Negatiiviset kertomukset sivuutetaan ilman huomiota. Mihin anarkisteja enää tarvitaan?
Suomessa valtionkirkko, vasemmistotaiteilijat, Yleisradio, Helsingin Sanomat, sdp, vasemmistoliitto, vihreät, rkp ja kokoomuksen kulttuurimarxilaiset hoitavat homman ilman mustia lippuja.
Evankelisluterilaisen kirkon edustajien ja vasemmistolaisen teatteriväen uusimmassa anarkistisessa tempauksessa valtionapua nauttivien instanssien edustajat lukevat ”esityksissään” kielteisiä turvapaikkapäätöksiä. Valtionapu tarkoittaa suomalaisen veronmaksajan kukkaroa.
Kirkko on jo aiemmin majoittanut tiloihinsa laittomasti Suomessa oleskelevia henkilöitä ja ”soittanut Aleppon kelloja”, joten uusi anarkian muoto ei herätä kirkon osalta ihmetystä.
Sen sijaan outoa on, että opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa toimintaa, jossa hyökätään valtiovallan tekemiä laillisia päätöksiä vastaan tukemalla laittomuutta.
Lopullisia rahoittajia ovat kirkon osalta kaikki suomalaiset veronmaksajat, sillä myös kirkosta eronneet suomalaiset kustantavat kirkon toimintaa eduskunnan tekemän päätöksen myötä.
Kataisen / Stubbin hallituksen laatiman ja Sipilän hallituksen lukkoon lyömän päätöksen mukaan 1.1.2016 astui voimaan ”Laki valtion rahoituksesta evankelis-luterilaiselle kirkolle eräisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin”, jonka myötä vuoden 2016 talousarvioesitykseen kirjattiin seuraavaa:
”Evankelis-luterilaisen kirkon yhteiskunnallisten tehtävien rahoitus uudistuu. Seurakuntien oikeus yhteisöveron tuottoon poistuu ja tilalle tulee lakisääteinen valtion rahoitus evankelis-luterilaisen kirkon yhteiskunnallisiin tehtäviin. Rahoituksen perusteena ovat hautaustoimeen, väestökirjanpitoon ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpitoon liittyvät laissa säädetyt tehtävät. Rahoituksen määräksi vuonna 2016 on laissa säädetty 114 000 000 euroa. Rahoituksen määrää korotetaan vuosittain kuluttajahintaindeksin mukaista yleisen hintatason muutosta vastaavasti.”
Kirkon valtionapurahoitus kuuluu kulttuuri- ja opetusministeriölle, jonka toimiala kattaa sivistys-, kulttuuri- ja kirkollisasiat. Vastaavana ministerinä istuu Sanni Grahn-Laasonen kokoomuksesta, joka toimii myös kulttuuriväkeä edustavien pikkuteatterien kapinoinnin rahoituksen takuunaisena.
Sanni Grahn-Laasonen on ollut ministerikautensa alusta asti innokas monikulttuurisen yhteiskunnan tukija. Hän ulotti 2.5.2016 alkaen valtiojohtoisen monikulttuuripropagandan lapsiin ja nuoriin ”kymmenellä käskyllään”, joista kolme ensimmäistä ohjeistaa monikulttuurisuuden tukemiseen .
Huomattavaa on, että Grahn-Laasonen halusi vahvistaa valtiollista monikulttuuripropagandaa vielä sen jälkeen, kun turvapaikanhakijoiden tekemät raiskaukset ja seksuaalinen ahdistelu olivat jo kaikkien tiedossa.
Lisäksi tiedettiin jo aiemmin, että ”Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa syntyneiden henkilöiden kohdalla (raiskausrikosten) taso oli vieläkin korkeampi, peräti 13-kertainen (kantaväestöön verrattuna)”.
Islam on Suomeen saapuneiden lähi-itäläisten ja pohjois-afrikkalaisten uskonto lähes poikkeuksetta.
Grahn-Laasosta ei hidastanut edes maan heikko taloustilanne vaan hän kaivoi ylimääräiset kuusi miljoonaa lapsille ja nuorille suunnatun monikulttuuripropagandan edistämiseen.
Grahn-Laasosen johtaman ministeriön alainen opetushallitus ohjeisti opettajia Kempeleen raiskaustapaukseen asti tavalla, joka täyttää totalitaristiaatteiden, kommunismin ja natsismin, viitoittaman propagandaviestinnän tunnusmerkit:
”Ennakkoluulojen ja rasismin torjunnassa pitää muistaa, että ennakkoluuloihin ei voi vaikuttaa järkeilyllä tai faktoilla, ennakkoluuloinen tietää kuitenkin olevansa oikeassa. Eri tutkimusten mukaan toimivin keino on vaihtoehtoisten toimintamallien luominen. Ellei se enää ole mahdollista, on koulun tehtävä lopettaa rasistinen toiminta interventiolla. Tässä kuten muussakin pätee sääntö: positiiviset kokemukset luovat positiivisia asenteita, negatiiviset kokemukset ja esimerkit luovat vihaa.
Lasten ja nuorten ennakkoluuloihin ja rasismiin on onnistuneesti vaikutettu yksinkertaisella, mutta pitkäjänteisellä toiminnalla seuraavin askelin:
Ohjeistus oli voimassa 21.5.2010 alkaen, mutta sitä muutettiin 30.11.2015 afgaanimiehen raiskattua 14-vuotiaan kempeleläistytön.
Raiskaustapausta ennen Kempeleen koulutoimi oli organisoinut tapaamisia Kempeleen ala- ja ylä-asteen oppilaiden ja musliminuorten välille. Kempeleessä kerrottiin jopa koulun suunnasta tapahtuneesta vanhempiin kohdistuneesta uhkailusta, jos vanhemmat pyrkivät estämään musliminuorten ja kempeleläiskoululaisten yhteiset hetket.
Kempeleessä sijainneen vastaanottokeskuksen puolesta koululaitoksen ja vok:n yhteistoimintaa edisti vasemmistoliiton oululainen aktiivipoliitikko.
Eduskunta on pakottanut suomalaiset rahoittamaan Yleisradion harjoittamaa monikulttuurimanipulaatiota, jolle ei ole tullut loppua monien kansanedustajien hehkuttamasta Satosen työryhmän nollapaperista huolimatta.
Lisäksi eduskunta pakottaa kaikki suomalaiset osallistumaan ev.-lut. kirkon toiminnan ja taiteilijoiden marxilaisen propagandan rahoittamiseen.
Samat poliitikot, jotka edellyttävät kansalaisilta lainkuuliaisuutta, viittaavat kintaalla kirkon harjoittamalle laittomuudella ja Yleisradion harjoittamalle propagandalle, joka pyrkii kaikin tavoin edistämään laittomien tukemista.
Hallituksen puolesta kirkon ja kulttuuripiirien kapinatoiminnan takaajana hyörii kokoomuksen Sanni Grahn-Laasonen, jota voidaan hyvällä syyllä kutsua hallituksen kulttuurimarxilaisen osaston ykköstykiksi.
Kun sdp joutui ulos hallituksesta, oletti moni, että ulkomaalaispolitiikka saatetaan vihdoin Suomea hyödyttävälle tasolle.
Kokoomus on kuitenkin osoittanut, että ei sota yhtä sdp:tä kaipaa. Kokoomus ei ole jättänyt mitään epäselvää sen suhteen, että puolue noudattaa mieluummin Brysselin ohjeita kuin toteuttaa suomalaisille edullista politiikkaa.
Kuka olisi uskonut 1900 – luvun lopulla, että kokoomuksesta kaivautuu 2000 - luvulla kulttuurimarxilaisuuden lipunkantaja sosialistien rinnalle? Onneksi äitini ei ehtinyt nähdä rappiota, joka on kohdannut hänen isänmaallisena ja kansallisia arvoja korostaneena puolueena tukemaansa tahoa.
Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05.2025 10:37Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04.2025 15:06Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44