Blogi: Olli Pusa, pe 22.11.2019 18:37

Oikeusviranomaiset vastaan kansa

Suomalaisen oikeuslaitoksen piilevä poliittinen vinoutuma on viime aikoina tullut selkeästi esiin. Ehkä siellä on rohkaistuttu viherkommunistisesta hallituksesta ja on noustu barrikadeille.

Meillä on jo kauan tiedetty oikeuslaitoksen taipumus kommunistiseen ajatteluun. Esimerkiksi perustuslakiasioiden tulkinnan on ominut itselleen joukko kommunistisen lakimiesjärjestö DEMLA:n aktiiveja. Heistä Martin Scheinin oli jopa kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsenenä.

Länsimaisessa oikeusajattelussa pohjalla on vallan jako eri toimijoiden kesken. Tuomioistuimen pitäisi edustaa riippumatonta tulkitsijaa eri tilanteissa. Kommunistisessa oikeusteoriassa lähdetään siitä, että tuomarit eivät ole riippumattomia vaan poliittisia toimijoita - puolueen uskollisia sotureita.

Siis suomalaisen oikeuslaitoksen sisällä piilee vakava ristiriita kansalaisten oikeuskäsityksen kanssa. Tämä on vaarallista oikeuslaitoksen uskottavuuden kanssa. Se ei voi olennaisesti poiketa kansalaisten oikeuskäsityksestä. Se mikä ei ole oikeus ei voi olla laki, totesi vanha tuomarinohje.

Perusteluna kansalaisten oikeuskäsitysten vastaisille linjauksille kommunistisen oikeusteorian ajajat esittävät yleensä joitakin ulkomaisia linjauksia. Ne heidän mielestään oikeuttavat ajamaan kansan mielipiteen vastaista oikeuslinjaa - kuten kommunistisessa yhteiskunnassa. Siellä oikeusjärjestys heijasti kommunistisen puolueen linjaa, ei kansalaisten oikeuskäsitystä. Sitä runnottiin vaikka väkivallalla.

Samaa tapahtuu nyt Suomessakin. Valtakunnansyyttäjä Toiviainen vaatii syytettä Päivi Räsäselle raamatun siteeraamisesta. Uskomaton tulkinta. Vieläkin pahemmaksi asia meni kun Toiviainen tulkitsi, että vuosia ennen epämääräisen lain säätämistäkin esitetyt mielipiteet ovat laittomia.

Toiviaisen sekoilua säesti vihreiden uusi kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius, joka on luonut uraansa komediaesityksillä sekä myöhemmin tutkailemalla erilaisia ötököitä luonto-ohjelmissa. Petelius pyysi anteeksi saamelaisista esittämiään sketsejä. Ilmeisesti Petelius säikähti, kun valtakunnansyyttäjä totesi, että "katuminen" voi lieventää syyllisyyttä. Siis valtakunnansyyttäjä tosiasiassa vaatii poistamaan netistä, kirjastoista ym. sellaisen materiaalin, jonka hän tulkitsee olevan lain vastaista.

Tällainen touhu ei enää poikkea kommunististen tai fasististen diktatuurien oikeuspelleilystä. Milloinhan Seitsemän veljestä, Sinuhe Egyptiläinen, Tuntematon sotilas tai Kalevala määrätään poistettavaksi? Valtakunnansyyttäjän toiminta istuu kyllä kommunistisen oikeusteorian periaatteisiin, mutta on täysin vastoin kansalaisten mielipidettä.

Samoihin aikoihin apulaisoikeusasiamies julisti, että koulujen juhlia ei tule järjestää kirkossa. Oikeusasiamies otti siis kannan herkkään tulkinnanvaraiseen asiaan. Kysehän on todellisuudessa siitä, että toverit oikeuslaitoksessa yrittävät ilmeisesti tahallaan sekavaksi laadittujen lakien venyttämistä haluamaansa suuntaan tulkintojen avulla.

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Häkkänen hurskasteli TV:n haastattelussa, että pitää muuttaa lakeja eikä arvostella näitä kommunistisia tulkintoja tekeviä oikeusviranomaisia. Toisaalta muistamme, kuinka Häkkänen oikeusministerinä yritti käynnistää vihapuhelainsäädännön tiukentamista. Hänestä on turha odottaa tukea sellaisten, jotka haluavat lakeja muutettavaksi.

Miten sitten ilmenee tuo ristiriita oikeusviranomaisten poliittisten mielipiteiden ja kansalaisten oikeuskäsitysten välillä. Maaseudun tulevaisuus lehti teetti tutkimuksen, mitä mieltä kansalaiset ovat apulaisoikeusasiamiehen tulkinnasta siitä, voiko koulujen tilaisuuksia järjestää kirkoissa. Kyseisen tutkimuksen mukaan 67% kansalaisista on eri mieltä apulaisvaltakunnansyyttäjän kanssa ja 25% samaa mieltä. 8% ei ottanut kantaa asiaan. Puolueista eri mieltä oli yllätys yllätys vain kommunistien perillinen eli vasemmistoliitto. Mielipiteensä ilmaisseista lähes 3/4 on eri linjoilla kuin apulaisoikeusasiamies.

No apulaisoikeusasiamiehen linjauksen poikkeaminen kansan mielipiteestä noinkin voimakkaasti ei ole mikään ongelma kommunistisen oikeusteorian näkökulmasta. Sen mukaan kansa on väärässä.

 

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.557303?fbclid=IwAR29Ei9T8DO03q6bngoMnOsp1zy9vgpbx217INi2obIoJ5q2YTLrXTNiGBM

 

 

Olli Pusa pe 22.11. 18:37

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

YLEN häveliästä

pe 02.02. 14:01

Uutta presidentinhallintoa valitsemassa

ma 29.01. 19:33

Presidentti arvojohtajana

la 27.01. 17:00

Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen finaali

ke 24.01. 20:24

Vihreä terroristiliike

to 04.01. 11:48

Kuusiniemi avautuu?

pe 29.12. 21:45

Jumalallinen ilmoitus?

to 28.12. 09:20

Ehdokas Pekka Haavisto

pe 22.12. 18:23

Pyhä yksinkertaisuus

ke 20.12. 00:25

Pelastuspartiot liikkeellä?

to 07.12. 19:59

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44