7 osavaltiota on lähettänyt kilpailevat valitsijat Trumpille

Videot pe 18.12.2020 01:34

Arizona, New Mexico, Nevada, Georgia, Pennsylvania, Michigan ja Wisconsin ovat kaikki lähettäneet toisen kilpailevan (dueling) listan valitsijoita, jotka ovat valitsemassa presidentiksi Donald J. Trumpin. 

Tämä on Yhdysvaltojen perustuslaissa oleva mahdollisuus haastaa sertifioidut valitsijat ja tämä menettely avaa mahdollisuuden selvittää kyseisissä osavaltioissa epäiltyjä vaalipetoksia aina 20.1.2021 saakka. Kun todisteet vaalipetoksista on osoitettu todeksi, nämä kilpailevat listat tulevat voimaan ja vaalit kääntyvät Trumpin voitoksi. 

Samaa menettelyä on käytetty vuonna 1960, jolloin Hawaji sertifioi valitsijat Nixonille, mutta lähetti myös kilpailevan listan valitsijoita Kennedylle. Hawajin äänten laskennassa tapahtuneet epäselvyydet selvitettiin ja tilanne kääntyi kilpailevan listan eli John F. Kennedyn eduksi.

Ensimmäistä kertaa historiassa tätä perustuslain kohtaa käytetään yhteensä seitsemän osavaltion toimesta samoissa vaaleissa.

Tämä on yksi muutamista eri poluista Trumpin voittoon näissä vaaleissa. 

Senaatin puheenjohtajana toimiva Mike Pence laskee valitsijoiden äänet ja voi todeta näiden 14 listan kanssa, että kumpikaan ehdokas ei ole saanut 270 valitsijaa ja että presidentin valitsee Kongressi. Edustajanhuoneen äänestyksessä jokaisella osavaltiolla on yksi ääni käytössään ja mikäli republikaanien selkäranka silloin löytyy, osavaltioiden äänet ovat todennäköisesti Trumpille 30-20.

 

Tuoreen mielipidemittauksen mukaan 52% Yhdysvaltojen kansalaisista haluaa Trumpin jatkavan taistelua ja "kuivaavan Washingtonin suon" - eli putsaavan DC:ssä rehottavan korruption.  

46% Yhdysvaltalaisista uskoo, että vaalitulos varastettiin petoksella, 45% uskoo että kaikki meni hienosti ja oikein, loput 9% ei tiedä mitä mieltä asiasta olisi. Tämä on erittäin merkittävä tulos: enemmistö uskoo, että vaalit varastettiin ja että kyseessä on törkeä systemaattinen vaalipetos, siitäkin huolimatta, että koko vasemmistomediaklusteri on yhdessä sopinut vaikenevansa täysin kaikista esitetyistä todisteista ja ei ole uutisoinut mitään yhdestäkään kuulemisesta, missä valaehtoiset silminnäkijät ovat kertoneet ja esittäneet raskauttavia todisteita.

Mielipidemittauksista kertoo Dr. Steve Turley videollaan.

 

 

 

 

Jukka Rahkonen pe 18.12. 01:34

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

Klo 13:04.

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41