Life Site News kertoo pojasta, joka 12-vuotiaana halusi muuttaa sukupuolensa tytöksi, mutta kaksi vuotta myöhemmin muutti mielensä.
Patrick Mitchellin tarina esitetään Australian 60 minuuttia -ohjelmassa sunnuntaina kello 20.30.
Patrick oli ollut vain 7-vuotias, kun hän oli ensi kerran kuullut sanan "trans".
"Kun hän oli pieni poika, hän pukeutui tytön vaatteisiin ja yhdessä vaiheessa hän pyysi minua ottamaan yhteyttä lääkäriin pystyäkseen muuttumaan tytöksi", pojan äiti sanoo.
Se oli ollut alku "tunteisiin perustuvalle matkalle", joka viisi vuotta myöhemmin diagnosoitiin sukupuolidysforiaksi ja poika aneli jo äidiltään lupaa vaihtaa sukupuoltaan.
Pojan äiti kertoo nähneensä poikansa kamppailleen "sukupuolensa" kanssa ja alkoi varovasti puhua aiheesta pojan kanssa nähtyään televisiosta tarinan transsukupuolisesta henkilöstä.
Lääkärin diagnoosin avulla äiti antoi pojalleen luvan aloittaa "tytöksi muuttumisen".
Kuitenkin kaksi vuotta myöhemmin saatuaan estrogeenihormoneja, poika muutti mielensä.
Hän lopetti estrogeenilääkityksen, joka oli muuttanut hänen kehoaan ja valmistautuu nyt ylimääräisen rintakudoksen poistoleikkaukseen ollakseen jälleen normaali poika.
Tämän vuoden alussa, kun opettajat alkoivat viitata hänen olevan tyttö, Patrick tunsi olevansa erilainen ja pohti, onko hän tehnyt todellakin oikean päätöksen. Kutsuminen tytöksi sai hänet tajuamaan, että hän on poika.
"Aloinkin ymmärtää, että minulla oli todella mukava olo kehossani poikana. Joka päivä minusta tuntui aina vain paremmalta", Patrick sanoo.
Hän kääntyi taas äitinsä puoleen.
"Hän katsoi minua silmiin ja sanoi, ettei olekaan varma siitä, olisiko hän tyttö", Alison-äiti kertoo.
Äiti ihaili poikansa rohkeutta puhua asiasta eikä tiennyt mitä tuleman pitää, mutta ymmärsi pojan ajatusten olleen koko ajan kiinni vain omassa kehossa.
SexChangeRegretin perustaja Walt Heyer kertoo itsekin olleensa "translapsi".
"Tämä tarina Patrickista todistaa, että transaktivistilääkäreillä ei ole mitään keinoa näyttää toteen, ketkä ovat translapsia ja ketkä eivät ole", Heyer vahvistaa.
SexChangeRegret on sivusto henkilöille, jotka katuvat sukupuolensa vaihtamista ja sieltä löytyy tutkimustietoa siitä, että sukupuolenvaihdosoperaatiot eivät todellakaan paranna transseksuaalien elämää.
Heyerin mukaan "tällaisilla transaktivistilääkäreillä" ei kuitenkaan ole mitään ongelmaa laittaa käyntiin hoitoja "harkitsemattomasti ja viedä niitä eteenpäin".
"Jatkuva ja jääräpäinen vanhempien, lääkäreiden ja koulujen toistuva vakuuttelu saa lapset luulemaan olevansa transsukupuolisia", Heyer toteaa.
"Kun vastakkaista sukupuoli-identiteettiä tuetaan, kenellä tahansa lapsella saattaa lopulta kehittyä sukupuolidysforian oireita. Patrick oli onnekas, koska hän tunnusti viihtyvänsä pojan kehossaan."
Heyerin mielestä lapsia ei saisi painostaa jatkuvilla vaatimuksilla tai houkutella heitä lääketieteellisiin vastakkaiseen sukupuoleen perustuviin hoitoihin ennen 18 ikävuotta.
"Tuolloin heitä olisi vaadittava käymään läpi psykologiset arvioinnit, jotta voidaan selvittää, aiheuttavatko samanaikaiset muut käsittelemättömät psykologiset häiriöt nuoren identifioitumisen transseksuaaliksi", Heyer sanoo.
Heyerin mainitsemat "muut häiriöt", kuten kehon dysmorfinen häiriö, kaksisuuntainen mielialahäiriö, dissosiaatiohäiriö, masennus, ahdistuneisuus ja Aspergerin oireyhtymä ovat hänen mukaansa "yhteydessä vastakkaisiin sukupuoli-identiteetteihin", mutta mikään niistä ei "vaadi hormonisalpaajia tai sukupuolen muuttamista osana hoitoa".
Oikealla Mediallakin blogeja kirjoittava "Musta Orkidea" on transsukupuolinen mies, mutta silti konservatiivi ja transkriittinen. Hän varoittaa transsukupuolisia menemästä sukupuolenvaihdoshoitoihin ja -leikkauksiin.
"Jos vaan kykenet elämään alkuperäisessä kropassasi ilman mitään transhoitoja, niin tee niin. Kaikki sukupuolenvaihdoshoidot ovat erittäin rankkoja ja jos vaan kykenet olemaan ilman niitä, niin hyvä."
Hänellä on omaa kokemusta ja hän vakuuttaa, että "se ei ole mikään huviretki ja takaisinpääsyä ei ole".
Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan
su 06.10. 13:57Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10. 15:30Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10. 14:12Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09. 20:07Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06. 10:23