Blogi: Heikki Porkka, ti 09.03.2021 15:26

Sauli sen siinä viime metreillä keksi, kun Sanna ei sanonut mitään

 

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) kuntavaalien siirtoon liittyen: ”THL arvioi, että pahimmassa tapauksessa tapausmäärät voisivat 18.4. eli alkuperäisenä kuntavaalipäivänä olla noin 2 600 – 11 200 pär päivä” . 

Sori vaan, valtakunnanpelottelija Henriksson, esittelemälläsi kauhuskenaariolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Henrikssonin ja puoluesihteerien päätös vaalien lykkäämisestä asettuu varsin omalaatuiseen valoon esimerkiksi seuraavassa esiin tulevien asioiden valossa. Yle 8.3.2021

”THL:n mallinnusryhmään kuuluva erikoistutkija Simopekka Vänskä ei pidä viikonloppuna julkaistua laskelmaa varsinaisena koronamallinnuksena.

Se on puhtaasti korkoa korolle -kaavaan sijoitettu laskuharjoitus.

Oikeusministeriö tilasi THL:ltä perjantaina lausunnon, jonka piti olla valmiina seuraavana päivänä. Vänskän mukaan lausuntoon sisältyvä laskelma ei ole THL:n mallinnusryhmän käsialaa.”

Sanna Marinin (sdp) esikunnasta puolestaan viestitettiin maanantaina (8.3.2021) kuntavaalien siirrosta kysyneelle Iltalehdelle:”Kommentointi ei valitettavasti nyt onnistu” .

Puheet Sanna Marinin ylimielisyydestä ja taipumuksestä äksyilyyn saavat jatkuvasti lisää vahvistusta.

Ehkäpä hän kuittaa mahdollisen tulevan suosion notkahduksen antamalla jollekin juoru- tai naistenlehdelle naisen asemaa tai perheensä arkea koskevan haastattelun, jonka ohessa pääministeristä julkaistaan rintavako- / juhlapukukuvia, jotta auktoriteettiuskovaiset kansalaiset saavat lisää ihastelun tai ihmetyksen aihetta?

Saattaa tietysti olla, että Marin ei ollut vielä saanut ohjeistusta valtioneuvoston uudelta strategisen viestinnän tiimiltä, jonka päällikkö osallistui Tallinnassa työskennellessään propagandan tuottamiseen ollessaan mukana toteuttamassa tilaisuutta, jolla pyrittiin manipuloimaan virolaisia haitallisen maahanmuuton ja monikultturismin kannattajiksi. Kerroin tapauksesta blogitekstissä ”Sukupuolittunutta ja harhaanjohtavaa viestintää Marinin hallituksen tapaan”

Presidentti Sauli Niinistökin kantoi kortensa vaalien siirtämiseen liittyvään keskusteluun astumalla julkisuuteen toisin kuin Turun terrori-iskun jälkimainingeissa, jolloin presidentin sanoja olisi kaivattu enemmän kuin koskaan. Niinistö ei vaivautunut tuolloin lausumaan mitään, vaan toimitti julkisuuteen tyhjänpäiväisen tiedotteen ja julisti muutaman päivän päästä, että Suomi ei voi sulkeutua (aloittaa rajavalvontaa).

Kuntavaalien siirtoon liittyen Niinistö totesi muun muassa seuraavaa: ”Se [kuntavaalit] on massatapahtuma, johon osallistuu miljoonia ihmisiä” .

Ei kai hän voi olla niin höppänä, että luulee oikeasti vaalien olevan massatapahtuma?

Jos uskomme Niinistöä, täytyy meidän pitää myös marketissa käyntiä massatapahtumana, sillä sadattuhannet, tai jopa miljoonat suomalaiset käyvät päivittäin ostoksilla. Niinistöläisen ajatusmallin mukaan suomalaisten täytyy lykätä kaupassa käyntiä siihen asti, että korona saadaan kuriin!!

Vaalit eivät ole massatapahtuma, vaan jokainen hoitaa äänestämisen yksin äänestyskopissa. Esimerkiksi marketissa käyntiin verrattuna koronan saaminen vaaliuurnilla on selkeästi epätodennäköisempää, koska äänestyspaikoilla on valmistauduttu pitämään huoli kansalaisten mahdollisuudesta turvalliseen äänestämiseen. Valvonta on huomattavasti tarkempaa kuin marketissa.

Massatapahtumia ovat esimerkiksi erilaiset musiikkifestivaalit ja suuret urheilukilpailut, kuten olympialaiset sekä jalkapallon ja jääkiekon MM-kisat, joissa samassa tilassa on samaan aikaan useita tuhansia henkilöitä.

Niinistö on lisäksi sitä mieltä, että ihmisten pitää äänestäessä tuntea itsensä vapaiksi ja huolettomiksi.

Eikö Niinistö aidosti tiedä, että kunnat olivat oikeusministeriön tahdon mukaisesti varautuneet hoitamaan vaalit ajallaan siten, että etäisyydet pysyvät riittävinä ja vaalityöntekijät suojattuina. Tästä kertoo esimerkiksi monikulttuurisen Vantaan asukaslehti kaupunginjohtajan viestittämänä sivulla kolme.

Vantaan asukaslehti jaettiin 6.3.2021, samana päivänä, jolloin valtakunnanpelottelija Henriksson kertoi puoluesihteerien tehneen päätöksen vaalien siirtämisestä kesäkuulle.

Suomi taitaa olla maailman ainoa demokraattiseksi itseään väittävä maa, jossa puoluesihteerit päättävät vaalien ajankohdan yhdessä oikeusministerin kanssa. Tämä ei ole vitsi, sillä oikeusministeriö ehti jo vaihtaa sivuilleen uuden vaalipäivämäärän sen jälkeen, kun puoluesihteerit olivat siitä oikeusministerin kanssa sopineet. Oikeusministeriöltä jäi huomaamatta, että Suomen lain mukaan eduskunnan täytyy ensin tehdä päätös siitä, siirretäänkö vaalit vai ei.

Suomessa on nyt toimittu kuten banaanitasavalloissa on tapana toimia.

Ensinnäkään kansa ei ole valinnut puoluesihteerejä päättämään yhtään mistään, sillä puoluesihteerit ovat puolueiden sisältään valitsemia henkilöitä, jotka eivät istu kansanedustajina.

Ja toisekseen, suomalaisessa demokratiassa eduskunta tekee päätökset, joissa lakiin tehdään muutoksia. Pääministeri puolestaan on nykyisin ylin (sisä)poliittinen henkilö, mutta toisin kuin luulisi, Suomen pääministeri ei ole oikeusministerin mukaan ollut päättämässä vaalien siirrosta.

Mielenkiintoista olisi tietää, millaisilla valtuuksilla puoluesihteerit nykyään toimivat Suomessa.

On ilmiselvää, että Suomen politiikasta on johtajuus hukkateillä. Johtajuuden sijaan suomalaiset ovat saaneet jo useaan otteeseen ihmetellä minne pääministeri on piiloutunut juuri sillä hetkellä, kun häneltä kaivataan vastauksia merkittäviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Vaalien siirron lisäksi pääministeri on viime aikoina pakoillut aitoa keskustelua EU:n elpymisrahastosta - sen vaikutuksesta Suomen talouteen ja ennen kaikkea Suomen tulevaisuuteen itsenäisenä valtiona.

Koko kansan rahoittaman Yleisradion tehtävä olisi haastaa pääministeri studioon keskustelemaan jonkun kriittisesti pakettiin suhtautuvan talouden ammattilaisen kanssa. Näin saataisiin aidosti tietoa siitä, onko pääministeri todellisuudessa ymmärtänyt mitä on mennyt sopimaan toveri Tytti Tuppuraisen kanssa ja lisäksi yhä useampi kansalainen saisi ymmärryksen siitä, mistä paketissa on kokonaisvaltaisesti kyse.

Pääministeri Marin ja toveri Tuppurainen käyttävät usein sanaa ”oikea-aikainen”. Tällä kertaa Tuppuraista ei näy missään eikä Marin käytä mitään sanaa, sillä hän piiloutui tapojensa mukaisesti, kun eteen ilmaantui tilanne, johon ei keksinyt riittävän hyvää meriselitystä.

Uusi Suomi yritti ”jauhottaa” Jussi Halla-ahon ja perussuomalaiset kertomalla, että vuonna 2020 peruttiin useita vaaleja.

Vaaleja peruttiin, mutta ne siirrettiin vuodelle 2021 siksi, että koronaan ei osattu varautua nopeassa tahdissa. Toisin sanoen vuonna 2020 koronan vuoksi peruttuja vaaleja järjestetään nyt, kun on saatu muutama kuukausi aikaa toteuttaa vaalit siten, että ne ovat turvalliset äänestäjille ja toimitsijoille. 

Suomen hallituksella ja erityisesti oikeusministeriöllä on ollut yli vuosi aikaa valmistella vaaleja, mutta ministeri Henrikssonin ja oikeusministeriön kansliapäällikön mukaan se ei ole riittävän pitkä aika varautumiseen. Muualla maailmassa kyetään organisoimaan vaalit koronan aiheuttaman alkuhämmennyksen jälkeen, joten ovatko suomalaiset poliitikot ja virkamiehet kyvyttömämpiä kuin ulkomaiset kollegansa?

Perussuomalaisten mukaan tänä vuonna (2021) vaalit järjestetään näillä näkymin ajallaan muualla paitsi ”oikeusvaltio” Suomessa. Toistaiseksi näyttää siltä, että perussuomalaiset on täysin oikeassa. 

Ei kai voi olla niin, että Suomen hallitus on nukkunut vaalien suhteen kuukausikausia ja jättänyt varotoimenpiteistä huolehtimisen huithapelien vastuulle. Eihän voi, vai voiko sittenkin? Henrikssonin ja puoluesihteerien päätös vaalien siirrosta perustuu mallinnukseen, joka on vain laskuharjoitus, jossa ei ole huomioitu rajoitustoimia ja rokotuksia eikä sitä, että koronalle alttiiden määrä vähenee tautitapausten lisääntymisen myötä.

Vanha poliittinen sanonta kuuluu, ”niin on miltä näyttää”. Nyt näyttää kovin pahalta oikeusvaltioperiaatteen ja demokratian näkökulmasta, mutta toveri Tuppurainen ei kapinoi sentin vertaa eikä meppi Petri Sarvamaan (kok) suusta pääse äännähdystäkään. Sarvamaa ja toveri Tuppurainen olivat oikeusvaltioväitteineen Unkarin suhteen kovin äänekkäitä, mutta ovat nyt hiiren hiljaa, kun omissa kolisee.

Miettikääs muutama sekunti millainen meteli Suomen mediassa ja politiikan sinipunavihreässä falangissa (kok, vas, vihr, sdp, kesk, rkp) olisi noussut, mikäli Donald Trump, Vladimir Putin, Viktor Orban tai Jair Bolsonaro olisi ilmoittanut vaalien siirrosta koronaan vedoten.

Olisimme melkoisella varmuudella saaneet lukea, että Trump, Putin ja Bolsanaro käyttävät koronaa sumuverhona kasvattaakseen valtaansa poikkeusolojen aikana? Orbanin kohdalla Iltalehti ehti jo viime kesänä käyttää sumuverho-vertausta. 

Viimeaikaisten yhteiskunnallisten tapahtumien yksi seuraus on varmuudella se, että kansalaisten luottamus poliittisiin päättäjiin ja heidän taustallaan toimiviin virkamiehiin, useisiin asiantuntijoihin ja viestinnän ammattilaisiin, heikkenee.

Oikeusvaltioperiaatetta Suomessa on noudatettu viime aikoina varsin vaihtelevalla tavalla, joka näkyy esimerkiksi siinä, että ministerit eivät ole aina pysytelleet totuudessa koronakriisin eri vaiheissa.

Oikeusvaltiossa valtioelinten ja viranomaisten on toimittava oikeussääntöjen mukaisesti. Perustuslaki on oikeusvaltion perustavaa laatua oleva ”sääntökokoelma” ja sen mukaan ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.

Suomi on ajautunut tai ajautumassa varsin huonoon tilanteeseen, jos merkittävä osa KANSALAISISTA menettää luottamuksen maan poliittiseen johtoon ja ylimpiin virkamiehiin. Jo tällä hetkellä voidaan demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen noudattamisen osalta puhua jonkinasteisesta kriisistä.

 

Heikki Porkka ti 09.03. 15:26

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44