Blogi: Heikki Porkka, to 05.01.2023 11:53

Onko Suomen seuraava pääministeri selkärangaton, selkärankainen vai selfie

 

 

Onko Suomen seuraava pääministeri selkärangaton Petteri, selkärankainen Riikka vai selfie-Sanna?

Viimeisin Yle-gallup kertoo perussuomalaisten suosion olevan noususuunnassa, kokoomuksen loivassa alamäessä ja demarien lähes samassa pisteessä kuin joulukuun mittauksessa.

Pitkään on vaikuttanut siltä, että natseja kaikkialla näkevien Ellun Kanojen ohjauksessa toimiva mielikuvapuolue kokoomus marssii pääministeripuolueeksi ja että selfie-erikoistuneen muotinukke Sanna Marinin johtama, työväenpuolueesta feministien ympärivuotiseksi kesäleiriksi muuttunut SDP jatkaa hallituksessa Petteri Orpon johtaman sinipunahallituksen kakkospuolueena.

Ylen uusimman gallupin myötä näkymä horjahtaa, mutta ei suinkaan katoa, sillä vaikka perussuomalaiset olisi vaalien jälkeen suurin puolue, ennustan, että ilman selkeää voittoa perussuomalaisista ei tule pääministeripuoluetta.

Perustan ajatukseni siihen, että selkärangattoman ja sammakkoja suustaan päästävän Petteri Orpon kiima pääministeriksi on niin kova, että hän ja lähes koko poliittisen uransa ajan venäjämielisyydestään tunnettu Kai Mykkänen vääntävät kulisseissa kassakaappisopimuksen itsensä kanssa yhtä ”suvaitsevaisten” demarien kanssa.

Suvaitsevainen-sana on lainausmerkeissä, koska oikeasti Orpo ja Mykkänen sekä Sanna Marin demarijoukkoineen eivät ole suvaitsevaisia, vaan suvaitsemattomia, mitä tulee rehelliseen puheeseen esimerkiksi maahanmuutosta, islaminuskoisten terroristien motiiveista, seksuaalirikosten voimakkaan kasvun juurisyystä, jengirikollisuudesta ja Ruotsin / Ranskan / Saksan tiestä.

Ruotsi, Ranska ja Saksa tunnetaan muun muassa Belgian ja Britannian ohella erittäin epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikastaan, jonka myötä niiden sisälle on muodostunut runsaasti no go –alueita ja etnojengejä, joiden jäsenet eivät kunnioita lakia ja järjestystä, vaan puukkoa ja pyssyä.

Orpo ja Marin edustavat suomalaispoliitikkoja jo neuvostoajoista vaivannutta todellisuuden kieltämistä, jonka mukaisesti se, mitä me kansalaiset näemme ja tiedämme varmuudella ja mistä useiden eurooppalaisten valtioiden tila kertoo, ei ole totta, vaan totta on se, mitä johtava suvaitsevainen poliitikko kulloinkin keksii väittää.

Neuvostoliitossakin kaikki oli poliittisen johdon mukaan hyvin tai ainakin menossa hyvään suuntaan, vaikka jokainen tiesi, että puute ja kurjuus vaivasivat eikä tilanne ollut etenemässä kuin huonompaan suuntaan.

Mitä tulee puoluejohtajien ja suosituimpien puolueiden (kok, ps, sdp) haluun ja kykyyn puolustaa kansainvälisellä kentällä omaa kansaa, ei liene epäselvää, että tässä suhteessa Riikka Purran johtamat perussuomalaiset loistaa ylivoimaisena ykkösenä.

Puolueen perusteema on ollut jo pitkään suomalaisten edun huomioiminen kaikessa poliittisessa päätöksenteossa. Samaa ”vikaa” ei ole ollut havaittavissa kokoomuksen ja demarien toiminnassa, vaan pikemminkin on vaikuttanut siltä, että kumpainenkin ajaa mieluummin Brysselin kuin suomalaisten etua.

Suomalaisten edulla tarkoitetaan oman kansan ja maan etusijalle asettamista sekä talouden että turvallisuuden sektorilla.

Perussuomalaisten poliittinen tahto tarkoittaa esimerkiksi sitä, että sosiaaliturva olisi kansalaisuusperusteinen eli täyttä etua nauttisivat vain Suomen kansalaiset, joita varten järjestelmä on alun perin rakennettu sen sijaan, että siitä pääsevät halutessaan nauttimaan kaikki maailman kansalaiset, mikäli ymmärtävät hakeutua Suomen rajalle ja lausua sanan asylum.

Itse asiassa Marinin hallituksen päätösten myötä erilaisten sosiaalietuuksien tarjontaa on laajennettu myös niiden osalta, jotka oleilevat Suomessa laittomasti, ilman oleskelulupaa.

Normaalissa kansalaisistaan välittävässä valtiossa laittomasti oleskelevat otetaan säilöön ja poistetaan ensimmäisen tilaisuuden tullen maasta, mutta koko maailman sosiaalitoimiston titteliä kantavassa Suomessa tämä(kin) asia on toisin.

Turvallisuuden osalta suomalaisten etu olisi tiukempi maahanmuuttopolitiikka, jossa poistettaisiin houkutustekijät, jotka vetävät puoleensa erityisen paljon muuttoa kulttuureista, joiden edustajilla on huono sopeutumis- ja työllistymisennuste, mutta suuri todennäköisyys ajautua rikoksen polulle.

Hyvää, valtiolle kannattavaa ja sopeutumiskykyistä maahanmuuttoa ei vastusta kukaan, sillä miksi asettua poikkiteloin maahanmuutolle, joka tuottaa maalle ja kansalaisille hyviä asioita ja jonka edustajat integroituvat ja jopa assimiloituvat suomalaiseen yhteiskuntaan siten, että eivät tarvitse ”kotoutusta”, jota pidän lähinnä kirosanana sekä tyhjänä, mutta erittäin kalliina puuhasteluna.

SDP on selfiekuvistaan ja teinityttömäisestä käytöksestään tutuksi tulleen Sanna Marinin hallituksessa talous- ja turvallisuuspoliittiset näyttönsä antanut eikä niissä ole kehumista.

Ylimääräistä velkaa on otettu varsin huolettomasti miljarditolkulla ja maahanmuuttopolitiikka on löysennetty tavalla, joka toimii sekä talouden että turvallisuuden kannalta negatiiviseen suuntaan.

Energian ja polttoaineiden hintoja on usein perusteltu Ukrainan sodalla, mutta tosiasiassa niiden hinta kipusi kohti taivasta jo ennen sotaa. Välistä vetäjiä löytyy sieltä ja täältä, jonka lisäksi riesana on sähköpörssin typerä hinnoitteluperiaate.

Energian hintaan liittyvistä ongelmista päästään pitkäkestoisesti eroon, mikäli poliittista tahtoa löytyy, mutta se vaatisi lainsäädännön / sopimusten muuttamista sekä säänkestävän ydinvoiman lisärakentamista.

Kun uusia energiapoliittisia ratkaisuja tehdään, niiden pohjana tulisi aina olla OMAN maan huoltovarmuuden ja omavaraisuuden takaaminen. Poliittisen vänkkyröinnin (Brysseliltä täytyy kysyä lupa jne.) sekä erilaisten vastarannankiiskien ja minä itse –ihmisten aikakaudella ei taida tällainen pitkälle tulevaisuuteen katsova muutos onnistua?

Mitä tulee kokoomuksen isänmaallisuuteen, se on katosi puolueesta viimeistään Jyrki Kataisen ja Taru Tujusen aikakaudella, jolloin kokoomus kääntyi pohjoismaisen, koko maailmaa syleilevän sosialidemokratian ja äärivihreyden tielle.

Kumarrus mahdollisimman moneen suuntaan ja erityisen syvä kumarrus Brysseliä kohti – siinä Kataisen ja Tujusen valmistamat eväät, joita ovat sen jälkeen syöneet myös Alexander Stubb ja Petteri Orpo tukijoukkoineen.

Erityisen mielenkiintoista on se, kuinka vähän julkisuudessa on puitu puolueen varapuheenjohtaja Elina Valtosen sanomisia, kun hän kertoi kaksi ja puoli vuotta sitten MTV:n lähetyksessä kokoomuksen halusta, jonka mukaan Suomen pitäisi luopua itsemääräämisoikeudestaan useissa merkittävissä asioissa.

Valtosen ja kokoomuksen tahdon toteutuminen tarkoittaisi lopullista luisumista liittovaltion tielle ja Suomen muuttumista Brysselin alaiseksi pohjoiseksi provinssiksi, jonka maaperää ja taloutta hyötykäytetään aina tarvittaessa riippumatta siitä, mitä mieltä suomalaiset ovat.

MTV:n uutisaamussa 28.7.2020 Valtonen (ent.Lepomäki) kertoi, että "eurooppalaisessa traditiossa liittovaltio tarkoittaa vallan hajauttamista".

Valtonen haluaa, että EU-tasolle (Brysseliin) saadaan "aitoja toimivaltuuksia".

Hän kertoi, että "me kokoomuksessa kannatamme 1) yhteistä puolustusunionia (yhteinen armeija), 2) pankkiunionia, 3) pääomamarkkinaunionia ja 4) ilmastonmuutoksen vastaista unionia".

Lisäksi Valtonen totesi puolueen kannattavan 5) EU:n yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa ja sitä, että EU:lla olisi 6) verotusoikeus jäsenvaltioihin.

Valtonen puhui asioista nimenomaan kokoomuksen kantana eikä kokoomuksen muu johto ole kiistänyt hänen lausuntojaan. Itse asiassa kommentointi on noudattanut samaa linjaa ainakin Orpon osalta, sillä Orpo on muun muassa keväällä 2018 iloinnut siitä, että Suomi maksaa entistä enemmän rahaa EU:lle

Mielestäni Valtosen lausunnot lähentelevät maanpetosrikoksen valmistelua. 

Toki Valtosen lausunnon selustana toimii hänen puoluetoverinsa Jyrki Kataisen johtaman hallituksen iskemä lopullinen sinetti perustuslain muutokselle, jossa lakitekstiin lisättiin kohta, jonka mukaan Suomi on Euroopan unionin jäsen. EU ei pakottanut, mutta Matti Vanhanen (kesk) ja Jyrki Katainen halusivat.

On kyse rikoksesta tai ei, kokoomusta ei voi minkään mittarin mukaan pitää isänmaallisena puolueena, jonka ylimpänä tahtona on edistää Suomen ja suomalaisten etua.

Kuten joku poliitikko muutama vuosi sitten totesi, tiettyjen puolueiden johdon toiminnasta näkyy, että he ovat enemmän itsensä ja Brysselin kuin Suomen ja suomalaisten asialla.

Heikki Porkka to 05.01. 11:53

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44