Pääsiäinen on kirkkovuoden suurin juhla. Luen paljon ulkomaisia uutisia, mutta nyt silmiini osui MTV:n uutinen, jossa arkkipiispa Tapio Luoma tuomitsi Päivi Räsäsen pääsiäissunnuntaina, Kristuksen ylösnousemuksen juhlapäivänä. Mieleeni tulivat Raamatun ajan ylipapit, jotka huusivat:” Ristiinnaulitse!” Piispa Teemu Laajasalo on myös aiemmin ottanut kantaa Räsäsen puheisiin ja kertonut niiden olevan tuomittavia, mutta hänen mielestään niitä ei tulisi kuitenkaan kriminalisoida. Kirkkoon Räsäsen puheet eivät Laajasalonkaan mielestä sovi. Sananvapaus kattaa myös uskonvapauden.
Sananvapaus toteutuu maailman parhaiten Yhdysvalloissa, koska se on betonoitu perustuslakiin. Muut maat ovat vähemmän ja vielä vähemmän sananvapauden puolella. Yhdysvallat lähtee siitä, että perustuslain tehtävä on suojata kansalaista valtion tyranniaa vastaan. Vain vapaasti ajatteleva ja itseään ilmaiseva voi olla täysin vapaa. Diktatuurit eivät voi operoida ympäristössä, jossa ihmiset voivat ilmaista itseään vapaasti. On aivan selvää, että Yhdysvalloissa Räsänen ei olisi koskaan joutunut oikeuteen. Jos Räsänen saa langettavan tuomion korkeimmasta oikeudesta, se tarkoittaa sitä, että Raamatun siteeraamisesta tulee rikos. Perusteena tälle käytetään sitä, että Raamatun syntikäsitys loukkaa ja syrjii. On absurdia ajatella, että synti ja syntiset teot voisivat syrjiä ketään. Raamatusta löytyy runsaasti tekoja, ajatuksia ja mielihaluja, joiden kerrotaan olevan syntiä. Oikea syrjiminen tarkoittaa toimintaa, ei uskonnollista puhetta. Tämä oli ennen itsestäänselvää, nykyään Raamattuaan julistava pappi aiheuttaa uussuvaitsevaisille turvattoman tilan. Pahimmat Räsäsen vainoajat löytyvät hänen omasta kirkostaan, jotka pelkuruuttaan eivät puolusta jäsentään tai sitten eivät enää usko Raamatun sanomaan.
Radio Dein teettämässä tutkimuksessa vain 50 prosenttia naispapeista uskoi Jeesuksen neitseelliseen syntymään. Kirkko muuttui, Räsänen ei. Saako kirkko muuttua? Saahan se. Mutta jos otat Kristuksen pois kristinuskosta, niin mitä siihen jää? En lakkaa ihmettelemästä sitä, että Räsäsen suurimmat puolustajat löytyvät ateistien joukosta eikä kirkosta.
Vietin pääsiäisloman Suomessa, ja kuinka kaunis tämä maamme onkaan! Tätä maata kannattaa puolustaa. Maailmassa kiehuu, emmekä tiedä saammeko elää enää samanlaista rauhan aikaa kuin viimeiset vuosikymmenet. Jos edessä on vielä pahempi rutto ja sen jälkeen miekka sekä nälkä, voi Raamattu jälleen tulla muotiin. Kurittaa, vaan ei hylkää. Raamatun tulee nauttia sananvapauden suojaa ilman, että yksikään kirjain tai jae siitä poistetaan.
Olen MEP, uskonnon aineenopettaja ja erityisopettaja Porista. Poliitikkona pyrin olemaan aikaansaava ja aktiivinen. Luonteeltani olen avoin ja helposti lähestyttävissä – uskallan ja haluan sanoa mielipiteeni suoraan. http://www.laurahuhtasaari.com Mottoja: "Arguing with a fool proves there are two." "Be yourself because everyone else is already taken."
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30
Luonto ja sen velvoittavuus
pe 29.08.2025 10:51
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23
Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22
Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09.2025 18:20
Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18
Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50
Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13
Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38
Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44
Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00
Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58
Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07
Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23
Komissaari Jyrki Kataisen ja SITRA:n poskettomat kiertotalous- ja ilmastovalheet ja EU:n perikato
ti 21.10.2025 16:46
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09.2025 10:28
Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23
Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23
Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53
Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15
Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33
Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57
Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26
Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44