Blogi: Professorin Ajatuksia, ti 03.12.2019 22:23

Antti Rinteen poliittisen uran jälkinäytös

Pääministeri Antti Rinteen poliittisen uran huippu on päättymässä muunnellun totuuden kertomiseen. Jäljellä on enää jännitys siitä eroaako hän itse ja pelastaa hallituskoalitionsa vai jatkaako arvotonta näytelmäänsä koko hallituksen kaatavaan välikysymykseen asti.

Tässä tilanteessa on positiivista se, ettei pääministeri selvinnyt kieroilustaan uhraamalla omistajaohjausministerinsä. Hyvin mielenkiintoisena pidän myös sitä, että puheenjohtaja ja ministeri Maria Ohisalo (vihr) puolueineen oli valmis tukemaan totuudesta lipsuvaa pääministeriään. Tekevätköhän Vihreiden äänestäjät siitä johtopäätöksiä?

Nähtäväksi jää myös se, kadottaako SDP puolueena jo ennestään romahtanutta luottamustaan äänestäjien parissa. Ja sen seurauksena entisestään alentunutta kannatustaan. Tähän vaikuttanee myös se, että ymmärtääkö Rinne itse ottaa eron puolueensa puheenjohtajuudesta, tai tekeekö puolue eropäätöksen hänen puolestaan - vai jääkö hän jostain käsittämättömästä syystä edelleen taakaksi sen johtoon.

Demareiden kannalta on nähtävä erinomaiseksi asiaksi se, että elämme nyt vasta vaalikauden alkupuolta. Siten Rinteen aiheuttaman negatiivisuuden kierteen oikaisemiseksi on aikaa vielä yli kolme vuotta.

Rinnettä kaatamassa olevan Keskustan kannalta keskeinen kysymys liittyy siihen katsotaanko nyt käynnissä oleva näytelmä äänestäjien parissa sankariteoksi vai pelin politiikaksi. Eli kääntääkö puheenjohtaja Katri Kulmunin ja hänen puolueensa toiminta puolueen syöksyvän kannatuksen nousuun.

Kysymys ei ole pikkuasiasta, sillä Maalaisliiton perillisen poliittinen koti maaseudulla on hiljalleen tyhjenemässä väestöstä. Ja siksi sen olisi löydettävä uutta kannattajapohjaa myös suurista kaupungeista, mikäli tarkoituksena on säilyä merkittävänä tekijänä suomalaisessa politiikassa.

Suurilla oppositiopuolueilla eli Perussuomalaisilla ja Kokoomuksella ei tässä tilanteessa ole periaatteessa kuin voitettavaa. Tosin niidenkin pelin politiikan kannalta olisi ollut parasta, mikäli Rinne olisi jatkanut sekoiluaan hallituksensa johdossa mahdollisimman pitkään. Näin oppositio olisi voinut kerätä hänen menoaan ihmetteleviä äänestäjiä taakseen.

Tapahtunut on nyt kuitenkin tapahtunutta ja siksi oppositiopuolueiden on sopeuduttava uuteen tilanteeseen, jossa hallituksen toiminta näyttäytyy ehkä nykyistä fiksumpana. Sellainen saattaisi rajoittaa niiden kannatuksen kasvua, mutta samalla ehkäisisi Suomen ajautumista toimintakelvottoman hallituksen ohjattavaksi, kuten tapahtui Kataisen sateenkaarihallituksen aikana. Valitettavasti toimivakaan punaviherhallitus ei luultavasti tule tekemään Suomen talouden kannalta parasta mahdollista politiikkaa, vaan keskittynee jatkossakin maailmanparantamiseen, vastikkeettoman rahan jakamiseen ja siltarumpuihin.

Siinä mielessä koko Suomen kannalta onnellisin ratkaisu olisi uusien vaalien järjestäminen. Tämä ei kuitenkaan vaikuta tilkkaakaan todennäköiseltä, koska ns. järjestelmäpuolueen paikkamäärä hupenisi liikaa Perussuomalaisten hyväksi, mikäli vaalit pidettäisiin juuri nyt. Tosin sen kannatus saattaa huveta vieläkin enemmän reilun kolmen vuoden kuluttua kun vaalit järjestetään joka tapauksessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Arvoitus
Antti Rinne linjasi hallituksen rahankäyttöä
Antti Rinne: sanahelinää ja jakopolitiikkaa

 

 

Professorin Ajatuksia ti 03.12. 22:23

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05. 20:23

Pettäjän tie on helppo nakki

to 29.04. 23:26

Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja

to 15.04. 23:16

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01. 11:04

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12. 01:26

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11. 23:28

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11. 16:59

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

to 12.11. 21:23

Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon

ti 10.11. 15:07

Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?

la 07.11. 23:06

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03.2024 12:06

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44