Blogi: Henna Kajava, to 23.08.2018 00:24

Kouluväkivallan uhrit hukkuvat kiusaamistermin alle

Tänään alkoi Espoon opetuslautakunnan syyskausi. Oli hienoa, että saatiin katsaus myös koulukiusaamistilanteeseen, vaikka asia ei ollut esityslistalla.  Aihe nousi listan ulkopuolelta, koska erästä lautakunnassa asia oli juuri koskettanut omakohtaisesti. Kiva-kouluun on laitettu miljoonia, mutta kiusaaminen on vähentynyt vain pari prosenttia.

Eräs merkittävä ongelma on siinä, että kiusaamisen alle niputetaan hyvin erityyppistä käytöstä. Fyysinen väkivalta tulisi aina erotella ja käsitellä kokonaan erikseen, eikä sitä tulisi kutsua epämääräisesti kiusaamiseksi. Sehän on rikosoikeudellisestikin pahoinpitelyä.

Fyysinen väkivalta on yleisesti ottaen vakavampaa kuin henkinen, koska fyysiseen väkivaltaan liittyy aina myös henkinen väkivalta. Olisi erittäin tarpeellista saada tilastoa siitä, kuinka suuri osa oppilaista joutuu nimenomaan fyysisen väkivallan kohteiksi koulussa. Sellaista tietoa ei näy olevan saatavilla, vaan väkivallan uhrit hukkuvat suurpiirteisen kiusaamistermin alle. Kaikkiaan joka kymmenes oppilas joutuu Espoossa koulukiusatuksi viikoittain, mikä on paljon.

Kiusaaminen on saatu yleensä loppumaan, kun lapsi on kertonut siitä ja asiaa on käsitelty koulussa. Kuitenkin 15 %:ssa tapauksista kiusaaminen on jatkunut ja jopa pahentunut siitä kertomisen jälkeen.

Kouluille tarvittaisiin erilliset toimintaohjeet, kuinka puuttua tilanteisiin silloin, kun oppilaisiin kohdistuu yleensä vakavinta kiusaamista, eli fyysistä väkivaltaa. Tällöin prosessin on edettävä erityisen nopeasti oppilaan suojelemiseksi uudelta pahoinpitelyltä. Toki vanhemmat voivat nostaa oikeusprosessin ja pahoinpitelysyytteen pahoinpitelijää vastaan, mutta kuinka moni vanhempi jaksaa ryhtyä tähän - etenkin, jos pahoinpitelijä on vaikka vasta ekaluokkalainen?

Jo pelkkä uhka toiseen kouluun siirtämisestä toimii monen kiusaajan tai pahoinpitelijän kohdalla, kun se tälle uskottavasti esitetään. Kaikkiin tämä ei tietenkään tehoa. Myös Sope- eli erityisluokalle siirtäminen on vaihtoehto, mutta siihen tarvitaan oppilaan vanhempien suostumus. Harva tietää, mutta siirtäminen on mahdollista myös ilman vanhempien suostumustakin, jos opetuslautakunta niin päättää.

Koulujen opettajat ja rehtorit puuttuvat hyvin vaihtelevasti kiusaamiseen ja väkivaltaan. Sen vuoksi kouluille tarvitaan selkeät ja velvoittavat toimintaohjeet sekä kiusaamiseen, että väkivaltaan puuttumiseksi ja prosessin on edettävä sitä ripeämmin, mitä vakavammasta tilanteesta on kyse. Toimenpidepolkujen päässä on oltava aina viimesijaisena vaihtoehtona piinaavan oppilaan siirtäminen toiseen kouluun tai Sope-luokalle - ikään katsomatta. Jos käyttäytyminen muuttuu, pääsee taas takaisin tavalliseen luokkaan.

Henna Kajava to 23.08. 00:24

Henna Kajava

Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja kuntavaikuttaja Espoosta (1. varavaltuutettu, opetuslautakunnan jäsen). Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.

tuoreimmat

Logged in: Loisivatko hikikomoreiksi vetäytyneet suomalaisnuorukaiset?

ma 20.04. 01:30

Huonosta eläinten kohtelusta koronaepidemiaa ja antibioottiresistenssiä

pe 03.04. 14:40

Maahanmuutto vie nuorilta asunnot

la 07.03. 12:49

Yle: Suomi seuraa Ruotsin tietä

su 01.03. 16:43

HS: Nepalilaisten ravintoloiden annetaan pyöriä orjatyövoimalla

to 20.02. 00:53

Arabiankieliset Espoon peruskoulujen suurin vieraskielisten ryhmä

la 15.02. 13:31

Etnisiä kauppoja katsotaan läpi sormien?

la 08.02. 23:33

ISIS:in vangin tositarina - Nadia Murad

la 25.01. 04:43

EU tuomitsee possut vankikoppeihin

su 19.01. 02:35

HS: Miljoonia ihmisiä tulossa ehkä pian Eurooppaan

ma 06.01. 16:06

blogit

Vieraskynä

Pedofiilipropagandaa sukupuolentutkimuksen peruskurssilla

la 16.05.2020 23:43

Juha Ahvio

Se on salaliittoteoria!

to 21.05.2020 23:17

Professorin Ajatuksia

Se on laatu eikä määrä - mutta miten lasku maksetaan?

to 21.05.2020 23:11

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Koronaviruksen lentoon lähtö: näyttö vihervasemmiston viisaudesta

to 21.05.2020 23:13

Petteri Hiienkoski

Koronavirustaudin maailmanlaajuinen tuhovoima pandemiavertailussa

la 09.05.2020 16:34

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Euron purkaminen pysäyttäisi liittovaltiokehityksen

la 25.04.2020 12:03

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Logged in: Loisivatko hikikomoreiksi vetäytyneet suomalaisnuorukaiset?

ma 20.04.2020 01:30

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Vihriälän visio: Suomesta tautinen Kurjala

la 16.05.2020 23:13

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04.2020 09:51

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Kuinka suomalaisten rahat huijataan?

su 24.05.2020 23:20

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Poikkeukselliset ajat

to 16.04.2020 12:37

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Monikulttuurisuus tuhoaa luottamuksen yhteiskunnassa

to 21.05.2020 23:28

Timo Vihavainen

Outoja pohjolan kansoja

to 21.05.2020 23:12

Matti Viren

Kuka pelastaa kunnat?

to 21.05.2020 23:15