Usein sanotaan hurskaasti, että doping on urheilun syöpä. Tai että sen hyväksyminen olisi oikeusmurha rehellisiä eli sääntöjen mukaisesti huipulle pyrkiviä urheilijoita kohtaan. 

Kuitenkin monissa maissa näyttäisi olevan halukkuutta vapauttaa oman maan tähtiurheilijat dopinvalvonnan seurauksista. Me kaikki suomalaisethan muistamme erityisesti tapaus Therese Johaugin, jota norjalaiset rankaisivat kevyemmin kuin säännöt olisivat edellyttäneet. Sen verran rangaistuksessa oli kuitenkin jämäkkyyttä, että norjalaishiihtäjältä jäivät arvokisat väliin.

Ruotsissa on nyt otettu uusi askel dopingrikkomusten kansallista hyväksymisessä. He ovat nimittäin langettaneet vierasjuoksijalleen Meraf Bahtalle dopingin välttelystä rangaistuksen, jolla ei ole tämän osallistumiselle arvokisoihin minkäänlaista merkitystä.

Koska osittain takautuvasti annettu lyhyt rangaistus kuitenkin vaikuttaa Bahtan mahdollisuuksiin kerätä starttirahoja, itse urheilija saa testaajien välttelystään taloudellista tappiota. Tämä on sinänsä oikein. 

On kuitenkin syytä huomata, että rangaistuksen ajoittaminen osin takautuvasti ja sitä kautta kilpailuoikeuden järjestäminen syksyn MM-kisoihin osoitti naapurimaan päättäjien haluavan sinikeltaisten värien menestyvän arvokilpailuissa keinoista piittaamatta. Onhan urheilu suurta viihdettä ja sirkushuvit oiva keino ohjata ihmisten mielenkiinto poliittisista ongelmista vähemmän vaarallisiin asioihin: jo muinaiset roomalaiset tiesivät kansan pysyvän rauhallisena kunhan sillä on leipää ja sirkushuveja.

Lisäksi on syytä panna merkille, että Bahtalle minituomion antaneet ruotsalaiset tulivat ehkä luoneeksi doping-urheilijoille uuden standardin menestykseen. Jatkossa kemiallisten eliksiirien ottamisen jälkeen kannattaa nimittäin olla mieluummin teillä tietymättömillä kuin tavoitettavissa. Näin pääsee lyhyemmällä ja ennen kaikkea arvokisat mahdollistavalla rangaistuksella.

Seuraavaksi me penkkiurheilijat saammekin jäädä jännityksellä seuraamaan lisääntyvätkö dopingin välttelystä annetut rangaistukset ruotsalaisissa huippu-urheilupiireissä - ja miksei muuallakin. Sekä miten puhtaalla pelillä huipulle pyrkivät urheilijat reagoivat asiaan: pyrkivätkö he jotenkin vaikuttamaan dopingista annettaviin rangaistuksiin vai tyytyvätkö vain kohtaloonsa ja lyövät hanskat naulaan kilvoittelemalla pelkästään piirikunnallisen tason menestyksestä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Hyväksyykö norjalainen ministeri huijaamisen?

Tutkimuseettinen ongelma

Poikkeuksellinen ylivoima ei synny ilman poikkeuksellisia keinoja