Minulle soitti jo eläköitynyt ammattikoulun opettaja kertoakseen, kuinka ammattikouluissa oppilaanohjaajat painostavat opettajia päästämään ala-arvoisesti suoriutuneet maahanmuuttajataustaiset oppilaat läpi kouluista. On kuulemma yleistä, että maahanmuuttajataustaisten oppilaiden suoritusten keskiarvo jää alle yhden arvosteluasteikossa, mutta opot ammattikouluissa painostavat opettajia antamaan hyväksytyn päättöarvosanan. Syynä tähän on se, että ammattikoulut saavat valmistuneista rahaa valtiolta. Jotta rahoitus säilyisi entisellään huolehditaan, että osaamattomatkin oppilaat saavat tutkintopaperit kouluista.
Kyseinen opettaja oli tehnyt uran ajoneuvotekniikan puolella ja hän oli toiminut myös lopputöiden vastaanottajana useita vuosia. Näin hän oli hyvin perillä lopputöiden tasosta, jolla oppilaita valmistuu. Kyselin eläköityneeltä ammattikoulun opettajalta ja lopputöiden vastaanottajalta, että päästetäänkö sitten kantasuomalaisetkin ala-arvoisesti suoriutuvat läpi amiksista, kuten maahanmuuttajataustaiset. Hän vastasi, että kantasuomalaiset suoriutuvat lähes aina hyväksyttävästi ajoneuvotekniikan opinnoissa. Samoin venäläiset ja virolaiset pärjäävät hyvin, joskin venäläisillä on usein kuulemma väärennettyjä työtodistuksia opintoihin hakeutuessaan. Ghanalaisetkin nousivat esille erinomaisena ryhmänä, jotka olivat niin huippuunsa motivoituneita, että se herätti jopa yleistä hilpeyttä. Sen sijaan muilla maahanmuuttajaryhmillä opiskelu oli tyypillisesti "löysänä menemistä". Monikulttuurisuus ajoneuvotekniikan puolella näkyi motivaation puutteena, laiskuutena ja etnisinä jännitteinä.
Vaikeimpiin tilanteisiin ammattikoulujen opettajat joutuvat maahanmuuttajaoppilaiden kanssa silloin, kun ammattikouluihin lykätään kielitaidottomia oppilaita. Nämä eivät ymmärrä opetuksesta paljoakaan, mutta läpi pääsevät nämäkin. Välillä tosin on niin totaalisen kielitaidottomia tapauksia, että oppilaita on jouduttu tiputtamaan pois opinnoista.
Amisopettaja kertoi, että ajoneuvotekniikan opetusta oli annettu myös puolustusvoimissa monikulttuurisille porukoille. "S-ryhmälle" oli tyypillistä, että he haukkuivat kouluttajat aina aluksi rasisteiksi, minkä jälkeen käytiin pitkälliset keskustelut asioista, ja tilanteet saatiin normalisoitumaan.
Esitetyn valossa herää huoli siitä, kuinka luotettavaa suomalainen ammattiosaaminen on jatkossa. Alansa ammattilaisiin on tähän saakka voinut luottaa turvallisin mielin. Amisopettaja kertoikin ammattitaidon rapautumisesta huolestuttavan esimerkin omalla alallaan. Hän oli nimittäin tutustunut ajoneuvovahinkotilastoihin. Niissä tietty aiemmin mainittu ryhmä oli ammattiautoilijoissa kuulemma niin yliedustettuna, että muut ryhmät eivät edes yhteensä yllä samoihin vahinkolukuihin.
Pidän saamiani tietoja luotettavina vähintään pääasioiden suhteen. Tarkistin myös googlaamalla, että soittaja oli toiminut ajoneuvotekniikan asiantuntijanatehtävissä. Meillä Suomessa on noussut julkisuuteen aikoinaan myös yliopistojen kohdalla se, kuinka tutkintotodistuksia halutaan antaa liukuhihnalta ja tasosta tinkien niin maisterin- kuin tohtorinkoulutusohjelmissakin, ja tässä on samantyyppisistä motiiveista kyse. Yleisessä tiedossa on myös se, kuinka kehitysmaista tulleita maahanmuuttajia yritetään kotouttaa epätoivoisesti ohjaamalla näitä niin työelämään kuin oppilaitoksiinkin ja toivotaan kielitaidon karttuvan parhaiten tällä tavalla. Voimavaroja ja rahaa kuluisi valtavasti hukkaan, jos esim. puolet kehitysmaamaahanmuuttajaoppilaista jäisi kertaamaan luokkansa ja opettajilta voisi mennä hermot.
Tässä oli kyse ajoneuvotekniikasta jossain ammattikoulussa. Voimme kuitenkin olettaa, että kyseisessä ammattikoulussa on enemmän tai vähemmän samoja ongelmia ja ratkaisukeinoja näihin muillakin opiskelulinjoilla. Samoin voimme olettaa edellä käsitellyn perusteella, että nämä ongelmat eivät koske ainoastaan kyseistä ammattikoulua, vaan ovat yleistettävissä laajemminkin. Ongelman laajuutta ja yleisyyttä kokonaisuudessaan voimme vain arvailla. Eri opintolinjat keräävät erityyppisiä oppilaita. Varmasti on paljon myös Suomeen asettumaan pääsystään kiitollisia kehitysmaista tulleita maahanmuuttajaoppilaita, jotka ovat oppineet suhteellisen ripeästi suomen kieltä riittävästi opiskellakseen sujuvasti, ja motivaatio on korkealla. Ghanalaiset tulivat jo mainituiksi ajoneuvotekniikassa. Tämä ei kuitenkaan poista esitettyä ongelmaa, jossa poltetaan taas suomalaisten verovaroja hukkaan ja rapautetaan luottamusta ammattitutkintoihin.
Kuntavaaliehdokas - Espoo
Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja Espoon kaupunginvaltuutettu. Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.
Alistamisemme menetelmät
ma 08.08.2022 23:48Todisteet: Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat valheita
la 27.05.2023 12:08Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan
ke 18.11.2020 16:56Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa
ti 06.06.2023 16:58Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Rakas kielemme
ke 31.05.2023 22:23Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Äärivasemmisto ja vihreät liittoutuivat oligarkkien kanssa ja paljastivat vanhan epädemokraattisen luonteensa
to 04.05.2023 19:11Mitä Yle ei kerro, se sinun on hyvä tietää - maahanmuutto muslimivaltioista huolestuttaa Viron Suojelupoliisia
to 01.06.2023 12:02WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus
to 18.05.2023 19:39Työperäinen maahanmuutto
pe 21.04.2023 09:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?
ma 11.05.2020 17:17Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Suurista erehdyksistä
to 23.02.2023 21:02Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44