Seuraavasta tekstistä on löydettävissä kaksi suomalaista henkilöä, jotka rakastavat omaa maata, kulttuuria ja kansaa niin paljon, että ovat poliitikkoina valmiit suojelemaan kansakuntaa ja kulttuuria kaikin lain sallimin keinoin.
Alla mainittujen ulkomaisten henkilöiden osalta en ota kantaa, koska en ole amerikkalainen enkä venäläinen.
Kaikki muut esille nousevat suomalaiset ovat myyneet sielunsa ulkoisille voimille.
Ikävä kyllä, vaikka kuulostaa kovin dramaattiselta, niin näin nykyinen tilanne on nähtävä tosiasioiden valossa.
A. HS, 22.8.2015, Petteri Orpo (kok):
"On kahta kriittisyyttä. Maahanmuuttopolitiikkaan voi suhtautua kriittisesti tai voi olla niin sanotusti maahanmuuttajakriittinen. Esimerkiksi pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia."
B. Yle, 25.9.2015:
”Halla-ahon tavoitteena on katkaista hallitsematon hakijoiden tulo ja edustajan kutsuma turvapaikkashoppailu EU-maiden välillä. Halla-ahon mukaan esimerkiksi Suomessa on hakijoille liian anteliaat sosiaalietuudet sekä liian löysä politiikka perheenyhdistämisissä ja suojelukäytännöissä.
– Tulijavirta on katkaistava pikaisilla toimilla, Halla-aho linjaa kannanotossaan.
Parakkikylässä pitäisi olla houkuttelevuuden kitkemiseksi vaatimattomat oltavat ja kylän asukkailta pitäisi ottaa kaikki valtion rahat pois.
– Olen kohtuullisen varma, että ilman todellista hätää, tulijat palaisivat viikossa takaisin Ruotsiin, joka joutuisi sen jälkeen valvomaan Tanskan rajaa ja se taas Saksan rajaa, edustaja Halla-aho veikkaa.”
C. Yle, 11.11.2015:
”Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii pysäyttämään turvapaikanhakijoiden saapumisen Suomeen. Käytännössä hän haluaa välittömästi käyttöön rajatarkastukset ja Ruotsin kautta tulevat turvapaikanhakijat takaisin.
– Keinolla millä hyvänsä on saatava turvapaikanhakijat käännytettyä. Tulijat eivät lopu ja tämä voi jatkua vaikka 50 vuotta. Sadat miljoonat haluavat Eurooppaan, Huhtasaari sanoo.”
D. Yle, 26.11.2015:
”Suomeen on saapunut vuoden alusta alkaen yli 30 000 turvapaikanhakijaa, kertoo Maahanmuuttovirasto. Sisäministeriö on arvioinut, että maahan saapuisi vuoden loppuun mennessä noin 30 000–35 000 turvapaikanhakijaa.”
E. Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki blogissaan 31.3.2017:
”–Käpertymällä sisäänpäin ja sulkemalla silmämme me emme menesty. Vihan, kyräilyn ja rasismin sijaan me tarvitsemme yhteiskunnan ja kaupungin, jossa tänne tulevat voivat tehdä muutakin kuin miettiä, saavatko myös perheensä turvaan. Uuden elämän rakentaminen ja uuteen yhteiskuntaan sopeutuminen on mahdotonta, jos huoli muualle jääneestä perheestä on valtava.”
F. Uusi Suomi, 12.5.2017:
”HS: Irakilaiset hälyttävästi esillä raiskaustilastossa – KRP vaatii kovempia toimia”
”Irakilaiset ja erityisesti nuoret irakilaiset korostuvat poliisin tilastoissa raiskausrikoksista. Keskusrikospoliisi (krp)on tehnyt asiasta myös oman selvityksen, kertoo Helsingin Sanomat.
Keskusrikospoliisin tekemän analyysin mukaan tuhatta Suomessa olevaa irakilaista kohden seksuaalirikosepäiltyjä oli 12,9. Vastaava osuus Suomen kansalaisista oli 0,3.”
G. Wikipedia:
”Turun isku tapahtui perjantaina 18. elokuuta 2017 Turussa. Se oli ensimmäinen jihadistisessa tarkoituksessa tehty islamilainen terroriteko Suomessa. Puukolla tehdyn iskun uhreiksi joutui kymmenen henkilöä, joista kaksi kuoli.”
H. Yle, 22.8.2017:
”Presidentti Niinistö: "Suomi ei voi sulkea rajojaan sulkeutumatta itse"
Niinistön mukaan Suomea sitovat kansainväliset sopimukset pakolaisista ja turvapaikanhakijoista.”
Tässä kohdin on syytä kysyä miksi Suomi ei toteuttanut ”kansainvälisiä sopimuksia”, EU-direktiivejä, kuten Halla-aho esitti jo kaksi vuotta aiemmin? Miksi presidentti ei käyttänyt arvovaltaansa ja vaatinut hallitusta suojelemaan omaa kansaa? Miksi presidentti ei astunut terrori-iskun jälkeen kansalaisten eteen lausumaan muutamia lohdutuksen sanoja vaan piiloutui tiedotteen taakse ja antoi tukensa hallituksen noudattamalle äärimmäisen vaaralliselle ulkomaalaispolitiikalle?
EU-direktiivin mukaan ihminen voidaan ottaa säilöön,
1) jotta voidaan määrittää tai varmentaa hänen henkilöllisyytensä tai kansalaisuutensa, jonka lisäksi säilöönotto voidaan toteuttaa,
2) jos on aihetta epäillä, että henkilö pakenee tai
3) jos epäillään henkilön oikeutta saapua alueelle tai
4) jos henkilö voi olla riski kansalliselle turvallisuudelle tai yleiselle järjestykselle.
Direktiivin mukaan Suomi olisi voinut ottaa säilöön (asuttaa suljetulle alueelle) lähes kaikki rajan ylittäneet henkilöt niin pitkäksi ajaksi, että päätös heidän turvapaikkahakemuksestaan on tehty.
Toinen, EU:n rajavalvontaa koskeva direktiivi sallii rajavalvonnan aloittamisen, jos sisäinen turvallisuus tai yhteiskuntarauha vaarantuu.
Direktiivien noudattaminen olisi ehkäissyt tehokkaasti terrori-iskun, miestapon, seksuaalirikokset ja useat muut rikokset, joita turvaa hakemaan tulleet ovat toteuttaneet tähän mennessä.
Kaikista tapahtuneista tosiasioista huolimatta presidentti, hallitus ja pääosa oppositiopuolueista ovat edelleen sitä mieltä, että nykyinen avoimen rajan ja turvaa hakemaan tulleiden vapaan liikkumisen politiikka on paras ratkaisu.
I. Presidentti Niinistö MTV:n presidenttitentissä 13.12.2017 kielteisen päätöksen saaneiden piilottamisesta:
”– Ihmisten suojelu ei ole lain vastaista Suomessa, se vaan pitää pitää mielessä. Ihmiset voivat noudattaa omaa moraaliaan aina siihen pisteeseen asti, että heiltä aletaan kysellä.”
Suomeksi: presidentti Niinistö on lakimieskoulutuksen saaneena henkilönä sitä mieltä, että laittomasti maassa oleskelevan henkilön piilottelu on ihan ok hommaa, jos ei jää kiinni. Arvojohtaja!!
J. Tammikuun 28. päivänä 2018 järjestetyssä presidentinvaalissa 62,7 prosenttia äänestäneistä suomalaisista oli sitä mieltä, että Sauli Niinistö on sopiva henkilö jatkamaan Suomen presidenttinä.
K. Kenraalimajuri Ilkka Laitinen, Rajavartiolaitoksen uusi päällikkö 1.9.2018 alkaen Helsingin Sanomien (10.6.2018) mukaan:
”Mitä se tarkoittaa, että rajat kiinni? Ei se ole kestävää kehitystä, ei se ratkaise mitään. Jos ihmiset ovat tulossa rajan yli, niin he tulevat jos ovat tullakseen.”
Mutta mitä tapahtuu, kun Suomen johtavien poliitikkojen ja valtamedian vihaamat presidentit Donald Trump ja Vladimir Putin saapuvat Suomeen?
L. HS, 4.7.2018:
”Rajavartiolaitos valmistautuu palauttamaan sisärajatarkastukset Trumpin ja Putinin vierailun yhteydessä.”
M. Lopuksi.
Vaikuttaa vahvasti siltä, että Suomen valtionjohto on presidenttiä myöten sitä mieltä, että oma kansa kelpaa "tykinruuaksi" ja poliitikkojen palkanmaksajaksi, mutta muuta arvoa kansalaisille ei taida johtajille olla.
Suomalaisia pidettiin ennen muinoin älykkäänä kansana, joka on valmis puolustamaan maataan, kulttuuriaan ja kansaansa kaikin mahdollisin tavoin.
Nykyisen ilmapiirin ja tilanteen valossa näyttää siltä, että Suomessa ei enää asu se sama sisukas ja nenäänsä pidemmälle katsova kansa, joka siellä asui vielä muutama vuosikymmen sitten.
Ehkä suomalaisten juomaveteen on lirahtanut hiukkasen pissaa viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana?
Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.
Poistettu kirjoitus: Kiusaamisen vastustamisen varjolla
pe 08.01.2021 22:01
Arkkipiispa Viganon osuva tilanneanalyysi
pe 08.01.2021 14:52
Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan
la 19.12.2020 01:26
Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!
su 19.04.2020 22:47
Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan
ke 18.11.2020 16:56
Mitä Yhdysvalloissa tapahtuu keskiviikkona 6.1.2021?
pe 01.01.2021 05:20
Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18
Mielisairas ilmapiiri 2020
to 31.12.2020 18:54
Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13
Viranomaiset eivät uskalla huostaanottaa ISIS-terroristien lapsia
su 03.01.2021 16:55
Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44
Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00
Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille
ke 18.11.2020 17:19
Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07
Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23
Petteri Taalaksen epätieteelliset jorinat Osa 11b
to 12.11.2020 21:34
"Oikeusvaltio" Suomi - valehtelevien ja vastuuttomien poliitikkojen maa
pe 09.10.2020 13:52
Uusi tasa-arvoajattelu murentaa oikeusjärjestelmän perustaa
to 08.10.2020 22:52
Demokratian kujanjuoksu
to 07.01.2021 14:10
Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53
Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15
Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33
Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?
ma 11.05.2020 17:17
Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57
Ankkalammikon Augustinus?
la 19.12.2020 01:29
Gallupit eivät äänestä, vai äänestävätkö?
ke 18.11.2020 17:06