Blogi: Professorin Ajatuksia, ke 15.04.2020 21:53

Luonnonsuojelua yksityisellä rahalla

Vasemmisto ja luonnonsuojelijat ovat yleensä halukkaita ajamaan kaikenlaisia koko yhteiskunnalle kalliiksi tulevia asioita, kunhan ne maksatetaan veronmaksajilla. Eilen saimme lukea tästä virkistävän poikkeuksen.

Ylen mukaan äskettäin edesmenneen Pentti Linkolan muistoksi halutaan nimittäin ostaa muistometsä keräämällä sitä varten halukkailta rahaa. Toisin sanoen Linkolan metsä perustetaan yksityisellä rahoituksella. Tähän ei kai kenelläkään pitäisi olla negatiivista sanottavaa.

Rahat kerätään Linkolan perustaman luonnonperintösäätiön kautta. Se on toimija, joka muutenkin ostaa vanhoja metsiä rauhoittaakseen ne suojelutarkoituksiin. Toistaiseksi sen kautta on suojeltu noin 2 600 hehtaaria suomalaista luontoa ja jokainen lahjoitettu euro käytetään joko niiden hoitotöihin tai alueen laajentamiseen.

Yhteiskunnan kannalta kysymys on tietenkin kimurantti: ovathan säätiön hankkimat metsät - ainakin lähtökohtaisesti - ikuisesti pois talouskäytöstä ja aineellista hyvinvointiamme lisäämästä. Toisaalta Suomessa on vahva yksityisen omaisuuden suoja - ja kaiketi se koskee myös säätiöitä. Niinpä jokainen saa tehdä omistamallaan maalla mitä haluaa, ellei mukaan lasketa metsän luvatonta hävitystä, mikä on yksiselitteisesti kielletty metsälaissa.

Tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että mikäli metsien yksityinen suojelutoiminta saisi toden teolla ilmaa siipiensä alle ja metsäpinta-alasta suojeltaisiin kymmeniä prosentteja, tarkoittaisi se suomalaisen metsäteollisuuden toimintamahdollisuuksien rajaamista. Tästä seuraavalla metsätulojen vähenemisellä olisi suuri vaikutus meidän kaikkien suomalaisten elintasoon.

Laki on kuitenkin järkähtämätön - ellei eduskunta toisin säädä. Niinpä jokainen voi suojella omaa metsäänsä aivan niin paljon kuin haluaa, tarjoaahan valtio siihen puhdasta rahaakin, mikäli kohde katsotaan suojelemisen arvoiseksi. Silloin tosin kyse ei enää ole yksityisellä rahalla, vaan julkisen rahoittajan kanssa, toteutetusta metsänsuojelusta.

Näissä tapauksissa päätökseen tarvitaan aina yksityisen metsänomistajan lupa. Se on siis kokonaan eri asia kuin luonnonsuojelulain perusteella toteutettu metsän rauhoittaminen, jossa valtio pakkolunastaa metsänomistajan maan täyttä korvausta vastaan. Päätöksen lunastuksesta tekevät poliitikot eikä yksityinen maanomistaja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valeuutinen metsässä
Kolmannes pinta-alasta on suojeltava
Suomen metsäpolitiikka on kohdallaan

 

 

Professorin Ajatuksia ke 15.04. 21:53

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05. 20:23

Pettäjän tie on helppo nakki

to 29.04. 23:26

Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja

to 15.04. 23:16

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01. 11:04

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12. 01:26

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11. 23:28

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11. 16:59

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

to 12.11. 21:23

Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon

ti 10.11. 15:07

Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?

la 07.11. 23:06

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44