Saksan liberaalipuolue FDP:hen kuuluvan Thomas Kemmerichin valinta Thüringenin osavaltion pääministeriksi kansallismielisen AfD:n, kristillisdemokraattisen CDU:n ja liberaalien äänillä aiheutti Saksassa valtavan poliittisen kohun, joka noteerattiin isosti myös Suomen medioissa. Thüringenin pääministerivaalien jälkimainingeissa Saksassa voimistuivat vaatimukset AfD:n yhä tiukemmasta poliittisesta eristämisestä. Liittokansleri Angela Merkel kutsui Kemmerichin valintaa anteeksiantamattomaksi ja vaati pääministerivaalia uusittavaksi. Baijerin pääministeri Markus Söder taas piti osavaltiopääministerin vaalia hyväksymättömänä. Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa sosiaalidemokraatit taas toivat Thüringenin tapahtumien johdosta aloitteen alueparlamenttiin, joka läpimennessään tekisi AfD:n äänet mitättömiksi osavaltiopääministeristä ja lakialoitteista äänestettäessä.
Thüringenin pääministerivaalin jälkilöylyjen perusteella on helppo tulla siihen lopputulokseen, että Saksan valtavirtapuolueet halveksivat ja herjaavat demokratiaa. Demokratia nimenomaan elää mielipiteiden monimuotoisuudesta ja vallitsevien dogmien haastamisesta. AfD ei ole mikään natsipuolueen reinkarnaatio, vaan edustaa modernia kansallismielisyyttä, joka on kulkenut voitosta voittoon ympäri Eurooppaa viimeisten 10 vuoden aikana. Tämän vuoksi on ennenkuulumatonta, että täysin demokratian raameissa toimivaa puoluetta yritetään neutralisoida siten, että AfD:n äänet eivät olisi valideja. Se, että on mm. maahanmuutosta eri mieltä kuin muut Saksan puolueet, ei tee kenestäkään demokratian vastustajaa. Vastavallankumous on suorastaan väistämätön silloin, kun vallassa olevat puolueet tuottavat pahaa hedelmää.
Globalisteilla ei ole arvoja. He lähinnä taistelevat perinteisiä arvoja vastaan. Avoimien rajojen ja globalismin ideologian tyhjät lupaukset kirkastuvat päivä päivältä yhä laajemmalle joukolle ihmisiä. Kumpaa luulette, että amerikkalaiset äänestävät presidentiksi? Henkilöä, joka lupaa ottaa koko ikänsä työtä tehneen ja kohta eläkkeelle siirtyvän säästöistä osan ja jakaa sen nuoremmille, vai henkilöä, joka mahdollistaa nuorten kerätä eläketurvansa itse lisäämällä taloudellista toimeliaisuutta? Toimiva yhteiskunta ei muodostu toisiaan vastaan taistelevista luokista, vaikka sosialismi niin väittää. Vauras kansa on hyvä naapuri ja yhteistyökumppani myös muille valtioille. Britit sanoivat vuokrasopimuksensa irti ja aikovat nyt tehdä politiikkaa omista intresseistään käsin.
Kun seuraava maailmanlaajuinen lama tulee, se iskee erityisen kovaa euroalueellemme. Siinä kohtaa Suomen on tehtävä valinta, saatetaanko euroalue loppuun yhteisine valtiovarainministeriöineen vai hajoaako se kokonaan tai osittain. Optimaalisin tilanne 10 vuoden päästä olisi, että EMU olisi suurimmaksi osaksi purkautunut, ja siinä olisivat vain ne maat, joille siitä on aitoa taloudellista etua. Saksan, Itävallan ja ainakin Alankomaiden kansantaloudet ovat integroituneet tiiviisti toisiinsa. Suomen tulisi muiden Pohjoismaiden tavoin palata omaan valuuttaan ja laittaa se kellumaan. Inflaatio- ja korkotaso pysyisi kestävällä tasolla, jos Suomi tekee vastuullista rahapolitiikkaa. Toivottavasti Suomessa on seuraavan laman iskiessä herraonnea, jotta eivät ole höynäytettävissä, kuten tähän asti. Suomi on EU:n jees-mies, vaikka pienenkään maan ei tarvitsisi sitä olla. Päätän kirjoitukseni kysymykseen: miksi Suomi ei ole mukana tuossa joukossa? "Michelin ehdotusta vastustaa erityisesti tiukan linjan maanelikko: Itävalta, Tanska, Alankomaat ja Ruotsi." Vastaus on, koska Suomelle riittää, että olemme yhteisissä pöydissä.
Olen MEP, uskonnon aineenopettaja ja erityisopettaja Porista. Poliitikkona pyrin olemaan aikaansaava ja aktiivinen. Luonteeltani olen avoin ja helposti lähestyttävissä – uskallan ja haluan sanoa mielipiteeni suoraan. http://www.laurahuhtasaari.com Mottoja: "Arguing with a fool proves there are two." "Be yourself because everyone else is already taken."
Alistamisemme menetelmät
ma 08.08.2022 23:48Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka
pe 22.09.2023 00:24Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan
ke 18.11.2020 16:56Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa
ti 06.06.2023 16:58Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Klaus Schwabin ja Thierry Malleretin kyyninen "Suuri Kertomus" on kauhistuttavan "Suuren Resetin" toimeenpano-ohjelma
ti 19.09.2023 16:25Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?
to 03.08.2023 15:45Lasten vai aikuisten oikeudet
ma 21.08.2023 19:21Maahanmuuton seuraukset
to 28.09.2023 21:59Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44