Blogi: Professorin Ajatuksia, ke 26.02.2020 23:37

Koronaviruksen tulevaisuus

Kirjoitin koronaviruksesta reilu kuukausi sitten todeten silloisten tietojen varassa, että Itä-Aasiassa riehuu uudenlainen virus, joka on tarttunut ainakin 62 ihmiseen. Tuolloin ei ollut tietoa, että virus tarttuisi ihmisten välillä, joten viruksen luultiin siirtyvän ihmisiin vain suoraan eläimistä.

Juuri nyt tilanne on aivan erilainen. THL:n mukaan tartunnan saaneita on todettu yhteensä noin 80 200.  Heistä on viruksen takia kuollut 2 700 ihmistä. Virus tarttuu pisaratartuntana monien muiden virusten tavoin, joten tässä tilanteessa viranomaisten tehtäväkseen ottama viruksen maailmanlaajuiseksi epidemiaksi estäminen on äärimmäisen vaikeaa.

Niinpä myös Euroopassa on havaittu jo 280 tautitapausta, joista yksi Suomessa. Tämä henkilö on kiinalainen ja paranemassa kovaa vauhtia. Sen sijaan eteläisen Euroopan maissa tilanne on vakavampi, minkä merkkinä Italiassa ja Espanjassa on asetettu erilaisia karanteenialueita.

Nimen COVID-19 saanut taudinaiheuttaja on tappava, mutta ei mikään AIDS tai Ebola. Sen sijaan sen vakavuus vastaa suunnilleen erityisen ärhäkää influenssavirusta eli se tappaa nykytietojen valossa noin 2-4 prosenttia tartunnan saaneista. Kuolemanriski koskee lähinnä vanhempia miehiä, joiden terveys on jo valmiiksi tavallista heikompi.
 

* * *


Edelle kirjoittamani osoittaa, että olemme tekemisissä vaarallisen viruksen kanssa. Se ei kuitenkaan ole mikään mustan surman tai edes espanjantaudin kaltainen äärimmäinen tuhonaiheuttaja. Ja siksi esimerkiksi sen aiheuttamat pörssireaktiot on helppo nähdä yliampuviksi.

Itse pidän juuri nyt todennäköisenä sitä, että virus karkaa torjuntatoimilta ja leviää kaikkiin maihin tartuttaen huomattavan osan väestöstä - myös suomalaisista. Näin ainakin siinä tapauksessa, ettei sen leviäminen pysähdy influenssaviruksen tavoin pohjoisen pallonpuoliskon kevään ja kesän lämpenemiseen.

Viimeistään ensi vuoden jälkeen tauti kuitenkin laantuu tartunnan saaneiden ihmisten saaman immuniteetin ja mahdollisesti käyttöön saatavan koronavirusrokotteen ansiosta. Sen jälkeinen tulevaisuus riippuu viruksen muuntautumiskyvystä, eli siitä pystyykö se influenssaviruksen tavoin evolvoitumaan siten, että edellisten tartuntojen aikainen immuniteetti tai rokotukset eivät enää anna suojaa sitä vastaan.

Virusten muuntautumiskyky riippuu erityisesti sen genomin materiaalista. DNA-virusten mutaationopeus on alhainen, joten niiden kyky muuntautua on huono. Koronaviruksen genomi on kuitenkin influenssaviruksen tavoin yksijuosteista RNA:ta, joka kopioituu DNA:ta epätarkemmin. Siten sen voi olettaa kykenevän muuntautumaan varsin tehokkaasti.

Tosin koronavirukselta puuttuu toinen influenssan evoluutiota nopeuttava piirre. Se on perintöaineksen jakautuminen useisiin osiin eli segmentteihin, jotka mahdollistavat tehokkaan rekombinaation silloin kun kaksi virusyksilöä tartuttaa saman ihmisen. Siten kaikki geeninsä yhteen segmenttiin pakanneen koronaviruksen evolutiivinen kyky jäänee - nopeasti mutaatioita keräävästä genomin kemiallisesta rakenteesta huolimatta - influenssavirusta jonkin verran alhaisnemmaksi.

Kaiken kaikkiaan on joka tapauksessa varsin todennäköistä, että olemme juuri päässeet todistamaan yhden uuden viruksen siirtymistä eläimistä rasittamaan pysyvästi ihmiskunnan terveyttä. Pidemmällä aikavälillä tulee kuitenkin käymään niin, että ihmisen ja viruksen yhteisevoluutio johtaa tämän koronaviruksen ärhäkkyyden vähenemisee ja sen muuttumiseen yhdeksi varsin jokapäiväiseksi pikkuflunssien aiheuttajaksi.

Tuo ärhäkkyyden katoaminen on seurausta luonnonvalinnasta, sillä vakavasti sairastuneet ihmiset ovat paljon oireettomia ja vähäoireisia viruksen kantajia huonompia uusien tartuntojen lähteitä. Näin valinta suosii niitä viruksia, jotka pääsevät leviämään tehokkaasti ihmisestä toiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tappajavirukset kehittyvät tulevaisuudessa yhä todennäköisemmin Afrikassa
Rokotuksilla hävitetään taudinaiheuttajia
Evoluutioteorialla on ennustusvoimaa

 

 

Professorin Ajatuksia ke 26.02. 23:37

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05. 20:23

Pettäjän tie on helppo nakki

to 29.04. 23:26

Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja

to 15.04. 23:16

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01. 11:04

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12. 01:26

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11. 23:28

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11. 16:59

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

to 12.11. 21:23

Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon

ti 10.11. 15:07

Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?

la 07.11. 23:06

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44