Blogi: Professorin Ajatuksia, to 25.07.2019 21:37

Pakolaispolitiikassa on siirryttävä suojelemaan eurooppalaista elämäntapaa

Humanitaarisesta maahanmuutosta on aiheutunut niin suuret kustannukset veronmaksajille, etteivät maamme hallitukset ole halunneet laskea niitä, vaikka tuollainen laskuharjoitus Juha Sipilän (kepu) edesmenneen hallituksen ohjelmaan kuuluikin. Suorien kustannusten lisäksi tavalliset kansalaiset ovat maahanmuuttopolitiikkamme seurauksena joutuneet kantamaan myös valtavaa epäsuoraa taakkaa.

Tuo taakka pitää sisällään naisten seksuaaliturvallisuuden heikkenemisen ja sitä kautta suomalaisnaisten elintilan pienenemisen erityisesti yöaikaan. Maahanmuuttajaporukat ovat tuoneet myös uudenlaisen rasistisluonteisen väkivaltaisen ryöstörikollisuuden miesten uhaksi; siinä uhreiksi valitaan erityisesti yksin liikkeellä olevia nuoria.

Oman osansa maahanmuuton tuomasta väkivallasta ovat saaneet myös lapset. Siitä ikävimmän esimerkin on tarjonnut Oulun raiskausrinki, jossa maahanmuuttajat käyttivät systemaattisesti ja pitkään hyväkseen kantasuomalaisia lapsia. Rankimmin hyödynnetty lapsi oli kehitysvammainen tyttö.

Vakavimpana maahanmuuton tuomana taakkana on kuitenkin pidettävä terrorismia ja sen uhkaa. Itse terrorismista meillä on Turun esimerkki ja ISIS-hallinnon kaaduttua Syyriassa ja Irakissa islamilla motivoitujen iskujen uhka on entisestään kasvanut.

Viimeisimpänä muutoksen muotona meille on rantautunut maahanmuuttajataustaisten järjestäytyneiden rikollisjärjestöjen välinen brutaali välienselvittely, josta saimme ensimakua toissapäivänä Helsingissä. Tämä ei sinänsä kohdistu valtaväestöön, mutta aiheuttaa joka tapauksessa vaaran sivullisille ja aiheuttaa myös aineellista vahinkoa - samoin kuin kyseisen käyttäytymisperinteen lievempi muoto, jota on nähty esimerkiksi maahanmuuttajien välisten pizzerioiden reviiritaisteluissa.

Tässä tilanteessa vetoan Antti Rinteen (sd) hallitukseen, että se huomioisi edelle kirjoittamani asiat - ja lisäksi pienemmät maahanmuuton tuomat ongelmat esimerkiksi kouluissa - ja tekisi täyskäännöksen maahanmuuttopolitiikkaansa. Aika on siihen juuri nyt erinomainen, kun EU on etsimässä keinoja ratkaista Välimeren ns. siirtolaiskiista ja Suomi toimii puheenjohtajamaana.

Ratkaisussa keskeistä tulisi olla suurten kehitysmaalaisjoukkojen tulemisen estäminen EU:n alueelle tai ellei se ole mahdollista säilöönotto suljettuihin tiloihin. Oleellista olisi myös eurooppalaisen elämäntavan suojeleminen muuttamalla kansainvälisiä turvapaikanhakusopimuksia. Tai ellei se ole mahdollista, niistä tai jopa koko EU:sta irtisanoutuminen.

Erityisesti turvapaikanhaun subjektiivisesta oikeudesta tulisi luopua ja siirtyä pakolaispolitiikassa kokonaan kiintiöjärjestelmään, joka Suomen osalta olisi mitoitettava siten, että tulijat integroituvat ongelmitta. Käytännössä kiintiön tulisi seuraavina vuosikymmeninä olla äärimmäisen pieni - maksimissaan yksittäisiä henkilöitä vuodessa - kunnes nykyinen maahanmuuttajaväestömme tai heidän jälkeläisensä eivät enää aiheuta edelle kirjaamiani ongelmia oleellisesti enempää kuin valtaväestö.

Jos hallitus - valitettavasti vastoin odotuksiani - reivaisi maahanmuuttopolitiikkansa ehdottamani kaltaiseksi, olisi myös opposition tuettava sen toimia. Erityisesti tätä tulee odottaa sen suurimmilta puolueita Perussuomalaisilta ja Kokoomukselta, jotta muutokset saataisiin maamme lainsäädäntöön perustuslakia myöden.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Altruismi ja pelko leimaamisesta luovat hyvän yhteiskunnan
Oulun tapahtumia ei saa käyttää vihan lietsontaan, vaan maahanmuuttopolitiikan perusteena
Holtittoman maahanmuuttopolitiikan vaarat realisoituivat Ruotsissa

 

 

Professorin Ajatuksia to 25.07. 21:37

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05. 20:23

Pettäjän tie on helppo nakki

to 29.04. 23:26

Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja

to 15.04. 23:16

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01. 11:04

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12. 01:26

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11. 23:28

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11. 16:59

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

to 12.11. 21:23

Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon

ti 10.11. 15:07

Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?

la 07.11. 23:06

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44