Aion jättää KIRJALLINEN KYSYMYKSEN digitaalisista oikeuksista ja sen säätämisestä lailla. 

Sananvapaus kuuluu Suomen perustuslain 2 luvun suojaamiin perusoikeuksiin. Tämän luvun 12§:n nojalla sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on omalta osaltaan turvannut ennakkopäätöksillään sananvapauden ja erikseen alleviivannut, että sananvapaus koskee myös tietoja, jotka saattavat häiritä, järkyttää tai loukata tiettyä yksilöä.

Suomessa on perinteisesti kansainvälisten arvioiden mukaan vallinnut hyvä tila sananvapaudessa. Viimeisten 10 vuoden aikana maamme sananvapauden tilassa on kuitenkin otettu taka-askelia. Tämä koskee etenkin kansalaiskeskustelua verkkoympäristössä, joka on sosiaalisen median läpilyönnin vuoksi yhä tärkeämpi foorumi suomalaisille. Sosiaalinen media on mahdollistanut reaaliaikaisen viestinnän yhteiskunnan eri kerrosten välillä ja demokratisoinut elitististä keskustelukulttuuria Suomessa, jossa perinteisesti maamme suppea mediakenttä on sanellut ne aiheet, mistä valtakunnassa keskustellaan. Sosiaalista mediaa voidaankin pitää yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden jälkeen yhtenä suomalaista demokratiaa eniten elävöittävänä tekijänä. Tästä johtuen on ollut huolestuttavaa seurata, millä intensiteetillä eivät vain yksityisomisteiset mediatalot mutta myös valtion virkamiehet ja eri julkiset instanssit ovat alkaneet puhua sen puolesta, että vapaa keskustelu sosiaalisessa mediassa pitäisi saada kuriin. Usein näitä sananvapauden rajoitusten tarpeita on perusteltu laissa määrittelemättömän vihapuheen tai niin sanottujen valeuutisten varjolla.

Suomen sisäisen koheesion ja oikeusjärjestyksen varjelemiseksi on selvää, että sosiaalisessa mediassa esiintyvät laittomat uhkaukset ja kunnianloukkaset, väkivaltaan tai joukkotuhoon kannustavat viestit tulee sanktioida rikoslain määräämällä tavalla.

Suomessa on ollut havaittavissa ilmiö, jossa etenkin Facebookissa laitetaan estoon tai poistetaan perussuomalaisten vaaliehdokkaiden profiileja yhteisönormien rikkomisen varjolla, vaikka mitään näyttöä lainvastaisesta tai muutenkaan kyseenalaisesta sisällöstä ei olisikaan. Tämä toiminta on kiihtynyt senkin jälkeen, kun Facebook on käynyt keskusteluja kaikkien eduskuntapuolueiden kanssa. Myös Twitterissä on esiintynyt perussuomalaisen puolueen edustajien tilien selittämättömiä jäädytyksiä. Suomalaisen kansanvallan elinvoimaisuuden kannalta on täysin tuomittavaa, että yksi puolue otetaan sosiaalisissa medioissa kohteeksi ja sen toimijoiden vaalikampanjointi tehdään näillä foorumeilla mahdottomaksi.

Sosiaalisen median yhtiöihin on etenkin USA:n 2016 presidentinvaalien ja lukuisten Euroopan isänmaallisten puolueiden vaalivoittojen jälkeen kohdistunut valtava paine länsimaiden valtapuolueiden taholta. Tämä näkyy siinä, miten verrattain sallivasti vasemmistoliberaalia kansallismielisiin ja konservatiiveihin kohdistettua kiihotusta käsitellään Facebookissa ja Twitterissa yhteisönormien rikkomista arvioitaessa. Kontrasti on iso verrattuna esimerkiksi maahanmuutto- tai islamkriittisiin kannanottoihin, joiden esittäminen helposti johtaa profiilin sulkemiseen. Monissa EU-maissa ovat ennen toukokuun EU-vaaleja nousussa nykyistä poliittista konsensusta vastustavat puolueet, joka lienee pääsyynä siihen, että monet hallitukset ovat aktivoituneet someyhtiöiden kontrollissa. Vasta toissijaisena huolena näyttää olevan todelliset rikolliset teot tai disinformaation levittäminen sosiaalisessa mediassa. Myös EU on vaatinut Facebookia, Twitteria ja muita someyhtiöitä tehokkaampaan itsesäätelyyn, jotta EU-tason säätelyä ei tarvitsisi esitellä someyhtiöitä koskien.

Suomessa tulisi nykyisen oikeustilan selventämiseksi ja laajan sananvapauden varjelemiseksi lailla säätää digitaalisista oikeuksista. Kyseisessä laissa määriteltäisiin verkkoympäristössä tapahtuvaan kommunikointiin osallistuvien henkilöiden ja internet-palvelutarjoajien oikeuksista ja velvollisuuksista. Tämä laki velvoittaisi muun muassa sosiaalisten median yhtiöitä soveltamaan kestäviä länsimaiden demokratian ja oikeusvaltion mukaisia yhteisönormeja, jolloin ei-lailla rangaistava puhe olisi vapaata. Tämä estäisi sen, että ulkopuoliset tahot pääsisivät sopimattomalla tavalla vaikuttamaan etenkin Facebookin ja Twitterin tapaan monitoroida alustojensa keskustelua. Suomi toimisi digitaalisten oikeuksien säätämisellä myös esikuvana muille Länsi-Euroopan maille, joissa kehitys on lähinnä ollut internet-keskustelun rajoittamisen suuntaan. Aloitteellisuudellaan Suomi lisäksi asemoituisi EU:n sisällä komission mahdollisia hyvin drakonisia lainsäädäntöesityksiä vastaan sosiaalisen median yhtiöitä koskien.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko hallitus tietoinen sosiaalisen median sananvapauden kaventumisesta niiden toimijoiden kohdalla, jotka esittävät valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä, joka on ilmennyt muun muassa perussuomalaisten toimijoiden sosiaalisen median tilien perusteettomina sulkemisina ja onko hallituksella valmiutta toimia EU:ssa esimerkkimaana, jolloin digitaalisista oikeuksista säädettäisiin erillisellä lailla, joka takaisi täyden vapauden ei-lailla rangaistavalle puheelle internetissä?