Blogi: Professorin Ajatuksia, to 21.05.2020 23:11

Se on laatu eikä määrä - mutta miten lasku maksetaan?

Helsingin Sanomat otti kantaa korkeakoulutuspaikkojen lisäämisen puolesta. Perusteluna oli se, että monet nuoret joutuvat taistelemaan useiden vuosien ajan pääsystä opintoihinsa.

Huoli on sinänsä oikea. Ei ole veronmaksajan etu, että korkeakoulutettujen ihmisten työura jää pitkän pyrkimisvaiheen takia vieläkin lyhyemmäksi kuin se jäisi, jos kaikki opiskelijat voisivat ryhtyä heti opintoihinsa.

Toisaalta olen itsekin opettanut aivan liian montaa opiskelijaa, joiden kapasiteetti saattaa juuri ja juuri riittää opintojen suorittamiseen, mutta ei missään tapauksessa siihen, että he voisivat tehdä sellaisia töitä, jotka on tarkoitettu korkeakoulutetuille. Siten opiskelijavalinnat ovat aivan keskeisen tärkeä tekijä maamme koulutuspolitiikalle, eikä hallitsematon opiskelijamäärän lisääminen johda muuhun kuin ensimmäisen luokan lippuun ojasta allikkoon.

Lisäksi on tärkeää ymmärtää, että etenkin korkeakoulutuksessa laatu on paljon tärkeämpää kuin määrä. Korkeakoulutetuthan muodostavat käytännössä sen ihmisjoukon, joka johtaa useimpia maamme suuria yrityksiä ja julkista hallintoa - unohtamatta tiedettä ja teknologiaa eteenpäin vievää vapaata tutkimusta ja yritysten tuotekehitystä.

Siksi olisi järkevää, että korkeakoulut itse hinnoittelisivat uudet opiskelupaikat siten, ettei koulutuksen laatu kärsisi lisäopiskelijoiden määrän kasvaessa, vaan opetuksen järjestämiseksi olisi mahdollisuus tehdä myös tarpeelliset lisärekrytoinnit.

Samoin olisi syytä huolehtia siitä, että koulutuspaikkojen lisääminen aloittain tehtäisiin harkitusti siten, että paikkoja lisättäisiin juuri niillä aloilla, jotka vievät yhteiskuntaa eteenpäin tai tuottavat säästöjä veronmaksajille. Jälkimmäisellä tarkoitan aloja, joissa koulutusta on rajoitettu mafiamaisesti korkean ansiotason säilyttämiseksi, mutta joiden palkkakustannuksiin veronmaksajat joutuvat osallistumaan suurelta osin - siis lähinnä lääke- ja oikeustiedettä.
 

* * *


Edelle kirjoittamani vei ajatukseni myös sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) tuoreeseen kannanottoon, jonka mukaan "Valtion on syytä lisätä aloituspaikkoja korkeakouluissa suppeasti ensin tulevana syksynä ja vuonna 2021 voimakkaammin... Lapsille ja nuorille on tehtävä kriisipaketti. Nyt on loistava paikka panostaa perhetyöhön, erityisopetukseen ja lastensuojeluun... Nyt on tilaisuus käynnistää kaikki sellaiset raidehankkeet, joiden rakentamisvaihe voitaisiin tänä vuonna käynnistää tai jotka voidaan laittaa muuten nopeasti liikkeelle."

Lisäksi hän linjasi, että "nyt ei ole leikkauslistojen aika". Ellei kyseessä olisi vihreä poliitikko, epäilisin median syyttävän Ohisaloa halpahintaisesta populismista ja jakopolitiikasta. Tätä ei kuitenkaan liene odotettavissa.

Sen sijaan odotettavissa on julkisen sektorin kassakriisi, rajuja veronkorotuksia sekä erilaisia ympäristömaksuja seuraavien muutaman vuoden kuluessa, mikäli Ohisalo saa tahtonsa läpi. Mikä pahinta, huomattava osa näin kerättävästä potista siirretään maailmanparannuksen nimissä kolmansiin maihin - ja mahdollisesti myös EU:n sisällä eteläisen Euroopan ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen.

Jos itse olisin tässä vaiheessa hallituksen kanssa kilpailevan puolueen poliitikko, odottaisin kauhunsekaisin ja ristiriitaisin tuntein seuraavia eduskuntavaaleja. Niiden tuloksen mukaan perustettava hallitushan joutuu rakentamaa uudelleen koko maan julkisen talouden, joka ei voi olla näkymättä läpi koko yhteiskunnan.

Siinä yhteydessä on syytä toivoa, ettei maamme yrityselämä ole kadonnut raskaan verotaakan alla - tai mikäli nykyhallitus pääsee eduskuntavaaleihin pelkästään velkaantumalla - tule kaatumaan talouden oikaisutoimien seurauksena. Joka tapauksessa on selvää, ettei vuonna 2023 maan johtoon pääsevän hallituksen poliittinen kannatus ainakaan kasva silloisen tilanteen vaatimien ratkaisujen takia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uusi vero vaatii kompensaation
Julkisen kulutuksen ja verotuksen dilemma
Yliopiston valintakriteereistä

 

 

Professorin Ajatuksia to 21.05. 23:11

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05. 20:23

Pettäjän tie on helppo nakki

to 29.04. 23:26

Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja

to 15.04. 23:16

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01. 11:04

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12. 01:26

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11. 23:28

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11. 16:59

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

to 12.11. 21:23

Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon

ti 10.11. 15:07

Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?

la 07.11. 23:06

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44