Blogi: Professorin Ajatuksia, to 10.10.2019 23:41

Kaunis ajatus, mutta entä todellisuus?

Turkki hyökkäsi eilen Syyriaan kurdien hallitsemalle alueelle. Koska kirjoitin aiheesta jo eilen, eikä tuolloisiin ajatuksiini ole syytä lisätä muuta kuin muistutus yhteenottoa kotisohvalta seuraaville siitä, että sodan alkaessa totuus on aina ensimmäinen uhri. Ja sodan loputtua voimaan jää vain voittajan totuus.

 

* * *


Eteläisen sodan sijaan - niin mielenkiintoista kuin sitä onkin täältä turvallisesta Suomesta seurata - tahdon ottaa esille kotimaisen lapsikatomme, josta toimittaja Maija Aalto kirjoitti kolumnin. Siinä hän valitteli suomalaisen hyvinvointivaltion jääneen niin keskeneräiseksi, ettei enää edes lastenteko maistu.

Asiaa aikansa pyöriteltyään hän päätti kolumninsa kauniiseen nyt syntyville lapsille osoitettuun toiveeseen. Sen mukaan "ehkä se, että sinä olet harvinainen, pakottaa toimimaan toisin. Ehkä kun meillä ei enää ole vaihtoehtoja, meidän pitää oikeasti rakentaa Suomesta sinulle hyvä."

Toiveeseen olisi mukava yhtyä, mutta totuus taitaa olla, että nyt syntyvät ikäluokat joutuvat paljon kovemmille kuin lastensa tekemistä väistävä nykynuoriso. He joutuvat elättämään itseään suuremmat - ja yhä vanhemmaksi elävät - ikäluokat samalla kun maa monikulttuuristuu ja segregoituu työtä tekeviin ja hyvinvointipalvelujen varassa eläviin etnisesti erottuviin luokkiin.

Siten pelkään pahoin, että nyt syntyvät harvinaiset ja rakastetut vauvat tulevat aikanaan kiroamaan vanhempiensa ajattelemattomuuden ja ehkä pakon edessä myös purkamaan näiltä - ja siinä samassa myös itseltään - ne koko elämän mittaiset hyvinvointipalvelut, joista minun ikäluokkani vielä päässee nauttimaan. Nähtäväksi kuitenkin jää, tekevätkö he omien lastensa elämän parantamiseksi enemmän positiivisia päätöksiä lastenhankinnassa. Vai jatkavatko kantasuomalaisen väestön alasajoa omassa ahdingossaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten Y-kromosomi syrjäytynee seuraavien vuosituhansien aikana
Suomen tulevaisuudesta eräiden tilastojen valossa
Kun minä kuolen...

 

Professorin Ajatuksia to 10.10. 23:41

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Yle uutisoi maahanmuutosta

ke 22.01. 21:06

Ahdistunut kansallissosialisti

la 18.01. 22:52

Nigeriläiset ja vastuukysymys

ke 15.01. 22:46

Kasvihuonekaasut eivät liity napajään koon muutoksiin

su 12.01. 21:40

Iranilaisohjuksen seurauksista

la 11.01. 00:08

Iran vastasi Trumpille

to 09.01. 21:46

Markkinatalous Harvardin professorin silmin

ti 07.01. 22:02

Kolme kysymystä USA:n iskuista Irakiin

la 04.01. 22:21

Joulukuussa ei lyöty lämpöennätyksiä

pe 03.01. 23:42

Vanhat ennätykset on nyt lyöty

ke 01.01. 22:34

blogit

Vieraskynä

Australiassa asuva suomalainen kertoo mitä maastopalojen takana todella on

la 11.01.2020 12:45

Juha Ahvio

Leukofobinen "rasisminvastaisuus" kiristää otettaan suomalaisessa yliopistomaailmassa

la 18.01.2020 22:58

Professorin Ajatuksia

Yle uutisoi maahanmuutosta

ke 22.01.2020 21:06

Marko Hamilo

Kaksi kirjaa humanismin hulluudesta

su 22.12.2019 00:08

Jukka Hankamäki

Taas uutta luksuslinnaa ulkomaalaisille tutkijoille

ke 22.01.2020 21:11

Petteri Hiienkoski

Hallituskriisi on myös laillisuuskriisi

pe 13.12.2019 14:45

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Apua, valta vaihtuu

la 04.01.2020 00:01

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

EU tuomitsee possut vankikoppeihin

su 19.01.2020 02:35

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Vihreää ihquu - juuri sitä ihteensä

ke 22.01.2020 21:10

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Hourulan väen ilmastovallankumous julkistettiin

su 17.11.2019 09:51

Heikki Porkka

Keskustan luvalla kohti Pimiää aikaa

ke 22.01.2020 11:54

Tapio Puolimatka

Voiko mies synnyttää?

ma 07.10.2019 23:31

Olli Pusa

Ilmastofarssin käännekohta?

pe 10.01.2020 21:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01.2020 20:49

Reijo Tossavainen

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08.2019 09:24

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Kulttuurimme kärkipaikat

ke 22.01.2020 21:07

Matti Viren

Rahaa Suomen Akatemiasta

la 18.01.2020 23:39