Katsoin hämmästyneenä A-studiota 2.3. Sinne oli kutsuttu haastateltavaksi professori Outi Korhonen, joka on Turun yliopiston kansainvälisen oikeuden professori.
Korhoselta kysyttiin, olisiko kansainvälisen oikeuden mukaista se, että jokin ulkopuolinen maa tai organisaatio (Nato) lähettäisi joukkoja puolustamaan Ukrainaa. Korhosen mukaan se olisi laitonta, koska YK ei ole antanut sille valtuutusta. YK:n turvallisuusneuvostossa Ukrainaan hyökännyt Venäjä kaatoi asiaa koskevan päätöslauselman veto-oikeudellaan. Korhosen mukaan lännen aseapukin Ukrainalla on tästä syystä oikeastaan kansainvälisen oikeuden vastaista.
Kun tuota sepustusta kuunteli, jäi hämmentyneenä miettimään, onko ko. professori sekaisin vai onko kansainvälinen oikeus sekaisin? Siksi pahasti tuo kannanotto soti vastoin tervettä järkeä ja logiikkaa.
Ukrainan sodassa asetelma on selkeä. Venäjä on hyökännyt maahan ja se varmaan on kansainvälisen oikeuden vastaista. Hyökkäystä vastaan taistelee Ukraina, jota hallitsee laillinen hallitus. Sen suoranainen velvollisuus on huolehtia kaikin mahdollisin keinoin kansalaistensa turvallisuudesta. Yksi keino siihen on pyytää mm. aseapua muilta mailta. Pyynnön siis esittää maan laillinen hallitus maassa tapahtuvaa puolustautumista vastaan ja pyynnön esittäminen on varmaankin laillista.
Jos joku maa tekee omissa laillisissa päätöksentekokoneistoissaan päätöksen lähettää tuon maan puolustautumisen avuksi aseita tai joukkoja, sekin päätös on varmaankin laillista. Mutta nyt kansainvälisen oikeuden professori väittää, että hyökkäyksen kohteeksi joutuneen maan avustaminen aseilla tai sotajoukoilla maan hallituksen pyynnön mukaisesti onkin laitonta, jos ei ole YK:n päätöstä avun lähettämisestä. Eli hän väittää, että YK voisi kieltää suvereenia maata auttamasta sotilaallisesti hyökkäyksen kohteeksi joutunutta toista suvereenia maata?
Erikoiseksi asian tekee vielä se, että YK:n turvallisuusneuvostossa Venäjän hyökkäyksen tuomitseminen sai ylivoimaisen enemmistön kannatuksen. Päätöksen voimaantulon esti tämän sodan hyökkääjä Venäjä käyttämällä veto-oikeuttaan. Yksikään muu veto-oikeuden omaava ei käyttänyt sitä. Eli Venäjä ei siis ole jäävi estämään itsensä tuomitsemista. Ja kun YK on halvaantunut, professorin mukaan kukaan ei saa auttaa sotilaallisesti kyseisen maan hallitusta?
Olisi siis syytä selvittää onko kansainvälinen oikeus sekaisin vai onko kyseinen professori sekaisin? Minkäänlaiseen oikeustajuun hänen päätelmänsä eivät istu. Nyt jo on näkyvissä somessa, kuinka Putinin trollit käyttävät kyseisen professorin väitteitä perusteluna, että aseapu Ukrainalle pitää lopettaa.
Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Paavi Leo XIII:n linja
su 25.05.2025 22:15Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Matt Goodwinin uusimmat shokkiluvut Ison Britannian väestönvaihdosta
to 03.07.2025 14:24Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44