Teknologiamiljardööri, sähköautoyhtiö Teslan toimitusjohtaja ja avaruusyrittäjä Elon Musk on nyt yhteisö- ja mikroblogipalvelu Twitterin omistaja.
Elon Musk on ostanut Twitterin kiistanalaisten neuvottelujen jälkeen, mikä muuttaa teknologiajätin yksityisomisteiseksi yritykseksi.
Wall Street Journalin mukaan kyseessä olisi yksi teknologiahistorian suurimmista yritysostoista. Sillä olisi myös todennäköisesti maailmanlaajuisia vaikutuksia tulevina vuosina.
Twitteristä on tullut ehkä tärkein poliittisen keskustelun ja tiedotteiden some-alusta sekä tärkeä kanava mielipiteiden että monenlaisen tiedon jakamiseen.
Sosiaalisen median pikaviestipalvelu Twitter ilmoitti myynnistä maanantaina 25.4.2022, ja Musk maksoi 54.20 dollaria osaketta kohti, yhteensä 44 miljardilla dollarilla eli reilulla 41 miljardilla eurolla.
Yrityskauppa on tulos kahden viikon edestakaisen sukkuloinnin jälkeen Twitterin ja Muskin neuvotteluryhmän välillä.
Twitterin hallitus kannatti kauppaa yksimielisesti. Kauppa vaatii vielä sekä Twitterin osakkeenomistajien että kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Yhtiö odottaa kaupan toteutuvan kuluvan vuoden aikana.
Innokkaana Twitterin käyttäjänä tunnettu Elon Musk on perustellut painokkaasti haluaan ostaa pikaviestipalvelu sananvapaudella.
"Sananvapaus on toimivan demokratian kulmakivi ja Twitter on digitaalinen tori, jossa keskustellaan ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta elintärkeistä asioista", Musk korosti Twitterin tiedotteessaan.
"Haluan myös tehdä Twitteristä entistä paremman tuomalla siihen uusia ominaisuuksia. Haluan tehdä algoritmeista avoimeen lähdekoodiin perustuvia luottamuksen lisäämiseksi ja päihittääkseni roskapostibotit ja todentamalla kaikki käyttäjät. Twitterillä on valtava potentiaali - odotan innolla yhteistyötä yrityksen ja käyttäjäyhteisön kanssa sen avaamiseksi", hän summasi.
Musk on Forbesin mukaan maailman rikkain henkilö, jolla on lähes 279 miljardin dollarin omaisuus.
Elon Reeve Musk on eteläafrikkalaissyntyinen kanadalais-yhdysvaltalainen yrittäjä, sijoittaja ja keksijä, joka asuu nykyisin Yhdysvalloissa.
Musk oli yksi PayPalin perustajista ja on SpaceX-yrityksen perustaja ja kantorakettien kehittäjä. Musk toimi lisäksi aurinkoenergia-asentaja SolarCityn hallituksen puheenjohtajana ja on perustanut vuonna 2016 The Boring Companyn, jonka tarkoitus on porata tunneleita liikennekäyttöön. Musk on myös yksi aivosirua kehittävän Neuralink-yrityksen perustajista.
Viime vuonna Time-lehti nimesi Elon Muskin vuoden henkilöksi.
Ennen Twitter-ostoansa Elon Musk twiittasi ideoistaan useita kertoja yli 86 miljoonalle seuraajalleen esimerkiksi siitä, mitä hän voisi tehdä, jos hän ostaisi yrityksen.
Hän vitsaili, että "jos Twitter-tarjouksemme onnistuu, kukistamme roskapostibotit tai kuolemme yrittäessämme sitä!"
Hän julkaisi myös erilaisia kyselyjä siitä, mitä käyttäjät saattavat haluta, kuten "muokkaa" -painikevaihtoehdon virheellisille twiiteille.
Uutiset Muskin Twitterin haltuun saamisesta ovat herättäneet vasemmistossa närkästystä siitä, että "sananvapaus- absolutistilla", kuten Elon Musk itseään nimittää, olisi vaikutusvaltaa sosiaalisen median pikaviestipalvelun tapahtumiin.
Usein hilpeästi esiintyvä Elon Musk on synnyttänyt yhtäältä niin raivoa kuin paniikkiakin Twitterin wokettajissa.
Ihmisoikeusjärjestöt ovat jo esittäneet pelkäävänsä Elon Muskin noustessa Twitterin vallankahvaan sen voivan johtaa vihapuheen yleistymiseen.
Suomessa Elon Muskin Twitter-kauppa synnytti hetimiten odotettua ärtyisyyttä valtamedioissa.
Yle mustamaalasi ja maalitti Elon Muskia peräänkuuluttamalla: "Alkavatko trollit ja valeuutiset nyt hallita keskustelua?"
Mielipaha ja suuttumus siitä, että Elon Musk aikoo vaalia sananvapautta Twitterissä niin laajasti kuin mahdollista, kiteytyy selvästi myös Iltalehden kolumnin otsikkoon keskiviikkona 27.4.2022: "Elon Musk vie paskapuheen seuraavalle tasolle".
"Mitä kannattaa tehdä, jos tykkää sekoilla internetissä ja sattuu lisäksi olemaan maailman rikkain ihminen?
No ostaa internet – tai ainakin suosikkipalanen sitä", Oskari Onninen kirjoittaa katkerana kolumnissaan.
Britanniassa puolestaan esimerkiksi pääministeri Boris Johnsonin tiedottaja on esittänyt vaatimuksia ja kehottanut Elon Muskia pitämään Twitterin "vastuullisena" sisältösensuurin avulla.
Britannian viranomaiset näyttävät olevan kauhuissaan siitä, että Elon Musk Twitterin uutena omistajana saattaa estää heidän tulevan ohjelmansa tehostetusta verkkosensuurista.
Iso-Britanniassa on jo voimassa tiukat sensuurilait ja siellä on äskettäin laajennettu suut tukkivia, sensuurihenkisiä tavoitteita puuttua "haitalliseksi" katsomaansa sisältöön sosiaalisessa mediassa.
Euroopan unionin sisämarkkinoista, teollisuuspolitiikasta, matkailusta, digitaalisuudesta, puolustuksesta ja muun muassa avaruudesta vastaava "tsaari" Thierry Breton on uhonnut, että Muskin on toteltava myös hänen EU:nsa sääntöjä ja määräyksiä, joihin kuuluu niin ikään ei-toivottujen ajatusten sensuuriin liittyvät asiat.
"Elon, täällä on säännöt", Financial Times raportoi Bretonin sanoneen. "Olet tervetullut, mutta nämä ovat meidän sääntömme. Sinun sääntösi eivät ole voimassa täällä."
"Jos [Twitter] ei noudata lakejamme, sillä on seuraamuksia - 6 prosenttia tuloista ja, jos ne jatkuvat, toiminta kielletään Euroopassa", EU-byrokraatti jatkoi uhkailua.
Elon Musk on noussut sankariksi monien konservatiivien silmissä viime aikoina, koska hän on julkisesti vastustanut sensuuria Twitterissä.
Konservatiivit ja sananvapausaktivistit ovatkin ilmaisseet toiveikkuutensa siitä, että Musk voisi pakottaa Twitterin sallimaan aidosti vapaan ajatustenvaihdon, mutta jää nähtäväksi, mikä rooli hänellä tulee olemaan.
Yhtenä yksityiskohtana Elon Muskin Twitter-kauppojen vaikutuksista on esiin nostettu vaalivilpin avulla syrjäytetty Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, jonka Twitter esti pysyvästi Yhdysvaltain kongressitalon valtauksen yhteydessä tammikuussa 2021.
Trump kertoi Fox Newsille maanantaina 25.4.2022, ettei hän aio palata Twitteriin, vaikka sinne pääsy hänelle annettaisiinkin, vaan jatkaa oman, virallisesti viime kuussa lanseeratun Truth Social -kanavansa käyttöä kannattajiensa tavoittamiseksi.
"En aio mennä Twitteriin, aion pysyä totuudessa (Truth)", Trump sanoi.
"Toivon, että Elon ostaa Twitterin, koska hän tekee parannuksia siihen ja on kunnon kaveri."
Huomionarvoista on, että Elon Musk on kiinnittänyt huomiota Donald Trumpin perustamaan sosiaalisen median sovellukseen, Truth Socialiin (Totuuden kanava) ja muun muassa keskiviikkona 27.4.2022 twiitissään kertoi sen päihittävän tällä hetkellä Twitterin ja TikTokin Apple Storessa.
Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan
su 06.10. 13:57Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10. 15:30Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10. 14:12Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09. 20:07Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06. 10:23