Niina Laajapuro, Ihmisoikeustyön johtaja, Amnesty Suomi, kertoi mitä tarkoitetaan Amnestyn vuosiraportissa, jossa väitetään, että Euroopassa noudatetaan kaksoisstandardia turvapaikanhakijoihin liittyen.
Laajapuro Ylen aamussa 29.3.2022:
”Se, että nyt pystytään näin isoja määriä ihmisiä ottamaan vastaan suht ongelmitta, niin se osoittaa kyl sen, että tässä on kyse rakenteellisesta rasismista. Kun sillon aikasemmin 2015, 2016, huomattavasti pienemmät määrät turvapaikanhakijoita muualta maailmasta tuotti suuren kriisin, vastuunkannon kriisin ja sillon keskityttiin lähinnä pitämään ihmisiä ulkona.”
Laajapuron mukaan kaikkiin pakolaisiin pitäisi suhtautua samalla tavalla ja toivottaa heidät tervetulleeksi.
Laajapuro ymmärtää varmasti, että kulttuurit ovat erilaisia, toiset parempia kuin toiset, vaikka kuinka olisi kivaa kuvitella, että kaikki ovat yhtä arvokkaita tapojensa, moraalikoodistonsa, lakiensa ja periaatteidensa puolesta.
Ukrainalaiset ovat kulttuurinsa puolesta eurooppalaisia ja lisäksi lähes kaikki Ukrainasta saapuvat henkilöt ovat naisia, lapsia tai vanhuksia. Miehet jäivät puolustamaan maataan.
Toisin oli vuosina 2015 ja -16, jotka Laajapuro mainitsee. Silloin Eurooppaan ja Suomeen saapuneiden ylivoimainen enemmistö edusti ryhmää nuoret tai nuorehkot miehet naisten ja lasten valtaosan jäädessä valtioihin, joista miehet lähtivät käpälämäkeen.
On tietysti vielä liian aikaista sanoa, kuinka monta terrori-iskua, murhaa, tappoa, ryöstöä, varkautta, laittoman maahantulon järjestämistä ja raiskausta tai muuta seksuaalirikosta ukrainalaiset naiset, lapset ja vanhukset tekevät Suomessa ja muualla Euroopassa tulevina aikoina, mutta epäilen, että aika lähelle nollaa jäädään kaikkien edellä mainittujen rikostyyppien suhteen.
Sen sijaan tiedämme varmuudella, että vuosien 2015 – 16 aikana tulleet ovat syyllistyneet tuhansiin rikoksiin, joista vakavin on terrori-isku. Rikosten joukossa on murhia, tappo, ryöstöjä, pahoinpitelyjä, varkauksia, laittoman maahantulon järjestämisiä sekä runsaasti miedompia rikoksia. Lisäksi tiedetään, että lukematon määrä tulijoista perusti turvapaikanhakunsa valheisiin.
Vuonna 2015 alkanut invaasio oli tuottanut joulukuuhun 2018 mennessä ainakin
1. terrori-iskun,
2. terrori-uhan kasvun,
3. vähintään kolme murhaa ja
4. yhden tapon sekä
5. yli 140 raiskausta, joista osa törkeitä lapsiin kohdistuneita raiskauksia,
6. yli 2 000 pahoinpitelyä,
7. yli 100 laittoman maahantulon järjestämistä,
8. ryöstöjä ja varkauksia,
9. eriasteisia islamilaisen maailman ”kunniakulttuuriin” kytkeytyviä rikoksia
Vuonna 2015 yli 900 turvapaikanhakijaa oli epäiltynä rikoksesta.
Vuonna 2016 vauhti kiihtyi, sillä tuolloin turvapaikanhakija oli rikoksesta epäiltyinä 2 664 kertaa.
Kaikki yllä olevat tiedot liittyen turvapaikanhakijoiden rikoksiin on poimittu Ylen uutisoinnista ja poliisin tilastoista.
Lopetin tarkemman tietojen kirjaamisen vuoden 2018 lopussa, koska näytti siltä, että tieto ei kiinnostanut suomalaisia siinä määrin, että siihen olisi reagoitu vaatimalla hallitukselta ja eduskunnalta toimenpiteitä.
Vakavat rikokset eivät heilauttaneet eduskuntapuolueiden enemmistöä millään tavalla, vaan sama rasismilässytys jatkui viikosta toiseen. Vuoden 2019 eduskuntavaalit todistivat, että kansalaiset uinuivat edelleen ruususen unta, kuten ikävä kyllä taitavat tehdä edelleen.
Yllä oleviin tietoihin viitaten on kysyttävä, uskooko joku oikeasti, että ukrainalaiset naiset, lapset ja vanhukset tuottavat suomalaisille massiivisen määrän surua ja murhetta, kuten ovat tehneet Lähi-idästä ja Afrikan sarvesta saapuneet Amnestyn ja eduskuntapuolueiden enemmistön etnisesti erilaiset suosikit?
Täytyy olla melko kovapäinen ihminen sekä sivistyksen ja suomalaisten vastainen henkilö, jos ei ymmärrä, miksi ukrainalaisiin suhtaudutaan eri tavoin kuin Lähi-idän ja Afrikan tulijoihin, joista islamilaisen maailman edustajat erottuvat seksuaalirikostilastoissa, väkivaltarikoksissa (+ etnojengit erityisryhmänä) ja terrorismin tuottamisessa sekä terroriuhan kasvun yhteydessä.
Toisin kuin Amnestyn edustaja väittää, kyse ei ole rakenteellisesta rasismista, vaan suomalaisten (ja useiden muiden eurooppalaisten) terveestä itsesuojeluvaistosta ja riittävän korkeasta älykkyysosamäärästä, jonka myötä kansalaisten enemmistö kykenee näkemään selkeästi, ketkä ovat aitoja pakolaisia.
Miespuolinen henkilö, joka jättää naiset ja lapset oman onnensa nojaan keskelle kaaosta ja sotaa, ei ansaitse turvapaikkaa, vaan postimerkin peppuun ja palautuksen lähtömaahan.
Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.
Avoin kirje Suomen medialle
su 26.11.2023 21:40Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka
pe 22.09.2023 00:24Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan
ke 18.11.2020 16:56Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa
ti 06.06.2023 16:58Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Suomeen suuntautuva vammaisturismi uhkaa viedä suomalaisten vammaisten oikeudet - Väestönvaihto hyvin nopeaa Helsingissä
to 30.11.2023 14:08Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan
ke 22.11.2023 17:48Lasten vai aikuisten oikeudet
ma 21.08.2023 19:21Totuus murtautuu esiin
la 25.11.2023 20:22Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44