Ranskan valtiovarainministeri halusi meidän pohjoiseurooppalaisten takaavan eteläeurooppalaisille halpaa rahaa, jotta ne selviävät jaloilleen koronakriisistä. Tahtonsa perusteluksi hän ilmoitti, että se olisi myös meidän etumme mukaista.

Ranskalaisen harmiksi pohjoiseurooppalaiset eivät ole innostuneita eteläisten unionitovereidemme lainojen takaamisesta. Ei myöskään Suomen hallitus, tai ainakaan valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kepu).

Tämä tapaus toi mieleeni oman blogimerkintäni vuosien takaa, eli aikana jolloin meille syötettiin karvasta kalkkia Kreikan talouskriisin yhteydessä. Kirjoitin tuolloin tutkimustuloksista, jotka osoittivat että ihmiset ovat valmiita rankaisemaan niitä, jotka eivät noudata yhdessä sovittuja pelisääntöjä.

Näin myös silloin, kun rankaisemisesta seuraa rankaisijalle kustannuksia, mutta ei hyötyä. Erityisesti halutaan rangaista sellaisia, jotka pyrkivät hyötymään muiden yhteistyöstä kantamatta itse korttansa kekoon.

Ja samasta asiastahan nytkin on kysymys. Eteläeurooppalaiset eivät ole huolehtineet omien julkisten sektoreidensa taloudellisesta kestävyydestä eurojärjestelmässä sovitulla tavalla ja ovat nyt käsi ojossa pyytämässä meitä - asiansa hoitaneita - pelastamaan heidän valtioidensa taloudet. 

Nähtäväksi jää, onko Ranskan ulkoministeri oikeassa siinä, että "tämä ei ole vain taloudellinen haaste, vaan poliittinen ydinkysymys. Joko me seisomme yhdessä ja tulemme kriisistä ulos vahvempina tai sitten valitsemme jakautumisen tien. Silloin kyseessä on tämän eurooppalaisen projektin loppu."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Keskusta ja Kokoomus lahjoittaisivat verorahamme EU:n käytettäväksi
Vanhoja konsteja Kreikalle
Lajityypillistä käytöstä