa kuin kustannussäästöjen tavoittelun kiinalaisella halpatuotannolla.
Koronavirus tulee aiheuttamaan jälleen uuden eurokriisin. Olisi tarpeellista kysyä EKP:n johtajilta, miksi he ovat elvyttäneet viimeiset 10 nousukauden vuotta?
Nyt on eväät syöty sekä keinot kaluttu loppuun. Valuuttaunioni toteutettiin liian erilaisten maiden kesken ilman liittovaltiorakenteita, ja siksi sillä ei ole menestymisen mahdollisuuksia. Maailmanhistoriassa yksikään valuuttaunioni ei ole kestänyt ilman liittovaltiota.
EU:n liittovaltioprojektia ei pidä viedä eteenpäin syventämällä euroalueen integraatiota eurokriisin varjolla, vaan eurosta tulee luoda tiekartta ulos.
Viimeiset vuodet Euroopassa on käyty infosotaa, jonka tarkoituksena on ollut särkeä kansalliset tarinat. Niiden on ajateltu olevan aikansa eläneitä ja niiden tulisi nyt väistyä uuden uljaan maailmankylän tieltä.
Nyt on syytä kyseenalaistaa väite globalismin tuomasta vapaudesta ja turvallisuudesta. Globalismi siirtää hetkessä kehitysmaissa olevat sosiaaliset ja kulttuuriset ongelmat Suomeen massamaahanmuuton myötä, ja heikentää näin sisäistä turvallisuutta.
Globalismin ilonsanoman takana on tosiasiassa tavoite siirtää kansallinen päätöksentekovalta kokonaisuudessaan ylikansallisille byrokraateille ja kansainvälisille suuryrityksille.
Koronakriisin johtopäätöksen on oltava paluu kansallismielisyyteen ja kansallisvaltiokeskeisyyteen. Vain kansallisvaltioilla on ollut kykyä näissä kriisiolosuhteissa järjestää omille kansalaisilleen tarvittava turva ja hoito.
Kansallisvaltio on osoittanut olevansa hädän hetkellä perheen, lähipiirin ja oman kansan jälkeen ihmisen tärkein identifikaation kohde. Kansallismielinen Suomi palauttaa suomalaisten tulevaisuudenuskon ja mahdollistaa suomalaisen työn uuden nousun.
Olen MEP, uskonnon aineenopettaja ja erityisopettaja Porista. Poliitikkona pyrin olemaan aikaansaava ja aktiivinen. Luonteeltani olen avoin ja helposti lähestyttävissä – uskallan ja haluan sanoa mielipiteeni suoraan. http://www.laurahuhtasaari.com Mottoja: "Arguing with a fool proves there are two." "Be yourself because everyone else is already taken."
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen
la 21.09.2024 14:28Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44