Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) linjasi eilen, että "turvapaikan hakeminen on perusoikeus, joka menee kaiken muun edelle". Tämä siis tilanteessa, jossa tätä oikeutta käytetään kansainvaellukseen, jonka päätarkoituksena on tulijoiden elintason kohottaminen muuttamalla leveämmän leivän perässä Eurooppaan.
Asiasta uutisoineen Iltalehden toimittaja teki ministerille kerrankin oikeita ja suoria kysymyksiä. Ja ministeri kiemurteli ja kieltäytyi näkemästä nykyaikaisen kansainvaelluksen aiheuttamia ongelmia: turvallisuusuhat johtuivat hänen mielestään tulijoiden marginalisoitumisesta eikä hän suostunut näkemään edes heidän järkyttävän suuressa osuudessaan seksuaalirikoksissa mitään erikoista.
Sen sijaan Ohisalo kertoi, että hän haluaa laskea turvapaikan saamisen näyttökynnystä eli lisätä elintasopakolaisten määrää maassamme. Samoin hän haluaa palvella heitä luomalla kielteisen turvapaikan saaneille kansainvaeltajille varatien maahamme työllistymisen kautta, mistä lähes varmasti seuraisi uudenlainen näennäistyöpaikkabisnes, jossa liikkuisi pimeä raha työntekijältä bisneksen pyörittäjälle.
On siis selvää, ettei ministerimme ole edes likimain tehtäviensä tasalla vaan puhtaasti tunteidensa vietävissä - eikä asiaa paranna se, että myös pääministeri on maahanmuuttoasioista yhtä pihalla. Siten suomalainen yhteiskunta tulee muuttumaan nykyisen valtioneuvoston toimikauden aikana oleellisesti siitä, mitä se oli viime eduskuntavaalien aikaan. Ellei tämä hallitus sitten kaadu nopeasti omaan mahdottomuuteensa.
Lopuksi on syytä todeta, että Suomen hallituksen - ja siis myös Maria Ohisalon - tärkein tehtävä ei ole turvapaikanhakijoiden oikeuksista huolehtiminen, vaan suomalaisen elämäntavan suojeleminen ja suomalaisten hyvinvoinnista huolehtiminen. Sisäministerillä se tarkoittaa ennen kaikkea maan sisäisesti turvallisuudesta huolehtimista.
Siinä ensimmäinen askel olisi tosiasioiden tunnustaminen nykyaikaisen kansainvaelluksen luonteesta ja seurauksista. Siis esimerkiksi rehellisten ja perusteltujen vastausten etsimistä Iltalehden toimittajan esittämiin kysymyksiin sekä niiden perusteella loogisten johtopäätösten tekemistä. Ja sisäpolitiikan kehittämistä niiden mukaisesti.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU-poliitikkojen toimet johtavat radikalisoitumiseen
Pakolaispolitiikassa on siirryttävä suojelemaan eurooppalaista elämäntapaa
Hallitus aloitti odotetusti korruptiolla
Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30
Luonto ja sen velvoittavuus
pe 29.08.2025 10:51
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23
Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22
Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09.2025 18:20
Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18
Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50
Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13
Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38
Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44
Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00
Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58
Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07
Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23
Komissaari Jyrki Kataisen ja SITRA:n poskettomat kiertotalous- ja ilmastovalheet ja EU:n perikato
ti 21.10.2025 16:46
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09.2025 10:28
Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23
Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23
Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53
Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15
Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33
Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57
Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26
Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44