Blogi: Olli Pusa, pe 24.11.2023 00:37

Kansa vastaan DEMLA

Venäjän hybridihyökkäys Suomea kohtaan on ilmeisesti monella tapaa yhdistänyt sekä suomalaisia että puolueita. Turvapaikanhakijoiden tunkeminen rajan yli Suomeen tulee jatkona Suomenlahden putkien ja kaapelien sabotointiin. Eduskunnassa selvästi valtaosa puolueista on tiukemman rajalinjan kannalla, vasemmistoliitto ilmeisesti hoipertelee asiassa eniten. Yllättäen monet oppositiopuolueet ovat kehuneet hallitusta ja samalla hallitus on kiittänyt oppositiota asiallisesta toiminnasta ja tuesta. Tässä tilanteessa hyvä lähtökohta.

Oma kysymyksensä sitten on, kuinka tiukkoja linjoja asiassa otetaan. Siinä tuntuu olevan paljon varovaisuutta. Tässä kuten Nato-jäsenyyden hakemisessa keskeisessä asemassa on kansalaisten mielipide. Sitä varmaan poliitikotkin tarkasti kuuntelevat. Yksi keskeinen kysymys on, mitä tehdään rajan yli tuoduille turvapaikanhakijoille? Käännytetäänkö heidät takaisin, kuten tuntuvat tekevän muut Venäjän naapurimaat vai pitääkö meidän ottaa vastaan ”turvapaikanhakijoina” kaikki, jotka Venäjä rajalle kuskaa?

Tästä asiasta teetti ajatuspaja Suomen Perusta tutkimuksen Taloustutkimuksella. Kohderyhmältä kysyttiin:

Mitä mieltä olette seuraavasta kysymyksestä: Suomi ei ota vastaan itärajan yli tulleita turvapaikanhakijoita ja käännyttää nämä takaisin Venäjälle.

Tulokset olivat hyvin mielenkiintoisia. Vastaajista 66% oli samaa mieltä eli palauttaisi tulijat, 18% eri mieltä ja 16% ei osannut sanoa. Kantaa ottaneista siis 78% oli samaa mieltä ja 12% eri mieltä. Kyselyn virhemarginaali oli suuruusluokkaa 3 %-yksikköä.

Kun tuloksia tarkastelee puolueittain (samaa mieltä -eri mieltä) hajontaa on puoluetaustan mukaan:

SDP                                                        59 - 19

Kokoomus                                          87- 8

Keskusta                                             75 – 16

Vasemmistoliitto                           26 – 56

RKP                                                       57 - 8

Perussuomalaiset                           95 – 2

Kristillisdemokraatit                    59 – 20

Vihreät                                                 44-24

Liike Nyt                                             85 – 9

Muu                                                      45 -17

Siis kaikista haastatelluista 2/3-osaa kannatti turvapaikanhakijoiden palauttamista Venäjälle ja kantaa ottaneista vastaajista lähes 80%. Luvut alkavat olla samaa suuruusluokkaa kuin Nato-jäsenyyden kannattamisessa.

Puolueista vain vasemmistoliiton kannattajista enemmistö vastusti turvapaikanhakijoiden palauttamista Venäjälle, siis käytäntöä, jota noudatetaan Baltiassa, Puolassa ja ilmeisesti myös Norjassa.

Toisenlaista käytäntöä ovat ajaneet ns. ”ihmisoikeusjuristit” perustellen kantaansa Suomesta oikeusvaltiona, ihmisoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla. Minun on vaikea ymmärtää, miten Suomi menettää oikeusvaltioluonteensa, jos meidän päätöksentekoelimemme varsin yksituumaisesti torjuvat Suomeen kohdistuvan hyökkäyksen. Ihmisoikeudet on sekava selitys. Suomeen 1939 hyökänneistä venäläisistä suurin osa oli varmaan maan johdon politiikan uhreja. Silti heitä ammuttiin rajalle hyökkäyksen pysäyttämiseksi. Se ihmisoikeuksista. Onneksi nyt ei tarvita ilmeisestikään yhtä kovia keinoja.

Kansainvälisistä sopimuksista voisi todeta, että itärajalla ne eivät enää ole voimassa. Siellä on voimassa ihmissalakuljettajien ja FSB:n sopimukset.

Palauttamista ovat vastustaneet erityisesti viherkommunistiset itsensä ihmisoikeusjuristeiksi julistavat henkilöt, esimerkiksi Martin Scheinin. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen esti tulkinnoillaan Suomelta tehokkaammat toimet vyöryn pysäyttämiseksi. Molempien ideologinen tausta on kommunististen lakimiesten järjestössä DEMLA:ssa. He vetoavat Suomen lakiin, sopimuksiin ym. Onko siis niin, että suuren vallan lainvalmistelussa omanneet DEMLA:n jäsenet ovat muiluttaneet lakiin kohtia, jotka vastaavat heidän poliittista oikeustajuaan, mutta ei kansalaisten valtavan enemmistön oikeustajua? Pitäisikö lainsäädäntö laajasti perata tällaisten vinoutumien korjaamiseksi.

Venäjän hyökkäys varmaan jatkuu ja se keksii varmaan uusiakin ilkeyksiä Suomen pään menoksi. Onneksi selvä enemmistö kansalaisista on hereillä ja valmis vastustamaan hyökkäyksiä ja samoin valtaosa puolueista niin hallituksessa kuin oppositiossa tukee taistelua. Nyt kaivataan ryhdikästä puolustautumista naapurin sikailuilta.


Kaksi kolmesta suomalaisesta käännyttäisi turvapaikanhakijat takaisin Venäjälle - Suomen Perusta

Olli Pusa pe 24.11. 00:37

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06. 10:23

Kuinka pysäyttää Venäjä?

ti 25.06. 12:29

Väkivallasta uskalletaan vihdoinkin keskustella?

ke 19.06. 21:28

Kompassi hukassa?

su 05.05. 00:58

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Eläkekeskustelusta

su 07.04. 15:15

Ahneuden henki?

ti 02.04. 11:13

YLEN häveliästä

pe 02.02. 14:01

Uutta presidentinhallintoa valitsemassa

ma 29.01. 19:33

Presidentti arvojohtajana

la 27.01. 17:00

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda

pe 27.09.2024 20:07

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan

su 06.10.2024 13:57

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44