Blogi: Henna Kajava, su 29.08.2021 12:25

Kuka on suomalainen, Kai Mykkänen?

Kokoomuksen Kai Mykkänen muotoili kokoomuksen kantaa siitä, ketä voidaan pitää suomalaisena. Mykkäsen mukaan jokainen Espoossa asuva pysyvä asukas on espoolainen ja kansalaisuuden saatuaan suomalainen. Samalla Mykkänen syytti puheenjohtajaamme Riikka Purraa väestönvaihdospuheista.

Mykkänen sekoittaa onnettoman triviaalisti suomalaisuuden ja Suomen kansalaisuuden käsitteet keskenään. Suomen kansalaisuus ei merkitse aina geneettistä tai kulttuurista suomalaisuutta. Suomalaisuuden alkuperän perusteella suomalainen on siperialaisen ja eurooppalaisen sekoitus, eikä esimerkiksi afrikkalainen tai arabi.  Mykkäseltä on myös hyvin epäisänmaallista tyrkyttää omaa käsitystään suomalaisuudesta, kun hän on polkenut suomalaisuuden niin arvottomaksi asiaksi, että siitä on karsittu myös oma kielemme ja kulttuurimme kokonaan pois. Mykkäsen mukaan suomalaisuus ei edellytä, että äidinkielenä olisi suomi tai ruotsi tai että olisi integroitunut suomalaisiin arvoihin ja kulttuuriin.

On täysin mahdoton ajatus, että suomalaiset hyväksyisivät yksissä tuumin kaikki Suomen kansalaisuuden saaneet suomalaisiksi jo senkin vuoksi, että Suomeen on päästetty asettumaan pysyvästi valtavasti ihmisiä ympäri maailman vilpillisin perustein, joita he ovat esittäneet turvapaikkaprosessissa. Lisäksi suuri osa suomalaisista ei hyväksy maahanmuuttopolitiikkaa, johon perustuen potentiaaliset uudet suomalaiset on tänne otettu. Migrin johdosta on selväsanaisesti kerrottu, että turvapaikkaprosessin päätökset ovat lopulta hyvin mielivaltaisia, koska todisteita turvapaikanhakijoiden kertomusten tueksi ei yleensä ole. Lisäksi valtaosa suomalaisista on kyselytutkimusten mukaan sitä mieltä, että turvapaikanhakijoiden tulisi palata takaisin kotimaihinsa, kun turvan tarvetta ei enää ole, mutta heidän annetaan kuitenkin jäädä Suomeen kuvitteellisiksi suomalaisiksi.

Suomessa saa kansalaisuuden jopa suomen kieltä osaamaton pakolainen, jos on luku- ja kirjoitustaidoton. Tällainenkin henkilö on Kai Mykkäsen mukaan ns. "supisuomalainen".

Lisäksi meillä on etnisiin vähemmistöihin kuuluvia Suomen kansalaisia, jotka eivät itse koe itseään suomalaisiksi, tai ainakin ensisijaisesti he kokevat olevansa muslimeja ja vaikka somalialaisia. Mekö sitten olemme oikeutettuja määrittelemään heidät kuitenkin suomalaisiksi? Kyllä määrittelyn vapaus on jokaisella ihmisellä itsellään - niin määriteltäessä toisen suomalaisuutta kuin ihmisen itsensä suomalaisuutta.

Etenkin kaksoiskansalaisten kohdalla on aiheellista pohtia, tulisiko heitä ennemmin kutsua puolisuomalaisiksi tai Suomen kaksoiskansalaisiksi kuin suomalaisiksi. Ajatellaanpa vaikka tapausta, jossa ihminen on asunut täällä minimiajan saadakseen Suomen kansalaisuuden, minkä jälkeen hän muuttaa takaisin vaikka Afrikkaan elämään leveästi Kelan tuilla. Tällaista ihmistäkö pitäisi suomalaisten pitää suomalaisena, koska Kai Mykkänen vaatii?

Mutta mikä olisi hyvä "suomalaisen" määritelmä, jotta ei pitäydyttäisi tiukasti sen etnisessä määritelmässä ja jotta Suomessa syntyneillä olisi mahdollisuus olla kuitenkin jossain vaiheessa myös suomalaisia, eikä ainoastaan Suomen kansalaisia?

Koska suomalaisuus on myös geneettistä, suomalaisen tai toisen hänen vanhemmistaan tulisi lähtökohtaisesti olla vähintään osittain geneettisesti suomalainen. Toisaalta äidinkieli on keskeisin kulttuurielementti ja identiteetin pohja. Niinpä suomalaisen äidinkielen tulee olla jompi kumpi Suomen kansalliskielistä, suomi tai ruotsi. Tämän määritelmän tulisi olla suomalaisuuden pohjana, mutta emme saa kuitenkaan unohtaa niitä Suomessa syntyneitä toisen polven maahanmuuttajia, jotka ovat geeneistään huolimatta sulautuneet suomalaisiksi. Myös Japanissa on ollut harvinaisia poikkeuksia, jolloin ulkomaalaisia on hyväksytty japanilaisiksi, vaikka he pitävät ulkomaalaiset yleensä tiukasti yhteisönsä ulkopuolella. Me voimme olla hieman avoimempia hyväksymisessä. Jos omista tai vanhempien geeneistä ei löydy suomalaisuutta, voisimme kuitenkin hyväksyä suomalaiseksi yksilön, jonka äidinkieli on suomi ja jonka sosiaalinen verkosto koostuu pääasiassa kantasuomalaisista (geneettisistä suomalaisista).

Kai Mykkäsen kokoomuksen tulisi herätä myös vallitsevaan käytäntöön jakaa Espoon ja maamme asukkaat suomen- ja vieraskieliseen väestöön niin uutisoinneissa kuin tilastoissakin. Jaamme väestöä myös kantaväestöön ja toisaalta ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttajiin. Tämä tarkoittaa, että kaikkia Suomessa asuvia Suomen kansalaisia ei pidetä virallisestikaan täysin suomalaisina. Väestön jakaminen edellä mainituilla tavoilla on erittäin tärkeää, jotta saamme tietoa maahanmuuton vaikutuksista. Maahanmuuton vaikutuksiin liittyvän tilastoinnin tulisi jatkossakin tapahtua siten, että väestöryhmiä tarkastellaan lähtöalueittain myös toisessa ja kolmannessa polvessa, koska Suomihan on nyt monikulttuurinen maa ja kulttuureilla on vaikutuksensa ihmisten käyttäytymiseen, mikä puolestaan vaikuttaa kaikkeen yhteiskunnassa turvallisuudesta talouteen ja ympäristöasioiden huomioimiseen.

Kokoomuksessa ja sen ideologisessa liittolaisessa vihreissä ei ilmeisesti olla myöskään tietoisia kyselytutkimuksesta, jonka mukaan Suomeen asettuneet ulkomaalaistaustaiset eivät yleisesti edes pidä tärkeänä sitä, että heitä pidettäisiin suomalaisina. 

Tasa-arvon käsitys on vain päässyt vääristymään äärimmilleen vietynä puolueissa siten, että niissä ajatellaan tasa-arvon toteutumisen edellytyksenä olevan jopa suomalaisuuden polkumyynnin maailmalle sen sijaan, että pieniväestöinen ja periferinen maa keskittyisi ennemmin suojelemaan suomalaisuutta ja hyvinvointinsa perustaa – korkeasti koulutettua, työteliästä ja rauhallista väestöpohjaansa.

Henna Kajava su 29.08. 12:25

Henna Kajava

Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja Espoon kaupunginvaltuutettu. Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.

tuoreimmat

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01. 14:49

Siittiöt syöksykierteessä - PVC seksikästä?

pe 06.01. 20:21

Maahanmuuttajat aiheuttavat sekasortoa Espoossa vammaisten luokilla

la 10.12. 04:42

Espoon virkamiehet kieltävät jengiytymisilmiön

su 27.11. 03:41

Pakkoruotsi vahvistuu ja karkottaa erityisosaajia

la 24.09. 13:42

PS torppasi maksullisen pysäköinnin laajentamisen Espoossa

la 11.06. 20:37

Sitra: Muuttavatko Ukrainan pakolaiset asenteita?

pe 03.06. 13:00

Suomi-neitou Natoon?

ti 12.04. 23:57

Todennäköinen skenaario, jos Suomi hakisi Natoon

to 10.03. 16:20

Gangstaongelma kasvussa: Mistä gangstat on tehty?

ti 15.02. 00:15

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44