Blogi: Professorin Ajatuksia, pe 31.01.2020 17:09

Punavihreä kenttäoikeus

Historioitsija Teemu Keskisarjan maininta neekereistä on aiheuttanut jonkinlaisen some-mylläkän. Sen seurauksena häneltä on kielletty vapaaehtoinen toiminta jalkapalloseurassa mm. auttaen maahanmuuttajien lapsia kotoutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan.

Tapaus on sikäli mielenkiintoinen, että jälleen on triggeröidytty vielä 30 vuotta sitten yleisesti käytössä olleesta sanasta. Sanasta, joka ei ole johdettu amerikankielen halventavasta niggeristä, vaan alkujaan sanasta negro, joka tarkoittaa tummaihoista ihmistä.

Tätä sanaa käyttivät myös amerikkalaiset afrikkalaistaustaiset jazz-muusikot dokumentissa, jota katselin TV:stä jonkin aikaa sitten. Siis jokainen heistä kutsui omaan viiteryhmäänsä kuuluvia ihmisiä sanalla negro, suomeksi siis neekeri.

Haastattelut eivät olleen tietenkään aivan äskettäisiä, vaan 1900-luvun alkupuolelta ja keskivaiheilta. Siis ajalta ennen kuin sanojen demonisointi ja uuskieli otettiin keinoksi ajaa erilaisia yhteiskunnallisia asioita - yhtenä niistä Amerikan mustaihoisen väestön asema.

Katsomani dokumentin perusteella negro-sanalla ei ollut edes Yhdysvalloissa negatiivista leimaa, ennen kuin sille sellainen väkipakolla tehtiin. Sama koskee omaa lapsuuttani ja nuoruuttani Suomessa - neekeri ei ollut halventava ilmaus, vaan neutraali nimitys tummaihoiselle ihmiselle. Siis sellainen, jota saattoi käyttää ilman kulmankohotuksia esimerkiksi koulussa oppitunnilla.

Tällä tapauksella ei ole sen suurempaa yhteiskunnallista merkitystä, mutta se osoittaa sen voiman, joka maamme triggeröityvällä vähemmistöllä on jopa juniorijalkapallossa. Kysymys kuuluu, että miksi ihmeessä me suomalaiset alistumme noin 20 prosentin kokoisen vihervasemmistolaisen väestönosan terrorisoitavaksi jopa äidinkielemme sanavalintojen perusteella?

Enkä tällä tarkoita, että meidän tulisi tänä päivänä käyttää mustista ihmisistä neekeri-sanaa. Sen sijaan totean, ettei sanan mainitseminen ole myöskään rikos, eikä sen käytöstä siten tule myöskään olla minkäänlaisia seurauksia sanojalleen. Ei varsinkaan minkään punavihreän kenttäoikeuden päätöksellä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valeuutinen metsässä
Kansanmurhan välttäminen vaati sankareita
Rasisteja, sanoi Husu

 

Professorin Ajatuksia pe 31.01. 17:09

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05. 20:23

Pettäjän tie on helppo nakki

to 29.04. 23:26

Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja

to 15.04. 23:16

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01. 11:04

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12. 01:26

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11. 23:28

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11. 16:59

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

to 12.11. 21:23

Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon

ti 10.11. 15:07

Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?

la 07.11. 23:06

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44