Blogi: Heikki Porkka, la 29.05.2021 12:50

Kantaväestön korvautuminen ei ole salaliittoteoria vaan tilastollinen fakta

 

Ensin selvennys, jonka tarkoitus on ehkäistä väärinymmärrystä.

Maahanmuuttopolitiikkaa ei ole viisasta käsitellä yhtenä kokonaisuutena, vaan pikemminkin kulttuurisesta näkökulmasta.

Maailmassa on satoja erilaisia kulttuureja, joista suurin osa tulee hyvin toimeen keskenään. Toisaalta maailmassa on ainakin yksi merkittävä uskonnollinen kulttuuri, jonka edustajat ovat osoittaneet tuhansia kertoja, ettei suurella osalla heistä ole edes halua sopeutua länsimaiseen demokratiaan.

Yllä kerrotut ovat tosiasioita, joita moni itsensä sivistyneeksi luokitteleva läntinen poliitikko ei kykene myöntämään ainakaan julkisesti.

Toisaalta useita lempeän länsimaisen elämän tuudittamia untuvikkopoliitikkoja saattaa vaivata ”sinisilmäisyys”, sokea usko siihen, että erilaisten kansakuntien, klaanien ja kulttuurien edustajat katsovat maailmaa yhtä hempein silmin ja ajatuksin kuin pehmeään sivistysyhteiskuntaan syntynyt hyväntahtoinen länsimaalainen ihminen.

Sinisilmäisyydellä on ikävä tapa kostautua ennemmin tai myöhemmin. Ruotsalaisessa yhteiskunnassa kostautuminen alkoi jo aikaa sitten, mutta vuosikymmenien ajan hyvyydessään piehtaroineille ruotsalaispoliitikoille tekee edelleen tiukkaa myöntää tekemänsä kohtalokkaat virheet.

Ja kun kaiken päälle ruotsalaismedia on kailottanut poliittisen eliitin kanssa lähes yksiäänisesti saman ”hyvyyden politiikan” puolesta, on ruotsalainen yhteiskunta syöksynyt vapaassa pudotuksessa kohti tilaa, josta sen on vaikea, jopa mahdotonta ponnistaa takaisin sivistysyhteiskunnaksi, jollainen se oli vielä reilu parikymmentä vuotta sitten.

Suomella ja suomalaisilla on edelleen (rimaa hipoen) mahdollisuus välttää Ruotsin ja muutaman muun länsimaan tekemät virheet.

Erilaisten yhteiskunnan kehitykseen vaikuttavien asioiden, muun muassa syiden ja seurausten, ymmärtäminen vaatii konkreettista tietoa sen sijaan, että puhutaan tunteita pursuavaa höttöä, jossa kerrotaan utopistisia tarinoita siitä, millainen yhteiskunta meillä on, jos kaikki ymmärtävät katsoa samaan suuntaan.

Jotta alempana kerrotut tiedot ovat ymmärrettäviä, ensin muutama rivi käsitteistä vieraskielinen ja ulkomaalaistaustainen.

Vieraskielisiä ovat henkilöt, joiden äidinkieli on jokin muu kuin suomi, ruotsi tai saame.

Ulkomaalaistaustaisia ovat ne henkilöt, joiden molemmat vanhemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi on syntynyt ulkomailla.

Alla esiteltyjen tilastotietojen tarjoamat luvut eivät kerro aivan koko totuutta, sillä niistä puuttuvat kolmannen polven maahanmuuttajat ja vastaanottokeskusten (VOK) asukkaat.

Ruotsi on hyvä (ikävä) esimerkki myös sen suhteen, kuinka huonosti merkittävä osa kolmannen polven vieraskielisistä maahanmuuttajista on sopeutunut länsimaisessa yhteiskunnassa noudatettavaan kulttuuriin (lait, säännöt, tavat, demokratia).

Kaikki seuraavassa mainitut luvut on poimittu Tilastokeskuksen tiedostosta StatFin 1. 11ra – Tunnuslukuja väestöstä alueittain, 1990 - 2020

Ulkomaalaistaustaisia väestön määrästä:

Vantaa, vuosi 1990, ulkomaalaistaustaisia 1,3 % = 1950 henkilöä; vuosi 2010, ulkomaalaistaustaisia 10 % = 20 557 henkilöä; vuosi 2020, ulkomaalaistaustaisia 22 % = 52 084 henkilöä

Espoo, vuosi 1990, ulkomaalaistaustaisia 1,6 % = 2734 henkilöä; vuosi 2010, ulkomaalaistaustaisia 9,5 % = 23 635 henkilöä; vuosi 2020, ulkomaalaistaustaisia 19,1 % = 55 821

Helsinki, vuosi 1990, ulkomaalaistaustaisia 2,0 % = 10 076 henkilöä; vuosi 2010, ulkomaalaistaustaisia 11,2 % = 65 680 henkilöä; vuosi 2020, ulkomaalaistaustaisia 16,9 % = 111 013 henkilöä

Koko maa (Suomi), vuosi 1990, ulkomaalaistaustaisia 0,8 % = 37 618 henkilöä; vuosi 2010, ulkomaalaistaustaisia 4,4 % = 237 066 henkilöä; vuosi 2020, ulkomaalaistaustaisia 8,0 % = 444 031 henkilöä

Vieraskielisiä väestön määrästä, lähteenä Tilastokeskus, esimerkkikaupunkina Helsinki:

vuosi 1990, vieraskielisiä 1,6 % = 7 827 henkilöä; vuosi 2010, vieraskielisiä 10,8 % = 63 420 henkilöä; vuosi 2020, vieraskielisiä 16,6 % = 109 254 henkilöä

Tulevaisuus ei lupaa pääkaupungin asukkaille ruusuista elämää, vaan edessä vaikuttaa olevan yhteiskunnallinen kehitys, joka on ollut nähtävissä Ruotsissa.

Helsingin osalta ennustetaan (sivu 3) vieraskielisen väestön määrän kasvavan vuoteen 2030 mennessä 164 000 – 170 000 henkeen, joka olisi noin 23 prosenttia kaupungin koko väestöstä. Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan kieliä puhuvien arvioidaan nousevan suurimmaksi kieliryhmäksi.

Mikä tekee Helsingin ja pääkaupunkiseudun väestökehityksestä erityisen huolestuttavan?

Se, että voimakkaimmin kasvavien väestöryhmien edustajat ovat kärkisijoilla seksuaalirikostilastoissa, sosiaalitukitilastoissa ja työttömyystilastoissa, jonka lisäksi niiden edustajien parissa on viime vuosina ollut nähtävissä nuorison etnojengiytymistä, jolla on yhteys ryöstöihin sekä raakoihin väkivallantekoihin ja henkirikoksiin.

Ja aivan kuten naapurimaa Ruotsin poliittinen johto on tehnyt jo muutaman vuosikymmenen ajan, tosiasiat kieltämään pyrkivä Suomen poliittinen eliitti on valmis syytämään jatkuvasti lisää rahaa (resursseja) seurausten ehkäisyyn sen sijaan, että se puuttuisi pikkusormellakaan juurisyyhyn, haitalliseen maahanmuuttoon, joka tuottaa jatkuvasti ei-toivottua ainesta Suomeen.

Nähtävästi punavihreän poliitikon päähän ei mahdu ajatus siitä, että kulttuurit ovat erilaisia ja erilaisista kulttuureista saapuvat ihmiset eivät jätä kulttuuriaan rajan taakse vaan tuovat sen mukanaan.

Yhteiskunta koostuu ihmisistä ja ihmiset ovat kulttuurinsa edustajia riippumatta siitä, ymmärtääkö Suomen poliittinen johto sitä vai ei.

Kuten Suomen sisäministerin (ja pääministerin) nykyiseen retoriikkaan on viime kuukausina kuulunut, kaiken takana on korona tai rasismi tai ilmastonmuutos tai kaikki yhdessä.

Yle 6.5.2021

”Helsingissä alaikäisten yleistynyt vakava väkivalta kertoo sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) mukaan osattomuudesta, jota koronakriisi on pahentanut. Ohisalon mukaan nuorten palveluihin on harkinnassa kymmenien tai jopa satojen miljoonien eurojen lisärahoitus.”

Toisin kuin haitallisen maahanmuuton osuutta toistuvasti vähättelemään pyrkivä sisäministeri Maria Ohisalo (vihr), Helsingin poliisilaitoksen väkivaltarikokset-toiminnon johtaja, rikostarkastaja Jari Koski ei kaunistele totuutta.

Iltalehden (21.4.2021) mukaan rikostarkastaja Koski on todennut seuraavaa: 

”Varsin usein nuorten tekemien juttujen selvittämisessä käytetään tulkkeja. Erityisesti ryöstörikoksissa ulkomaalaistaustaisten epäiltyjen osuus on huomattava. Tätä asiaa on turha kiistää. Siitä, että olemme siirtymässä jonkinlaisen jengiytymisen polulle on näkyvillä merkkejä nimenomaan ulkomaalaistaustaisten nuorten keskuudessa.”

Tilastojen ja yhteiskunnassa tapahtuneiden ikävien muutosten valossa Suomi on edennyt vakaasti Ruotsin mallia matkien, joka tarkoittaa väestökehityksen kannalta sitä, että väestön vaihto / muutos tai selkeämmin sanottuna (kanta)väestön korvautuminen maahanmuuttajilla on totta, ei suinkaan salaliittoteoria, kuten punavihreiden ja liberaalioikeiston falangissa väitetään.

Falangi on sopiva sana kuvaamaan poliittisten piirien yhteenliittymää, joka asettui jo vuosia sitten siilipuolustukseen vastustamaan maahanmuuttoon liittyvien totuuksien ääneen sanomista.

Punavihreiden totuuden kieltämiseen pohjaava argumentaatio perustuu ideologiaan (internationalismi), liberaalioikeiston valehtelun takana on puolestaan puhdas ahneus (halpatyövoima) unohtamatta sitä, että punavihreiden ja liberaalioikeiston yhteisenä piirteenä vaikuttaa olevan isänmaa- ja suomalaisvastaisuus.

Huomionarvoista on, että mitä syvemmälle EU-integraatio on edennyt, sitä innokkaammin punavihreiden ja liberaalioikeiston edustajat ovat puolustelleet haitallista maahanmuuttoa.

Orwellilaisittain sanottuna Suomen kansanedustajien enemmistö on valinnut linjan, jonka mukaan valhe edustaa totuutta, pahuus hyvyyttä, tuhoaminen rakentamista ja henkinen rumuus kauneutta.

Heikki Porkka la 29.05. 12:50

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44