Blogi: Mikko Paunio, ke 15.05.2019 20:55

Maailman muovin kierrätys totaalikaaoksessa Uusi raporttini julki Lontoossa

Avoin kirje Lännen Medialle, Kirkko ja Kaupunki lehdelle (K&K), YLE:lle ja JSN:lle

Lännen Media lukuisine yhteistyökumppaneineen teki Lontoossa the Global Warming Policy Foundationin kesäkuun lopulla 2018 julkaisemasta raportistani (1) uutisen siitä, kuinka vihreällä joukkoviestinnällä motivoidut ihmiset teollisuusmaissa ovat edistäneet maailman merien ja erityisesti Aasian jokiuomien muoviroskaantumista.

K&K:n talousrikoksista ehdonalaiseen vankeustuomioon (1 v 7 kk) ja viiden vuoden liiketoimintakieltoon tuomittu teologian ylioppilas (2) leimasi em. Lännen Median uutisen valeuutiseksi blogissaan (3).

Blogin ingressi ja loppuhuipennus kuului:

”Näin maailmankuva vihreästä salaliitosta, joka yleensä jää äärioikeistolaisten nettilehtien sisälle, muuttui vahingossa uutiseksi oikeissa tiedotusvälineissä. Hupsista” 

Lännen Media säikähti K&K:n blogistia ja dementoi oman uutisensa valeuutiseksi ja leimasi minut K&K:n tapaan diletantiksi ja ”äärioikeistolaiseksi”.

YLE ”oikoi” väärillä ja harhaanjohtavilla Sitran toimijoiden tiedoilla Lännen Median uutista lähes koko viikon ajan sekä printissä että TV:ssä heinäkuun alussa 2018.

Nyt epäsuosioon joutuneen Elina Grundströmin johtama JSN ei ottanut kaltoin kohtelustani tekemääni valitusta edes käsittelyyn. Yritin oikaista minun suuhuni laitettua väitettä, jonka mukaan Kiinaan vielä 2018 olisi viety muovijätettä mm. Euroopasta. YLE toisti hiljattain tämän valeuutisen lapsellisen ja ideologisesti motivoidun (4) ”I love muovi” kampanjan yhteydessä. Sain pienen oikaisun tähän uutiseen värikkään reklamointini ansiosta (5).

Satuin istumaan joulukuun alussa 2017 lähietäisyydellä Kiinan ympäristöministerin ilmoittaessa UNEP:n UNEA3-kokouksessa, että Kiina ei enää 1.1.2018 eteenpäin suostu tuomaan rikkaiden maiden muovijätettä maalleen aiheutuvien valtavien ympäristöhaittojen vuoksi. Miksi väittäisin kesällä 2018, että Kiina tuo muovijätettä Euroopasta?

Jos Lännen Media ei olisi panikoitunut, se olisi saanut tunnustusta siitä, että se oli ensimmäisenä suomalaisena tiedotusvälineenä kertonut totuuden muovin ”kierrätyksen” valtavista globaaleista ympäristöhaitoista. Myöhään viime perjantai-iltana Norjan ehdotuksesta yli 180 maan kannattaessa YK:n vaarallisten jätteiden vientiä säätelevää Baselin sopimusta muutettiin niin, että ensimmäisenä Euroopassa esiin nostamaani muovin ”kierrätykseen” liittyvään ongelmaan puututaan.

Tulevaisuudessa Baselin sopimukseen kirjattujen muutosten myötä EU - maailman pahimpana merien muoviroskaajana - ei enää saa oman jätteensiirtoasetuksen (1013/2006) vuoksi viedä likaisia muoviroskiaan kehitysmaihin ja maailman meriin. Nämä muutokset tulevat aiheuttamaan kaaoksen EU:n jätehuollossa ja aiheuttamaan mittavia ongelmia EU:n kiertotalouspaketin toimeenpanossa.

Uusi raporttini maailman muovin ”kierrätyksen” hirvittävästä nykytilasta on juuri julkaistu (6).

Ympäristöministeriön tiedote Baselin sopimuksen perjantaina päättyneestä COP-14:stä (7).

1. https://www.thegwpf.org/new-report-recycling-plastic-waste-is-making-ocean-litter-worse/

2. https://alueviesti.fi/2012/12/10/entiselle-yrittajien-puheenjohtajalle-ehdollista-ja-liiketoimintakielto/

3. https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/suonpaa-valeuutinen-muovinkierratyksesta

4. http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274762-ylen-i-love-muovi-kampanja-on-humpuukia

5. https://yle.fi/uutiset/3-10720090

6. https://www.thegwpf.org/eu-faces-tsunami-of-plastic-waste-in-wake-of-new-export-restrictions/

7. https://www.ym.fi/fi-FI/Ymparisto/YKn_superkokous_sopi_muovijatetta_ja_vaa(50231)

eksti

Mikko Paunio ke 15.05. 20:55

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän on kolmannen polven sosialidemokraatti ja liittynyt SDP:hen vuonna 1977. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

Korona politisoi myös lääketieteen - Rokotustutkimukset julki heti D-vitamiinitutkimukset ei

la 06.03. 17:27

Petteri Orpo lopaali vaan ei lokaali ilmastosoturi

la 27.02. 17:50

Energiasta ja teollisuudesta tuli SDP:lle vihollisia - Ennen asiat olivat toisin

ma 22.02. 08:56

SDP omaksui kriittisen rotuteorian ja hylkäsi meidät tavalliset suomalaiset (Usari sensuroi artikkelin)

su 14.02. 12:10

Petteri Taalaksen epätieteelliset jorinat Osa 11b

to 12.11. 21:34

Rudy Giulianin paljastukset vasta raapaisseet pintaa - Kaikkien aikojen poliittinen skandaali

su 18.10. 22:05

Iranin koronahelvetin syyt löytyivät israelilaistutkimuksesta

su 11.10. 00:29

Tiedolliseen relativismiin perustuva identiteetti-ideologia uhkaa länsimaita

ti 11.08. 11:45

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02. 00:16

Nyt HS megavalehtelee Delhin ilmansaasteiden syistä

to 23.01. 23:46

blogit

Vieraskynä

Poistettu kirjoitus: Kiusaamisen vastustamisen varjolla

pe 08.01.2021 22:01

Juha Ahvio

USA:n presidentinvaalit 2020, vaalivilppi ja sen todisteet

su 07.02.2021 23:54

Professorin Ajatuksia

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01.2021 11:04

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Facebook bannaa yli kolmen vuoden takaisista päivityksistä?

pe 05.03.2021 19:50

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Mielisairas ilmapiiri 2020

to 31.12.2020 18:54

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Johtaako Helsingin vuokra-asuntojen ylitarjonta keskustan kiihtyvään etnistymiseen?

ti 02.03.2021 23:39

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11.2020 17:19

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Korona politisoi myös lääketieteen - Rokotustutkimukset julki heti D-vitamiinitutkimukset ei

la 06.03.2021 17:27

Heikki Porkka

Kuntavaalit siirtyvät - onko Suomi demokratian osalta kädetön kehitysmaa?

la 06.03.2021 22:16

Tapio Puolimatka

Uusi tasa-arvoajattelu murentaa oikeusjärjestelmän perustaa

to 08.10.2020 22:52

Olli Pusa

Kun kulissit romahtavat

ke 03.03.2021 11:26

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Mikä on kunnioituksen asema arvopohjassamme?

ti 19.01.2021 11:08

Matti Viren

Gallupit eivät äänestä, vai äänestävätkö?

ke 18.11.2020 17:06