Blogi: Professorin Ajatuksia, to 05.09.2019 23:27

Onko kepulaisuus katoamassa?

Yle julkaisi uuden puolueiden kannatusmittauksen, jonka mukaan Perussuomalaiset on edelleen Suomen selvästi suosituin puolue. Se ei kuitenkaan ole enää uutinen, mutta sen sijaan keskustan kannatuksen putoaminen historiallisen alhaiseksi - vain 11,6 prosenttiin - on suorastaan uutispommi.

Edellinen Keskustan "ennätys" Ylen gallupeissa oli syyskuulta 2011, mutta nyt se tuli lyödyksi peräti kokonaisella prosenttiyksiköllä. Siinä välissä silloinen tuore puheenjohtaja Juha Sipilä onnistui politiikan ulkopuolelta tulleena nostamaan gallupkannatuksen peräti 26,8 prosenttiin, joka on myös Ylen mittausten ennätys ainakin vuoden 1995 jälkeen.

Nähtäväksi jää, pystyykö uusi pääkepulainen - oli se sitten Antti Kaikkonen tai Katri Kulmuni - tekemään tämän Sipilän tempun. Epäilen, sillä Sipilän etuna oli tietty politiikan ulkopuolisuus ja joukko uusia yritysmaailmasta tulleita raikkaita ajatuksia. Niitä ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa olevan sen enempää Kulmunilla kuin Kaikkosellakaan.

Jos nyt käy niin, ettei heistä kumpikaan onnistu, saattaa edessä olla kepulaisuuden katoaminen suomalaisen politiikan keskiöstä. Syy siihen on itse asiassa helppo löytää: puolueen johto on sinnikkäästi tukenut kehitysmaalaisten kansainvaellusta maahamme vastoin heidän kannattajakuntansa tahtoa. Lisäksi Sipilän hallitustaipaleessa painavat muutkin asiat, joista etenkin Anne Bernerin ministerinpostin hoitamisesta seurasi voimakas vastareaktio puolueen kannattajien - ja monien muidenkin - piirissä.

On selvää, että nykyiset puheenjohtajaehdokkaat eivät tule tuottamaan muutosta puolueen maahanmuuttolinjauksiin - eivät ainakaan istuessaan nykyisessä viherpunamultahallituksessa. Myöskään nykyhallituksen muiden osapuolten maaseutuvastaisuus ei auta keräämään Keskustalle kannatusta ainakaan maaseudulta tai pikkukaupungeista, vaan ne ovat siirtymässä yhä vahvemmin Perussuomalaisten tukialueiksi.

Elämme siis jälleen kerran mielenkiintoisia aikoja Suomen politiikassa. Etenkin nyt kun tämän hetken valovoimaisin poliitikkomme eli Jussi Halla-aho (ps) on palannut eduskuntaan ja sitä kautta lisää näkyvyyttään mediassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreät ja kepulaiset nuoret tahtovat sosialisoida työeläkkeet
Miksi Perussuomalaiset ovat nousussa?
Suomalainen politiikka on rikki

 

 

Professorin Ajatuksia to 05.09. 23:27

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05. 20:23

Pettäjän tie on helppo nakki

to 29.04. 23:26

Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja

to 15.04. 23:16

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01. 11:04

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12. 01:26

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11. 23:28

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11. 16:59

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

to 12.11. 21:23

Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon

ti 10.11. 15:07

Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?

la 07.11. 23:06

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44