Blogi: Henna Kajava, pe 09.04.2021 19:13

Espoon turvallisuus romahtanut

Jätin valtuustokysymyksen Espoon katuturvallisuudesta jo vuoden 2019 joulukuussa, mutta vasta viime viikolla sain siihen vastauksen. Samalla oli mukava yllätys, että Hesarikin oli uutisoinut valtuustokysymyksestäni ja sen vastauksen sisällöstä. 

Uutisoinnit Espoon ja yleensä pääkaupunkiseudun heikentyneestä tilanteesta huolettavat. Mm. sisäministeri on halunnut nähdä merkittävänä syynä tähän koronastressin. Kuitenkin nuorten ryöstö- ja kiristysrikokset lähes kymmenkertaistuivat Länsi-Uudellamaalla jo vuosina 2015-2019, 18:sta 161:een. Julkisella paikalla tapahtuneita väkivaltarikoksia oli tilastoitu ennen koronaa v. 2019 Espoossa 574. Luonnollisesti todellinen väkivaltarikosten määrä on paljon tätä suurempi - seksuaalirikoksissa tyypillisesti moninkertainen.

Samalla poliisiviranomaisten mukaan nuorten väkivalta on raaistunut ja teräaseiden kantaminen ja käyttö lisääntynyt sekä väkivallan ihannointi kasvussa. Espoossa järjestetään myös joukkotappeluita, "beeffejä", joita kuvaillaan Länsi-Uudenmaan poliisilta saamassani vastauksessa valtuustokysymykseeni Espoon katuturvallisuudesta mm. näin: 

"Tappeluiden käynnistämisen syynä on jokin mitätön tai keksitty syy, jolla vastapuoli saadaan pakotettua sovittuun tappeluun. Usein toista osapuolta syytetään täysin keksityistä rasistisista kommenteista tai toisen osapuolen kunnian loukkaamisesta."

Espoolla on Vantaaseen nähden paremmat mahdollisuudet saada nuorten vakavaa rikollisuutta hallintaan, koska kyse on täällä suurelta osin melko suppean joukon sarjarikollisuudesta. Myöskään etnisiä jengejä ei ole vielä syntynyt Ruotsin tapaan, vaikka jengitunnuksia kohtaan onkin ollut kiinnostusta. 

Aikooko Espoo jatkossakin antaa nuorten sarjarikollisten uhata nuorisoamme? Miksi rangaistukset ja ohjaavat toimet eivät ole tehonneet? Rikollisuuteen ryhtyneet nuoret on otettava ensimmäisestä kerrasta lähtien riittävään tarkkailuun ja ohjaukseen. Lähiöpoliiseja on oltava riittävästi ja nuorilla välitön yhteys heihin. Valtuuston on saatava osavuosikatsausten yhteydessä tiedot katuturvallisuuden kehityksestä. Segregoituvien lähiöiden nuorten turvallisuutta on kartoitettava kyselytutkimuksin puolivuosittain. Espoon on saatava vaaralliset nuoret kaduilla kuriin!

Turvallisuus on espoolaisten ykkösarvo, mutta Espoon turvallisuusindeksi on romahtanut. Espoo on suurista kaupungeista yhä turvallisin vain siksi, että turvallisuus on heikentynyt myös muissa suurissa kaupungeissa. Vantaalla alaikäisten tapon yritykset ja ryöstörikokset ovat räjähtäneet kasvuun.

Henna Kajava pe 09.04. 19:13

Henna Kajava

Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja Espoon kaupunginvaltuutettu. Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.

tuoreimmat

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01. 14:49

Siittiöt syöksykierteessä - PVC seksikästä?

pe 06.01. 20:21

Maahanmuuttajat aiheuttavat sekasortoa Espoossa vammaisten luokilla

la 10.12. 04:42

Espoon virkamiehet kieltävät jengiytymisilmiön

su 27.11. 03:41

Pakkoruotsi vahvistuu ja karkottaa erityisosaajia

la 24.09. 13:42

PS torppasi maksullisen pysäköinnin laajentamisen Espoossa

la 11.06. 20:37

Sitra: Muuttavatko Ukrainan pakolaiset asenteita?

pe 03.06. 13:00

Suomi-neitou Natoon?

ti 12.04. 23:57

Todennäköinen skenaario, jos Suomi hakisi Natoon

to 10.03. 16:20

Gangstaongelma kasvussa: Mistä gangstat on tehty?

ti 15.02. 00:15

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44